Skäri Open vuorossa lauantaina

Julkaistu:

Ilmatieteen laitoksen sääennusteissa lauantaille on vaihtelevasti ollut joko yksi tai kaksi sadepisaraa. Näin ollen on hyvinkin mahdollista että Skäri Open -tapahtuman yhteydessä sataa enemmän tai vähemmän. Tosin ennusteet ovat ennenkin olleet väärässä, ja tapahtumahan järjestetään joka tapauksessa.

Saaristokaupungin joka kolkasta tulevien näytteilleasettajien lisäksi tarjolla on myös erilaista ohjelmaa yleisölle.

Tapahtuman virallinen osio alkaa Länsi-Turunmaan yrittäjien puheenjohtaja Paul Vikmanin avajaispuheella kello 10 vierassatamassa.

Samaan aikaan kävijät voivat osallistua Piffenin yleisurheilujaoston järjestämään minimaratoniin.

Puheen jälkeen Länsi-Turunmaan sydänyhdistys lahjoittaa defibrillaattorin vierassatamalle. Lahjoitus on osa yhdistyksen keräyskampanjaa jonka tavoitteena on saada laitteita eri puolille saaristokaupunkia.

– Tämän kyseisen defibrillaattorin lahjoittaa Pargas Port Rotaryklubb. Laite sijoitetaan kesäkaudeksi vierassatamaan ja se siirretään talveksi Valintatalon ja postin tiloihin, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Hanna Järvinen.

Linus Hoffman toimii tapahtuman juontajana ja ohjelmatarjonnasta voitaneen mainita ainakin lasten poniratsastus, Paraisten urheilukalastajien tarkkuusheittokilpailu sekä Ska-Planin ja Axxellin rakennuslinjan yhteinen unelmatalokilpailu, jonka päävoittona on oma leikkimäkki. Vierassataman aamujumppa ja Par-Hau:n koiranäytökset piristävät tunnelmaa.

– Ahosen kulmalla järjestetään linnunpönttöjen rakennuskilpailu kello 12 alkaen ja Aspön pelimannit tulevat viihdyttämään yleisöä eri puolilla tapahtuma-aluetta, järjestelyistä vastaava Susané Rosenqvist kertoo.

Rakennettavat linnunpöntöt lahjoitetaan tapahtuman jälkeen vanhainkoteihin eri puolilla Paraista.

– Yksi päivän kohokohdista on jättibingo, joka alkaa kello 15. Luvassa on runsaasti upeita palkintoja, kuten esimerkiksi saaristoelämyksiä.

Kaikki bingon tuotot ohjataan kouluille lahjoitettaviin ulkovälineisiin, Rosenqvist sanoo. Bingolippuja myyvät Farkkukauppa sekä Kelovee Kauppiaskadulla ja niitä voi ostaa myös Paraisten kaupungin ständistä tapahtuma-alueella.

Mikael Heinrichs

050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi