Kiista kyläkouluista ei ratkennut

Julkaistu:

RKP:n ryhmäpuheenjohtaja Christer Friis ehdotti asian palauttamista, itse asiassa sanomatta millä perusteillä. Hän sai heti Andreas Johanssonilta tukea, kun taas Markku Orell, KOK, oli sitä mieltä ttä aiheesta oli syytä tehdä päätös.

– Emme voi jatkuvasti pelätä näitä ikäviä päätöksiä, Orell sanoi.

Palautusehdotuksesta joka on saanut kannatusta kuuluu aina äänestää, muistutti valtuuston puheenjohtaja Andreas von Bergmann.

Widar Nyberg, Sdp, halusi että asian käsittely jatkuisi, mutta eri perusteluilla kuin Orell. Nyberg epäili kustannuslaskelmia joita on esitetty koulujen saneeraustarpeesta, ja sitä, että hintalapuille ei ole esitetty vaihtoehtoja.

Nyberg mainitsi myös että viimeisten mittauksien mukaan Vånon koulussa ei ole enää hometta, ja ehdotti että Våno-lapset voisivat muutta takaisin, jolloin kalliit parakkivuokrat säästyisivät (Vånon koulu toimii tällä hetkellä Skräbbölen koulun pihalla parakeissa).

Myös Cornelius Colliander (Vihreät) epäili valmistelun kustannuslaskelmia ja totesi että Sunnanbergin koti- ja kouluyhdistys on tehnyt omat ehdotuksensa supistetuista saneerauksista, ja että heitäkin kuuluisi kuunnella.

Kiinteistöjohtaja Seppo Pihl kutsuttiin myös puhujan pönttöön, mutta hänelle annetut kolme minuuttia eivät riittäneet selvittämään tai syventämään laskelmia.

Äänestyksessä Widar Nybergin ehdotus jatkokäsittelystä sai 13 ääntä, kun Christer Friisin palautusehdotus sai 29 ääntä. Yksi valtuutettu äänesti tyhjää.