Keväällä

Kevät tulee vauhdilla, enkä ehdi edes kaivata hentoa vehreyttä ja sinivuokon sinistä kuolleiden lehtien, oksien ja ruohon seassa, ennen kuin se on jo ohi. Kesän lämpö yllättää meidät kaikki, ja kiire alkaa: ulkokalusteiden puhdistus, aurinkovarjon pystytys, haravointi, istutukset, ikkunoiden pesu, talviahdistuksen tuuletus, untuvatakin ja villapipojen vienti vintille, tunkkaisten mattojen poisvieminen odottamaan juuriharjaa ja mäntysuopaa, pääsiäiskoristeiden kerääminen, unohtuneiden tonttujen poimiminen lipaston takaa, sen toteaminen että vierashuoneen jouluverhot ovat edelleen paikoillaan viime joulusta. Vai oliko se jo kaksi vuotta sitten?

Aika se vain juoksee, itse sitä hidastuu ja kangistuu. Olin ajatellut ehtiväni tehdä vaikka mitä – joulusta piti tulla harkittu ja tunnelmallinen – mutta voimat loppuivat. Piti kirjoittaa pieniä ovelia runoja kaikkien lahjapaketteihin (niin ajattelen joka vuosi...), pestä lattiat, laittaa raikkaat, puhtaat matot lattialle, jotka eivät siis koskaan tulleet pestyiksi kesällä, vaan odottavat edelleen autotallissa rullattuina, mäntysuopapullo ja juuriharja tasapainottelevat toiveikkaina pinon päällä. Siitä tuli mitä tuli, ja hups – olikin jo hiihtoloma, ja ennen kuin ehdin sanoa ”vesi tippuu räystäiltä”, oli pääsiäinen. Pääsiäisestäkin piti tulla kaikkien aikojen paras, koristeltu ja kaunis. Pian pääsiäiskoristeet menevätkin taas laatikkoon ja vintille, kunnes on joulukoristeiden vuoro – nopeammin kuin huomaakaan.

Olen kuvitellut, kuinka istuisin siellä ja nauttisin, kuuntelisin lintujen laulua ja ihmettelisin luonnon ihmeitä. Toivon, että se toteutuu ennen kuin syystuulet ujeltavat nurkissa ja kurjet ovat lähteneet jo aikoja sitten.

Pitäisi ehtiä vielä mökillekin vähän puuhaamaan, ennen kuin vesakko kasvaa korkeaksi kuin Ruususen linnan pensasaita – läpitunkemattomaksi ja piikikkääksi. Olen kuvitellut, kuinka istuisin siellä ja nauttisin, kuuntelisin lintujen laulua ja ihmettelisin luonnon ihmeitä. Toivon, että se toteutuu ennen kuin syystuulet ujeltavat nurkissa ja kurjet ovat lähteneet jo aikoja sitten.

Mikään ei parane siitä, että murehtii ajan kulumista tai mitä olisi pitänyt tehdä. Ei kai sillä oikeasti ole niin suurta merkitystä, kaikella sillä koristelulla ja siivoamisella – vai mitä? Kun on kuitenkin niin vaikea rentoutua tuntematta huonoa omaatuntoa, ja ehkä vähän häpeää siitä, ettei oma koti ole yhtä ”hygge” ja tunnelmallinen ja ihana kuin ”kaikilla muilla” – jos nyt uskoo Facebookin kuvia, Ernst Kirschsteigeriä, Suomen Kauneinta Kotia, Huvilaa ja Huussia ja niin edelleen. Yritän vakuuttaa itselleni, ettei se oikeasti ole niin, ettei kaiken tarvitse olla täydellistä, että minä riitän kyllä – ja ketä oikeasti kiinnostaa… Kohta on taas joulu, pääsiäinen, vappu, juhannus – ja niin, koko elämä ohi!

Pitäisi vain hyväksyä, että on sellainen kuin on – ja kun ikää on reilusti yli 70, ei enää kannata yrittää olla jotain muuta, eikö vain? Mutta… Ja sitä paitsi, syytetään kevään nopeaa tuloa ilmastonmuutoksesta, ei minun yhä huonommaksi käyneestä ajantajustani!

Joten, carpe piru diem, kaikki! Tartu päivään – jos ehdit saada siitä kiinni!

Kaikkea hyvää!