Kuka muu muka?

Oletko joskus halunnut olla joku muu? Kaunis filmitähti tai huippu-urheilija, joka pulikoi loputtomassa ihailussa ja arvostuksessa? Miltä tuntuisi olla yhtä älykäs ja menestynyt kuin Bill Gates tai Linus Torvalds? Rahaa olisi kuin rantarosvolla, uuden oppiminen olisi aina helppoa ja voisi itse päättää, milloin jää eläkkeelle.

Kateus on yksi seitsemästä kuolemansynnistä. Vaikka se onkin usein paheksuttava tunnetila, meillä kaikilla on siitä kokemusta vähintään kadehtijan ominaisuudessa. Sanotaan, että itsensä vertaaminen muihin on turhaa ja vain lisää negatiivisia ajatuksia.

Äärimmäisissä tapauksissa kateellinen ihminen voi yrittää pilata toisen onnen ja täten tuottaa mielihyvää itselleen. Viihdemaailmassa tämä on liiankin yleistä ja esimerkiksi Beverly Hillsin seudulla juoruilu ja juonittelu on monelle nilviäiselle ihan oma liiketoimintamallinsa. Nautinto julkkiksen lokaamisesta ja nöyryyttämisestä jää usein lyhytaikaiseksi eikä ole tietenkään kenenkään etu.

Joskus kateuden tunne ja itsensä muihin vertaaminen voi kuitenkin olla myös se vaadittava ryyppy, jolla yskivä perämoottorimme lähtee käymään ja paattimme voi nousta vastustamattomasti plaaniin. Kun kateuden saa valjastettua voimaksi itsensä kehittämiseen, ollaan oikeilla jäljillä.

Luistaisivatko hommat kuin Johaugin sukset, jos minulla olisi ääretön määrä rahaa? Olisinko onnellisempi, jos saisin ohikulkijoiden päät kääntymään kauneudellani ja osaisin kaiken kaikesta? Onnellisuus ei ole vakio tai pysyvä tila. Kaikilla ei valitettavasti ole samat lähtökohdat elämään edes Suomessa.

Maailmanhistoria muistaa useita 27-vuotiaita upporikkaita ja faniensa palvomia, mutta itsetuhoisia muusikoita. Hyväosaisetkin voivat masentua, ja toisaalla sodan keskellä elävät ihmiset voivat kokea onnellisuutta.

Ehkä Bill Gatesiakin joskus stressaa ja närästää, kun hän joutuu työmatkoillaan olemaan erossa perheestään ja tutustumaan jatkuvasti uusiin ihmisiin. Älykkäät ihmiset varmasti turhautuvat yrittäessään keskustella meidän vähä-älyisempien kanssa.

On vaikea uskoa, että olisi olemassa sellaista rahasummaa, jolla pystyisi elämään huolettomasti koko elämän. Jos olisin Lauri Markkanen, löisin todennäköisesti pääni joka toiseen ovenkarmiin. Ruokavalioni olisi hyvin rajattua ja herkkuja en saisi syödä edes lauantaina. Kuulostaa kokeilemattakin jo ärsyttävältä.

Julkisuus sopii vain harvoille ja minä en ole yksi heistä. Vaikka tunnen kateutta monia menestyksekkäitä ihmisiä kohtaan, en haluaisi olla kukaan muu kuin minä itse.

Katson itse ylöspäin huippuasiantuntijoita, jotka tietävät paljon jostain tietystä asiasta. He voivat olla ulkopolitiikan tutkijoita, taideasiantuntijoita tai muita oman alansa eksperttejä.

Kateuteni johtuu yksinkertaisesti siitä, etten itse ole koskaan ollut pieniin yksityiskohtiin perinpohjaisesti paneutuva tai muutenkaan tarkka. ’Asiaan perehtyminen’ tarkoittaa minulle nopeaa googlausta ja ryhtymistä toimeen. Oppimispolkuni kaartaa liiankin usein kantapääni kautta.

Vaikka olenkin pärjännyt elämässäni mielestäni kohtalaisesti noudattamallani tyylillä, olen sitä mieltä, että asiantuntijuus on aliarvostettua, etenkin nykyaikana, kun faktoja vääristellään ja tutkittu tieto on korvaamatonta. Olenkin yrittänyt opetella olemaan kärsivällisempi ja tutustumaan uusiin asioihin tarkemmin ennen kuin käärin hihani.

Kateus ja itsensä vertaaminen muihin on normaalia ja joskus ihan tervettäkin. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että unelmointi jonkun toisen elämästä ei auta krooniseen epätoivoon ja toistenkin saappaat vuotavat joskus. Kaikkea ei voi saada ja onnellisuutta ei voi ostaa. Oma onni taotaan vähitellen isku kerrallaan niillä työkaluilla, jotka käteemme sopivat.

Jaakko Lento

Kirjoittaja on omituista maailmaa ihmettelevä skräbböleläinen ja Paraisten luonnonsuojeluyhdistyksen hallituksen jäsen