Vuokko ja Reijo jäävät pois Paraisten yöelämästä
Vuokko Laiho on myynyt Pub Pireuksen uusille omistajille – ja ovimies Reijo Laine ehti jo tekemään viimeisen työvuoronsa.
– Tässä paikassa tuli juuri 13 vuotta täyteen ja helmikuusta 1993 lähtien olen pyörittänyt Pireusta. Sitä ennen toimin jo viisi vuotta vastaavana Pireuksen entisessä paikassa, joten 30 vuotta on tullut täyteen. Melkoinen rupeamahan siinä on, Pub Pireuksen myynyt Vuokko Laiho toteaa.
Tuleva lauantai on viimeinen päivä vanhassa komennossa, maanantaista 15. lokakuuta alkaen uudet omistajat astuvat remmiin.
Päätös muhi aikansa
Päätös luopua liiketoiminnasta oli muhinut jonkin aikaa. Kun myyntipäätös tehtiin juhannuksen jälkeen, kaikki sujui yllättävänkin nopeasti.
– Alkoi tuntua siltä, että en enää jaksanut ja pystynyt kehittämään uutta ja pysyttelemään mukana sosiaalisessa mediassa sun muussa. Lisäksi henkilökohtaiset syyt painoivat taustalla, nelisen vuotta sitten isoäidiksi tullut Vuokko Laiho availee päätöksen taustoja.
Kaikkein eniten hän tulee kaipaamaan asiakkaita, joiden kanssa on oltu kuin yhtä, isoa perhettä. Reiluun 30 vuoteen mahtuu paljon iloja ja suruja – ja niitä on jaettu yhdessä.
– Kyllä siinä aivan varmasti itku pääsee lauantaina kun hyvästelen asiakkaat, ellei aikaisemminkin. En ole koskaan aikaisemmin ollut mukana lopettamassa jotain ravintolatoimintaa, silloinkin kun muutimme entisestä paikasta Rantatieltä tänne, suljimme normaalisti sunnuntaina ja avasimme maanantaina uudessa paikassa.
30 vuotta on pitkä aika
Kolmenkymmenen vuoden perspektiivillä asiat ovat muuttuneet merkittävästi pubipuolella. Ennen vanhaan päivisinkin riitti asiakkaita, jotka kahvittelivat ja pientä purtavaa oli tarjolla. Laihon mukaan tuntuu siltä, että perinteinen pubikulttuuri on katoavaa kansanperinnettä.
– Ennen vanhaan tänne tultiin viettämään aikaa ja tapaamaan ihmisiä, eikä välttämättä aina oluttuopin äärelle. Sosiaalinen kanssakäyminen oli tärkeämpi osa kokonaisuutta, Laiho sanoo.
Eikä se puoli ainakaan täysin ole kadonnut kuvioista, sillä lyhyen juttutuokion aikana useampi asiakas tulee tervehtimään Vuokkoa ja kiittämään kaikista yhteisistä vuosista. Yhtä perhettä tässä ollaan.
Pireuksen nykyisistä kolmesta työntekijästä kukaan ei jatka uusien omistajien alaisuudessa.
– Meillä on kuitenkin tuo keski-ikä jo reilusti yli kuudenkymmenen. Toivon yli kaiken, että asiakkaat ottavat uudet omistajat hyvin vastaan – ja tulen ilman muuta tervehtimään jossain vaiheessa, Laiho lupaa.
– Olen kuitenkin koko ikäni ollut ravintola-alan töissä, joten kyllä veri jossain vaiheessa vetää takaisin. Nyt ensiksi aion kuitenkin keskittyä itseeni ja katsotaan sitten mitä keksitään, ehkä lähden vielä aikuisopiskelijaksi, sillä en taida pystyä kotonakaan istumaan koko ajan, Laiho sanoo.
Viimeinen lajiaan?
Eräs toinenkin aikakausi tulee päätökseensä Pireuksen myynnin myötä – Pireuksen vakiokasvoista myös ovimies Reijo Laine jättää takin narikkaan 35 vuoden jälkeen. Itse asiassa hänen viimeinen työvuoronsa Pireuksessa on jo takana, sillä se osui viime lauantaille.
