Kaikenväriset äänet kasvavat esimerkin avulla
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Olin viikko sitten tilaisuudessa, jossa Kirsi Piha (ent. kok.) kertoi käyneensä tyttärensä kanssa tiukan keskustelun presidentinvaalien alla, kun tämä halusi äänestää Li Anderssonia (vas.). Vastaavia keskusteluja olen saanut käydä myös omien lasteni kanssa, kun Paraisilla kasvatetut kaksi ensimmäistä lastani ovat tulleet äänestysikään.
Kun puhutaan nuorista ja äänestämisestä, olennaista on kysyä “ketä aiot äänestää” eikä “aiotko äänestää”. Se kenet nuori valitsee ehdokkaakseen ensivaaleissaan, ei ole oleellista. Puoluekanta vaihtuu nuorella joka tapauksessa vielä moneen kertaan. Olennaista on, että nuori äänestää.
Kun puhutaan nuorista ja äänestämisestä, olennaista on kysyä “ketä aiot äänestää” eikä “aiotko äänestää”.
Miten nuori sitten tietää, ketä äänestää? Postilaatikkoon tiputettavat laput voi unohtaa, sen sijaan sosiaalinen media tavoittaa nuoren erittäin hyvin. Joillekin vaalikone voi olla kiinnostava älyllinen harjoitus, mutta uskaltaisin väittää, että harvempi nuori hakee ehdokastaan vaalikoneesta. Erityisesti nuori, joka ei ole vielä kovin kiinnostunut muodostamaan mielipidettä, valitsee ehdokkaansa niistä, jotka näkyvät nuorten sosiaalisissa medioissa. Kuntavaaleissa ideaalitilanteessa joku tuttu nuori on ehdolla. Tästä Vihreillä on tuoreessa muistissa, kun lukioikäinen Sanni Impilä meni heittämällä Paraisten valtuustoon vuonna 2012.
Terapeutti Ville eli Ville Merinen (sd.) on kaksissa viimeisissä vaaleissa tavoittanut nuoret erityisen hyvin. Kävin oman lapseni kanssa kiinnostavan keskustelun, sillä Villen yhtenä vaaliteemana oli kieltää sosiaalinen media alle 16-vuotiailta. Nuori ei täysin kannattanut tätä vaaliteemaa, mutta koska ehdokas muuten oli edustanut omia arvoja sekä näkynyt mediassa positiivisesti, hän näyttäytyi nuorelle kyseenalaisesta teemasta huolimatta varteenotettavana ehdokkaana.
Äänestystapahtuma ei ole nuorelle mitenkään tuttu tilanne. Ehkä koulussa on harjoiteltu äänestystä, mutta väitän, että ehdokkaan puuttuminen sekä äänestystilanteen outous karkottavat suuren määrän nuoria. “Miksi ei vaan voi äänestää netissä”, on hyvin ymmärrettävä kysymys nuorelta, joka pyöräyttää tuosta vain kavereilleen nettiäänestyksen siitä, mitkä vaateet laittaisi päälle perjantaina. Valistuneempi nuori myös tietää, että tietoturva on huono selitys. Kaikki on mahdollista, jos on tahtoa.
“Miksi ei vaan voi äänestää netissä”
Niin kauan, kun vielä odotamme nettiäänestystä, äänestyspäivästä on hyvä muistuttaa nuorta samaan tapaan kuin lähestyvästä kokeesta. “Viikon päästä on vaalit, joko sinulla on ehdokas mietittynä?” Kun päivä sitten koittaa, varmin tapa saada nuori äänestämään on mennä paikalle nuoren kanssa yhdessä. Pahvitetut koulun lattiat ja aakkosittain järjestyvät jonot herättävät vanhassa vakioäänestäjässäkin aina vähän jännitystä, saati sitten hiljainen raaputtaminen äänestyskopissa. Vaalikahvit ja kakkupala kruunaa yhteisen retken, kun äänestyksestä on selvitty.
Agitaattoria se Riika Romppanenkin tarvitsi Punaisen viivan vetämiseen. Vanhemmalla, isovanhemmalla tai millä tahansa muulla esimerkillä on iso rooli siinä, että nuorista kasvaa itsenäisiä äänestäjiä. Vaalipäivä on aina juhlapäivä ja sellaisena se kannattaa tarjoilla myös nuorelle.
Paraisten päättäjille on tarjottu mahdollisuus avata sitä, mitä kaupungissa tapahtuu lukemattomien poliittisten kokousten aikana ja niiden välillä. Jokainen puolue kirjoittaa vuorollaan kolumnin.