Niin makaa kuin petaa?

Kriisiaikoina, joita elämme, tulee sekä elämä että kuolema lähemmäs.

Saamme vilunväristyksiä työttömyysluvuista ja lomautetuista, tartunnan saaneista ja kuolleista. Kaikki on hieman epätodellista, mutta kuitenkin hyvin totta. Kun päivän kohokohta on roskapussin ulosvienti ja odottaamista seuraavan maanantain autotallin siivoamista, ei elämä ole enää niin laajaa vaan melko kapeaa.

Kun seuraat viranomaisten ohjeita, ja niinhän sinun juuri pitää tehdä, voi olla vähän tylsää. Unelmoit vapaudesta ja menosta Nathalieen kahville, istumisesta lapsenlapsi sylissäsi, tapaamisesta ystävien kanssa illallisen merkeissä – eristys ei ole sitä mitä on kaivannut.

Mutta niin makaat kuin petaat. Lapsenlapset leikkivät pienen etäisyyden päässä pihalla, ystävät istuvat muutaman tuolin päässä tai näytöllä ne, jotka haluavat olla yhteydessä virtuaalisesti.

Metsä ja polut ovat kävelyä varten ja golfkenttä on huippukunnossa. Valinnanmahdollisuuksia liikkumiselle on edelleen vaikka kuinka paljon – sen kuin nouset vaan ylös ja lähdet! Kuten sanottua, niin makaat kuin petaat.

Mutta jos ei itse saa tai voi hoitaa petaamista? Jos työ ja toimeentulo on mennyt, miten voi turvata jokapäiväisen elämänsä ja suunnitella tulevaisuuttaan? Mitkä toimenpiteet ovat tarpeellisia ja millä on vaikutusta?

Kaikessa on kyse todennäköisyyksistä ja tilastoista, vaikka hallitus ja me kaikki tiedämme, että loppujen lopuksi kyse on yksittäisten ihmisten elämästä ja elämäntilanteesta, kaikki ovat erilaisia, haluavat eri juttuja, osaavat eri juttuja.

Niin kuin aina, paistaa se aurinko risukasaankin. Aikaa perheelle, aikaa miettimiselle ja vauhdin hidastamiseen, vapaaehtoisesti tai ei, digiloikka, joka antaa lisää taitoa kohdata tulevaisuuden yhteiskunta ja paljon enemmän.

Suurin osa ihmisestä selviää muuttuneesta arjesta ilman suurempia ongelmia.Heillä tai meillä on iso vastuu auttaa niitä, joilla on vaikeuksia ja niitä, jotka työskentelevät eturintamalla.

Kun pidämme talouden rattaat pyörimässä, tuemme ja rohkaisemme terveydenhuollossa kamppailevia, otamme vastuun muista ja itsestämme, selviydymme tästä yhteisestä projektista vallan hyvin.

Yksi ryhmä, joka saa maata niin kuin petaa, on yhteiskunnan vanhimmat, ne, jotka ovat rakentaneet tämän maan meille pahempien aikojen jälkeen.

Tilastotieteilijä ja ajattelija Osmo Soininvaara on maalannut rajulla tavalla kuvan tämän päivän vanhusten tilasta. Tilastojen mukaan elämme elämämme kaksi viimeistä vuotta vanhustenhuollossa, tehostetussa kotihoidossa tai sairaalassa.

Mutta tehokkaana jarruna, millaisena meillä on nyt pandemia, voi kestää vuoden, ehkä hieman enemmän tai vähemmän, ennen kuin vanhusten eristys päättyy. Vaarana on, että vietät elämäsi viimeiset ajat ilman kontaktia lähimmäisiin tai rakkaisiisi.

Surullista – lähes epäinhimillistä! Luulen, että monet olisivat mieluummin ottaneet riskin elää hieman lyhyemmän elämän kokemalla lämpöä ja läheisyyttä viimeisinä aikoinaan.

Tässä onkin paikka erilaisille ratkaisuille. On mahdollisuus, että on tekemisissä perheen kanssa niin riskittömästi kuin mahdollista.

Ulkona paikoissa, jonne sinut viedään ja haetaan. Hetkiä puhtaassa ulkoilmassa suojalasin takana ja mukaan haettu kahvi Robertin pullan kanssa.

Ehkä määrätyt henkilöt laajemmin oikeuksin saavat vierailla vanhusten luona, jotkut johon luottaa ja haluaa tavata. On olemassa suuri tilaus uusille ajatuksille ja toimille ja onneksi olemme viime päivien aikana saanet niitä paljon, viranomaiset kehottavat meitä tekemään aloitteita.

Hyvä – pidetään täysi höyry päällä!

Olemme hyviä pidentämään elämää myös pandemia-aikoina.Osaamme ja meidän täytyy myös tulla paremmiksi elämän laajentamisessa, antamalla sisältöä myös viimeisten vuosien ajaksi. Ihminen ei ole kone.

Folke Öhman

Paraisten entinen kaupunginjohtaja

Käännös Timo Järvenpää