Juhannustarina

Juhannukseen kuuluu perinteitä, taikuutta ja mielikuvitusta. Toivottavasti sopii, että kerron sadun Saarelan kaupungista.

Olipa kerran maamme kauniissa saaristossa miellyttävä pikkukaupunki nimeltä Saarela. Siellä ihmiset elivät rauhassa ja tekivät ahkerasti töitään. Osa Saarelan asukkaista asui pienillä ja osa isommilla saarilla, mutta kaikki ymmärsivät toisiaan ja halusivat toistensa parasta. Saarelan kunta oli kirjoittanut strategiaansa, että yhä useammat ihmiset haluavat asua siellä koska kunta on kaikkien saavutettavissa ja siellä on erilaisia asumisvaihtoehtoja eri elämänvaiheille sekä sujuvat yhteydet.

Elof ja Inger asuivat saarella, jossa ei ollut teitä, ja kun he menivät ostoksille tai lääkäriin, he ottivat veneensä ja ajoivat mantereen yhteislaituriin. Paikallinen maanomistaja oli luovuttanut laiturin maa-alueen kauan, kauan sitten juuri tätä tarkoitusta varten. Kaikille Saarelaisille oli tärkeää, että yhteydet toimivat ja että kauempana eristyksissäkin asuvat pääsivät kylän keskustaan asioimaan. Elof ja Inger sekä heidän naapurinsa läheisillä saarilla olivat onnellisia. Kaikki toimi hyvin monta vuotta. Koska laiturissa oli tilaa myös paloveneelle, myös se sijoitettiin sinne. Kaikkien eduksi oli, että palokunta pääsee mahdollisimman nopeasti tapahtumapaikalle, jos ulkosaaristossa syttyy tulipalo. Kaikki olivat varmoja, että tämä on niin hyvä järjestelmä, että se jatkuu ikuisesti. Ja niin se jatkui.

Saarela oli kunta, jolla ei ollut vain kuntastrategiaa mantereelle. Ei, heillä oli myös strategia saariston saaria varten. Saarelan kuntapoliitikot halusivat, että saariston asukkaat voivat asua eri kokoisilla saarilla ja luodoilla. Oli varmistettu, että yhteydet toimivat ja että saaristossa olisi mahdollisimman helppoa asua ja työskennellä. Siksi Elof ja Inger tunsivat olonsa turvalliseksi, eivätkä he myöskään olleet huolissaan vanhuudesta - Saarelan kunnassa oli suunnitelma tulevaisuuden vanhustenhuollosta. Saarelan kunta oli valmistautunut. Oli varmistettu että hyvinvointialueelta löytyy tiloja ja asuntoja. Kunnassa oli asuntoja koulujen, terveydenhuollon ja vanhustenhuollon henkilökunnalle.

Mikäli Saarelan kunta suunnitteli muutoksia järjestelmiinsä tai palveluunsa, asukkaisiin otettiin aina yhteyttä ja kysyttiin: Miten palvelusi ja yhteytesi toimivat? Ovatko jatkoyhteydet mahdollisia, jos saavut lautalla tai yhteysaluksella? Onko sinulla laituri, johon pääset kylän keskustaan tullessasi? Kuinka se toimii? Onko sinulla myös pysäköintipaikka? Nyt kunnassa aloitetaan jätteidenlajittelu, minne sijoittaisimme jäteastiat? Miltä tilanne näyttää kesällä? Onko jäteastioita tarpeeksi vai pitääkö niitä tuoda lisää? Saarelan kunnan työntekijöille oli kunnia-asia ensin miettiä omien asukkaiden tarpeita ja keskustella heidän kanssaan erilaisista ratkaisuista. Saarelan kunnan henkilökuntahan oli palkattu asukkaita varten eikä päinvastoin. Asukkaat antoivat paljon hyviä neuvoja ja pystyivät kehittämään aluetta kustannustehokkaasti ja säästämään yhteiskunnan resursseja.

Elof ja Inger sekä heidän uusi naapurinsa Ismo tunsivat olonsa turvalliseksi Saarelassa. Siellä oli mahdollista elää ja vanheta turvallisesti. Myös nuoremmat halusivat muuttaa sinne, koska oli työpaikkoja ja asuntoja. Lapset saivat turvallisen kasvun. Ne, jotka halusivat lähteä suurkaupungin hälinästä ja stressistä, saivat harmonisen ja hyvän elämän oikeassa pienessä kaupungissa.

Tämä oli satu Saarelasta. Sen pituinen se.

Mukavaa juhannusta! Toivottavasti pääset viettämään toivomaasi keskikesää!