Harrastuksen merkityksestä

Luin vähän aikaa sitten Skini Lindgårdin kirjoituksen ja hymyilin itsekseni. Ai että, miten hän olikin onnistunut kirjaamaan juuri minun ajatukseni kirjoittamisesta. Tietysti hänen kirjoitustensa määrä ja myös määränpää ovat aivan erilaiset kuin minun, mutta samalla tavalla minäkin olen miettinyt ja pyöritellyt ensin aiheita ja sitten lisännyt, poistanut ja muutellut tekstiä. Mistä sitä nyt kirjoittaisi? No mutta, aloitan itsestäni.

Kuten esittelyssäni mainitsen, olen yllytyshullu. Lupaudun mukaan erilaisiin vastuutehtäviin, johtokuntiin, koulutuksiin ja projekteihin. Kaikkein hölmöintä tässä on se, että minä olen itse pahin yllyttäjäni. Yleensä riittää että joku kysyy ohimennen että haluanko mukaan ja totta kai, I’m so in!

Joskus löydän netin tai kavereiden kautta jotain mielenkiintoista, se johtaa siihen että löydän itseni taas uudesta toiminnasta. Olisikohan niin että pelkään sammaloituvani jos en tee jotain uutta koko ajan, kuvittelen pysyväni nuorekkaampana edes vähän pidempään.

Mustelmia ja muita ruhjeitakin on tullut mutta ei haittaa, olenhan saanut kuulua ryhmään.

Toisaalta tästä on hyötyäkin. Kun elämänsä aikana ehtii harrastamaan ja kokeilemaan monia eri asioita, niin kertyy (edes vähän) yleissivistystä, taitoa soveltaa ratkaisuja ja kaikenlainen liikuntahan on hyväksi.

Olen myös oppinut mistä harrastuksista minun kannattaa pysyä poissa, yksi näistä on laulaminen. Ihan yleisen viihtyvyyden takia ja tietysti siksi ettei tuttujen tarvitse hävetä. Itse osaan jo nykyään nauraa sille, mutta joskus halusin niin kovasti osata laulaa että taidottomuus harmitti. Myöskään kuuden ottelun salibandyturnaukseen ei kannata lähteä kylmiltään, sen osasin kertoa jälkiviisaasti seuraavana päivänä, sekä joka ikisen lihaksen sijainnin ihmisruumiissa.

Minä väitän että harrastuksen merkitys ihmiselle on suuri. Harrastus voi olla mikä vaan, mutta sen pitää olla hauska ja kiinnostava. Toiset pitävät liikunnasta, toiset kielikursseista ja joitakin kiinnostavat käden taidot tai musiikki. On tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin.

Minulle ja tyttärilleni tuli muodostelmaluistelusta pitkäaikainen harrastus. Kuljetin ensin tyttöjä jäähallille luisteluharjoituksiin parin vuoden ajan kunnes joku mainitsi että aikuisten joukkueeseen voi mennä mukaan. ”Ai niinkö?” Seuraavalla viikolla olin joukkueen mukana harjoittelemassa kilpailuohjelmaa.

Aluksi se vaati kyllä hermoja joukkuekavereilta koska olinhan luistellut viimeksi koulussa lähes 20 vuotta sitten, mutta siitä lähtien olen harrastanut taitoluistelua ja nauttinut mukavasta joukkueesta sekä itseni haastamisesta, koska uutta pitää opetella. Mustelmia ja muita ruhjeitakin on tullut mutta ei haittaa, olenhan saanut kuulua ryhmään.

Eija Holopainen