Vuosipäivä

Ennen oltiin vanhoja 50-vuotiaina. Nykyään niin ei enää ole, nykyään on lapsia, jotka lähenevät 50:tä. Kun viettää 50 ylioppilasvuosipäivää on joitain vuosia rikkaampi, mutta ei vanha. On hauskaa, nähdä he, jotka olivat mukana, kun ylioppilaslakki puettiin ensimmäistä kerta 50 vuotta sitten. Persoonat ovat samoja, ja joskus niistä on tullut jopa selvempiä.

Vuosipäivässä on eniten kyse siitä, että pääsee näkemään toisiaan ja puhumaan, onhan 50 vuodessa ehtinyt tapahtua paljon, mutta on myös paljon samanlaista. Meitä oli 28 paikalla, alkuperäisistä 42. Neljä ovat valitettavasti jättäneet meidät ja kymmenellä oli esteitä. Ehkä oli etelänmatka varattuna, tai on tullut vähän ihmisaraksi, tai oli liian paljon kipuja tällä hetkellä, tai sitten ei vain haluttu pitää yhteyttä, onhan elämä edistynyt vuosien varrella.

Mikko Alatalo laulaa laulussaan ”Viivy vielä hetki”:

Viivy vielä hetki

Yksi malja on tyhjentämättä

Lähtöitkut itkemättä

Ennen kuin erkanemme kotiinpäin

Illasta meni paljon aikaa vanhoja muistellen. Pakollinen muisteleminen Limpanin opetuksesta ja muista muinaisista opettajista on nopeasti suoritettu, siihen sai mennä enintään kymmenen minuuttia, onhan se kuitenkin toistuva puheenaihe kaikilla kokoontumisilla. Suurin osa on ehtinyt jäädä eläkkeelle, mutta joillakin on vielä mukavaa työtä tai hyvää liiketoimintaa, joka pitää heidät kiireisinä. Pari tarinaa työelämästä, jotka ovat osin tai kokonaan samanlaisia, kuuluu myös iltaan.

Helposti ulottuvilla on pitkä luento omista terveyden ongelmista, mutta onneksi siitä ei puhuttu paljoa. Joillakin oli uusi lonkka, puutunut käsi tai isompia ongelmia, mutta tämä sai riittää ennen kuin keskustelu jatkoi muihin aiheisiin. Enimmäkseen muisteltiin positiivisia asioita, vuosipäivänä ongelmat saa unohtua. Viimeiset 50 vuotta ovat sisältäneet sekä aurinkoisia että pilvisiä päiviä suuremmalle osalle. Juhlimme auringonpaisteessa, joka jatkui suurimman osan illasta.

Vaikka on vuosipäivä, tulevaisuus on kuitenkin tärkein. ”Kaikki edespäin astuaamme” laulettiin viisikymmentä vuotta sitten ja samalla lailla jatkuu vieläkin, vaikka tulevaisuus on ehkä hieman lyhyempi kuin silloin. Pitää olla oikea näkökulma. Se, että voi muistella aikaa 50 vuotta sitten, ei tarkoita, että voi katsoa eteenpäin yhtä monta vuotta, silloin ikuisuusperspektiivistä on jo tullut todellisuutta. Jo 75-vuotis juhlapäivänä rivit tulevat ohenemaan, jos edes muistetaan järjestää koko juhlaa. Tiheämpi juhlapäivän vietto tulee varmaan tarpeen.

On siis tärkeää toteuttaa unelmat reippaaseen tahtiin, mutta että ei ole kuitenkaan stressaava aikataulu. Joku halusi nähdä Islannin, ja luulen että itsekin voisin tarvita matkan heitur potturiin ja lämpimiin rikkikylpyhin. Joku oli lähdössä tapaamaan lapsenlapsia maapallon toisella puolella, ja joku aikoi ostaa uuden asunnon tai sähköpyörän, tai kirjoittaa itsestään kirjan. Unelma voi olla pieni tai suuri, pääasia on, että löytyy sellainen.

Ihmisten tapaaminen antaa arjelle ja juhlalle sisältöä. Seisoimme kaikki samalla lähtöviivalla 50 vuotta sitten, jotkut selvän kartan ja kompassin kanssa, toiset juoksivat aurinkoa kohti. Joillakin oli kova vauhti päällä, ja muilla hitaampi, jotkut ottivat helpoimman tien ja toiset tiheän maaston läpi. Emme ole vielä maalissa, mutta oli hauskaa tavata mehupisteellä taas.

Folke Öhman

Paraisten entinen kaupunginjohtaja

Käännös: Linn Turkki