Sattuu, kun silmut särkyvät

Ennen kesäloman alkamista oli tulevien ekaluokkalaisten tutustumispäivä kouluun. Ekaluokkalainen, jonka piti tutustua, oli ärsyttävän välinpitämätön. Tuskin hän edes muisti päivän ohjelmaa ja kerrankin minä nousin ylös ennen muita. Itse olin ajatellut tätä päivää jo viikkokausia. Laskenut päiviä. Arvaillut luokanopettajaa. Päässäni helistellyt kylän kaikki mahdollisia esikouluryhmiä ja yrittänyt selvittää, kuka menee millekin luokalle. Kuinka monta luokkaa? Mikä kirjain? Mikä luokkahuone mikä käytävä? Ja MINNE lasten pitäisi ripustaa takkinsa? Olin melkein provosoitunut, kun tuleva koululaiseni ei osoittanut oikeastaan minkäänlaista mielenkiintoa. Ei hiukkaakaan sitoutumista tai riemua niin pitkälle kuin katse kantaa.

Samaan aikaan media toitotti, ketkä olivat tulleet tänä vuonna ylioppilaiksi. Onnittelut lentelivät sosiaalisissa medioissa ja minä ajattelin kevään olevan muutenkin armotonta aikaa. Niin monta loppua, niin monta tienristeystä ja nämä yhdistettynä luonnon uudestisyntymiseen. Ei ihme, ettei oikein tiedä, miltä pitäisi tuntua. Pitäisikö minun olla iloinen vai surullinen, mietiskeli vanhempi poika illalla koululla käynnin jälkeen. En tiedä, olenko pieni vai iso, sanoi nuorempi, joka toukokuussa täytti neljä. Uppoudun multasäkkeihin välttyäkseni vastaamiselta. Talvi on poistunut ja kevätesikot heiluvat tuulessa. Tuulessa, joka on kohtuuttoman kylmä tähän vuodenaikaan. Silmut ovat pystyssä ja näyttävät hurjilta kaikissa puskissa.

Tomaattikasvit ja daaliat valtaavat koko olohuoneen. Ne seisovat pitkinä ja tanakoina kuin liikakasvuiset teinit ja roikkuvat ristiriitaisina ruukuissaan. Ne tuijottavat minua kärsimättöminä ja haluavat ulos. Jaa jaa. Tiedän tasan miltä tuntuu. Minä haluan myös ulos! Minne, en tiedä, mutta ULOS. Haluan myös nostaa katseen aurinkoon ja tuntea lämmön poskiani vasten. Haluan ottaa pois tämän maskin lopullisesti ja HYMYILLÄ! En ole yhtään parempi kuin Dwarf Pink Passion tomaatti ja Daalia Lucky Number 1. Ne ovat heittäneet ilkikurisia katseita toisilleen koko kevään ja nyt ne haluavat imuttaa.

Nyt on kesäloma. Esikoululapset ja uunituoreet ylioppilaat ovat katkaisseet napanuoran ja muuttaneet suuntaa. Nyt heidän pitää etsiä asuntoja ja opiskelupaikkoja. Toiset saavat tyytyä Unicorn-kynään ja pehmeään penaaliin.

Itse innostun basilikasalaatista. Siinä on hunajamarinoitua broileria, fetajuustoa ja paprikaa. Ensimmäinen ruoka, jonka valmistin ensimmäisessä kodissani. Annoksessa on aineksia, joita äärimmäisen harvoin löytyi lapsuudenkotini ruokalistalta. Ruuan valmistaminen on kuin yksi napanuoran leikkaus sinänsä. Ja tämä leikkaus tapahtuu joka vuosi. Joka kevät. Suurin piirtein samaan aikaan kun koivu häiritsee siitepölyallergikoita eniten. Silmät kutiavat, kun seisot tuulettimen vieressä ja hieman liian kovaa ja tottumattomana kuullotat marinoitua kanaasi. Ja silloin pitää kuunnella jazzia. Monica Zetterlundia. Ongelmia. Tai pitää ja pitää. Ainakin näin tein sinä alkukesänä, kun erosin. Ja annoin silmujen särkyä lopullisesti. Se sattui, tietysti. Mutta silti se oli kaunista.

Daniela Franzell

Näyttelijä

Käännös: Timo Järvenpää