Valtuusto teki vaikean koulupäätöksen

Julkaistu:

Vånon ja Skräbbölen alakoulut yhdistetään. Sunnanbergin koulu saa jatkaa. Kustannuksiin otetaan kantaa myöhemmin.

Kaupunginvaltuusto päätti tiistaisessa kokouksessaan yhdistää Skräbbölen ja Vånon koulut ja säilyttää Sunnanbergin koulun. Mutta ennen kuin näin pitkälle lopulta päästiin, kuultiin ehdotus toisensa perään ja kohta kukaan ei tiennyt mitä oikein oli sanottu.

Rkp:n Sverker Karlsson halusi ensiksi purkaa Sunnanbergin koulun vanhan osan ja vuokrata uuden rakennuksen vähintään kymmenen vuoden ajaksi.

Sdp:n Kyösti Kurvinen ehdotti että Sunnanbergiin rakennetaan kokonaan uusi koulu.

Ted Bergman (kokoomus) halusi yhdistää kaikki kyseiset kolme alakoulua ja hänen puoluetoverinsa Markku Salonen halusi palauttaa koko asian. Samoilla linjoilla oli kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mikael Holmberg (rkp), joka halusi palauttaa koulukysymyksen takaisin hallitukselle.

Ennen äänestystä asian palauttamisesta tai jatkokäsittelystä opetuspäällikkö Ulrika Lundberg totesi että ei ole puolusteltavissa venyttää prosessia ja palauttaa asia. Valtuustokin päätyi tälle kannalle ja päätti enemmistöäänin 39–4 jatkaa asian käsittelyä.

Sverker Karlsson esitti uuden ehdotuksen, joka oli myös opetuslautakunnan lausunto: Vånon ja Sunnanbergin koulut yhdistetään ja koulutoiminta jatkuu Sunnanbergissa edellyttäen että siellä on tarkoituksenmukaiset tilat. Siksi uudisrakennusta pidetään parempana vaihtoehtona kuin remonttia.

Karlssonin ehdotus sai vastaansa Bergmanin ehdotuksen yhdistää kaikki kolme koulua.  Äänestyksessä Karlssonin ehdotus voitti äänin 34–9.

Mutta tarvittiin vielä yksi äänestys ennen kuin asia oli selvä. Siinä asetettiin vastakkain kaupunginhallituksen alkuperäinen esitys, jonka mukaan  Sunnanberg remontoidaan 900 000 eurolla ja Skräbböle 2 miljoonalla eurolla.  Hallituksen esitys hävisi äänin 20–23.

Kaupunginvaltuusto ottaa kantaa mahdollisiin uudisrakennuksiin ja remontteihin myöhemmin.

Kim Lund /Leena Lehtonen