Aina herrasmiehen elkein esiintyvä perusturkulainen Laine (Heidekenin poikia) on todellinen alansa legenda, joka jää nyt ansaitulle eläkkeelle – ihan oikeasti. Viime viikonloppu oli Laineen viimeinen Pireuksen ovella.
Varsinaisesta päivätyöstään Turun satamalaitoksen kunnossapidosta hän jäi eläkkeelle kuutisen vuotta sitten. Toisen eläkkeelle jäämisen jälkeen hänellä ei ole sen ihmeellisempiä suunnitelmia tulevaisuuden varalle.
– Kotona on emäntä, kaksi koiraa ja vanha torppa. Eiköhän siinä ole suunnitelmia ihan riittävästi?
Sanansa mittainen
Laine muistaa vieläkin tarkan päivämäärän, jolloin hän teki ensimmäisen työvuoronsa Paraisilla. 17. kesäkuuta 1983.
– Jonkun verran tässä on siis tullut nähtyä vuosien varrella. Silloin alussa oli puhetta siitä, että tulisin kesän yli tuuraamaan, mutta tulihan siitä rupeamasta hieman pidemi sitten loppujen lopuksi, Laine muistelee.
Ja mikäs on ollut ollessa, sillä Laine on viihtynyt erinomaisesti Paraisilla ovihommissa.
– Tämä ei todellakaan ole ryppyotsaisten hommaa, ja mukavien ihmisten kanssa olen aina tullut toimeen. En varmasti olisi näin pitkään viihtynyt, ellen todella tykkäisi tästä työstä. Aikansa kuitenkin kutakin, ensi kuussa 70 vuotta täyttävä Laine tuumii.
– Lupasin aikanaan Vuokolle, että niin kauan pyörin näissä hommissa mukana kun hänkin, ja olin sanani mittainen mies, Laine nauraa.
– Reijohan tuntee jo neljässä polvessa paraislaisia työnsä puolesta ja on aina selvittänyt asiat puhumalla ja tyylillä, se on todella hatunnoston arvoinen asia, Vuokko Laiho toteaa.
Miten oikeastaan päädyit tälle alalle?
– Aikoinaan lähdin Pub Toledoon tuuraamaan omistajan velipoikaa, jonka vaimo sattui olemaan minun vaimoni työkaveri. Minulla kun sattui olemaan järjestysmieskortti ja kaikki. Se oli vuonna 1970, muistan sen tarkkaan, koska meidät vihittiin samana vuonna. Lopulta kävi ilmi, että tämä varsinainen ovimies ei oikeastaan pitänyt työstään lainkaan, ja sille tielle minä sitten jäin.
Laineelle on joskus ehdotettu muistelmien kirjoittamista, mutta sellaisia ei ole tulossa. Edesmennyt isoveli Jarkko Laine sen sijaan tuli tunnetuksi juuri kirjallisista ansioistaan.
– Tämä on hiukan sellainen ammatti, jossa ei näe, ei kuule eikä muista. Ovimiehen työ on monivammaisen ammatti, Laine nauraa ja muistelee useita myöhäisillan juttutuokioita entisen Pireuksen ”pikkueteisessä”, jota kuulemma kutsuttiin Reijon terapianurkaksi.
– Kaikki jutustelut ovat kuitenkin luottamuksellisia, sillä siellä taisi joskus tulla todella henkilökohtaisiakin asioita puitua. Jos nämä juttelut ovat jotakuta auttaneet, se on pelkästään hyvä asia. Luottamus kuitenkin on ja pysyy – ne jutut myös jäävät sinne.
Vielä on jäljellä kuvan ottaminen – tietenkin Pireuksen ulko-ovella, mutta sekin viivästyy hieman. Eräs nuori mies tulee kiittämään Reijoa kaikesta ja antaa päälle oikein kunnon halauksen. Erään aikakauden loppu, todellakin.
Pireus on avoinna normaalisti vielä tämän viikon ajan. Vuokko Laiho tarjoaa kakkukahvit perjantaina Pireuksessa kello 14–18.
Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi