Vaativa täytöönpano

Kun joku kollegoista jää eläkkeelle, on jäähyväiskahvittelun yhteydessä tapana muistella erityisiä tapahtumia, joita eläköityvä ja työkaverit ovat yhdessä kokeneet. Valtakunnanvoudinvirasto (nykyään valtakunnanvoudin kanslia) pyysi yli kymmenen vuotta sitten kertomuksia kentältä. Siitä ei tullut mitään, sillä hyvin harvalla on aikaa kirjoittaa tai sitten he eivät ole tottuneet kirjoittamaan. Olisi ollut parempi, jos esimerkiksi joku opiskelija olisi tehnyt ryhmähaastatteluja eri toimipaikoilla ympäri Suomen ja kirjoittanut kertomukset muistiin, sillä ne ovat muistamisen arvoisia, sillä työ muuttuu koko ajan.

Muistan tapauksen, jossa oikeus tuomitsi koiran palautettavaksi aiemmalle omistajalleen. Kouluttamaton dobermanni oli annettu ilmaiseksi henkilölle, joka oli kouluttanut koiran, ottanut sille kaikki suositellut rokotteet ja kaikin puolin pitänyt hulta koirasta. Jonkin ajan kuluttua koiran aiempi omistaja oli halunnut koiransa takaisin. Siitä alkoi pitkä prosessi, joka päätyi siihen, että hovioikeus määräsi koiran palautettavaksi aiemmalle omistajalleen. Hovioikeus järkeili, ettei kukaan anna koiraa pois ilmaiseksi. Minun tehtäväkseni toimeenpanevana viranomaisena jäi palauttaa koira lailliselle omistajalleen. Tätä koiran väliaikainen omistaja ei lunnollisesti halunnut tehdä, sillä hän oli kiintynyt koiraan. Kun hän ymmärsi, että koira päätyy aiemmalle omistajalleen tavalla tai toisella, toi hän koiran sovitusti toimistolleni. Koska kyse oli dobermannista, olin pyytänyt eläinsuojelun paikalle avuksi. Pohdin olisiko pitänyt pyytää paikalle myös joku, joka olisi voinut lukea koiran mikrosirun, mutta luovuin ajatuksesta.

Koiran kouluttanut henkilö luovutti sen alkuperäiselle omistajalle tämän saapuessa paikalle. Oli selvää, että koira tunnisti omistajansa, vaikka edellisestä tapaamisesta oli kulunut vuosia. Alkuperäinen omistaja oli luvannut maksaa eläinlääkärikulut, mutta ne jäivät maksamatta, sillä hän häipyi koiransa kanssa. Jonkin ajan kuluttua koiransa takaisin saanut henkilö soitti ja väitti, että oli saanut väärän koiran. Vastasin, että sinähän otit koiran vastaan, ja että näin todistajien läsnäollessa koiran tunnistavan sinut! Siitä ei kuitenkaan tullut mitään prosessia eikä vahingonkorvausta.

Toisessa tapauksessa tuomioistuin päätti, että kahden hevosen ostajan on maksettava vähintään 10 000 euroa per hevonen, sillä velallinen oli myynyt ne liian halvalla velkojan vahingoksi. Muuten hevoset ulosmitattaisiin ja myytäisiin uudelleen. Kun asian käsittely käräjäoikeudesta hovioikeuteen oli kestänyt viisi vuotta, oli hevosten arvo laskenut kuin lehmän häntä. Meidän tehtäväksemme jäi realisoida hevoset, joita juridisesti pidetään irtaimena omaisuutena, käypään arvoon. Kun kyse on eläimistä, asia on arkaluonteinen, ja meidän on otettava huomioon eläinten etu. Arvioinnin perusteella hevoset myytiin suoramyynnillä, mutta niiden arvo oli kyllä laskenut yli puolella. Vaikka palelin aivan h-vetisti, opin paljon hevosista, niiden kuntoutuksesta ja hampaista kuuntelemalla hevosihmisten keskustelua niiden kahden tunnin aikana, mikä kului hevosten arvon arviointiin kylmänä talvipäivänä.

Häädöistä olisi paljon kerrottavaa. Esimerkiksi yhdessä asunnossa oli kulkemista varten vain kapea käytävä, sillä tavaroita, enimmäkseen roskia, oli pinottu lähes kattoon asti. Roskat aiheuttivat palovaaran, ja taloyhtiö oli hakenut asunnon omistajalle häätöä. Hän pyysi, että hänen kuormalavalle heitetyt ”arvotavaransa”, joita hän ei itse ollut saanut vietyä asunnosta pois, kipattaisiin hänen kesämökilleen. Siihen en voinut antaa lupaa, sillä olisin saanut naapurit kimppuuni ja he olisivat syyttäneet minua ympäristörikoksesta!

Kerran eräs asunto oli täynnä kissoja ja niiden ulosteita, ja siellä haisi niin pahalta, että minun oli juostava sieltä ulos. Toisella kertaa löytyi lisko, ja sen ruoka (eläviä matoja) oli jääkaapissa. Kuten ihmisten kohdalla, on ulosoton yhteydessä velvollisuus ilmoittaa apua tarvitsevista eläimistä valvovalle viranomaiselle.

Lasten hakeminen on yksi pahimmista tehtävistä. Kaksi kertaa olen joutunut sosiaalityöntekijän ja poliisin kanssa hakemaan alle kouluikäisen lapsen äitinsä luota ja viemään lapsen isänsä luo, sillä äiti ei ollut noudattanut tapaamisoikeutta. Uuden perheen perustanut äiti asui designhuonekaluilla sisustetussa kauniissa talossa, jonka laiturissa oli hieno vene. Äiti syytti isää lapsen hyväksikäytöstä. Kun sama lapsi haettiin äitinsä luota toisen kerran, äiti sanoi että jos lapsi nyt viedään, hän jää pysyvästi isänsä luokse. Näin myös kävi. On vaikeaa tietää, kenen kertomus on totta. Toista on, kun avioeron yhteydessä haetaan tavaroita kuten SUP-lautoja tai kanootteja. Tällöin on kyse vain rahasta.

Barbara Heinonen

Kihlakunnanvouti ja paljasjalkainen paraislainen

Käännös: Linn Turkki