Salli itsellesi itku

Viikkoa aiemmin olin tanssiesityksessä. Kyseessä oli nelivuotiaani ensimmäinen esitys, ja kuten ymmärrätte, odotettavissa oli itkujuhlat. Kun pienet pingviinipukuiset tytöt, joilla oli paljetteja ohimoilla ja oranssilla maalatut nenänpäät, nousivat lavalle, alahuuleni alkoi täristä. Kun he sitten esittelivät koreografiansa erittäin keskittyneesti ja joka tapauksessa kohtuullisella tarkkuudella, ”punasilmäisyys” oli tosiasia. Että voikin olla mukavaa vollottaa pimeässä teatterissa, ajattelin. Voit loppujen lopuksi käyttää tilaisuutta hyväksi, ja pestä pois kaiken kertyneen surun ja huolen, kun kerran olet vauhdissa. Kenenkään ei tarvitse tietää tarkalleen, miksi vollotat, ja joskus et edes tiedä sitä itse. Se on joka tapauksessa loistava tilaisuus hemmotella itseäsi itkulla. Tai hysteerisellä naurulla. Milloin muutoin sellaiselle on ajateltu olevan aikaa? Milloin arjen jokapäiväisessä stressissä ja lähestyvässä jouluhysteriassa ehtii purkaa kaikki tukahdutut kyyneleet ja kaikki tukahdutut kikatukset? Todellakin, se on helppo unohtaa näinä aikoina. Ei, haluan ainakin yhdet hyvät naurut ja kauan odotetun itkun adventtikalenterini luukkujen taakse.

Luojan kiitos että silloin voi mennä teatteriin! Kiitos Jumalalle näytelmistä, elokuvista, kirjoista, runoista, maalauksista ja lauluista. Luojan kiitos tanssista ja musiikista. Kyllä, vastahakoisesti joudun jopa ylistämään urheilua! Urheilun parissa saa myös kokoontua ja antaa tunteiden viedä vallan. Kiitos Jumalalle KAIKESTA, mikä saa nauramaan ja jopa itkemään. Se tekee vain hyvää!

Daniela Franzell

näyttelijä