Vanha silmänräpäyksessä
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Ne, jotka ovat täyttäneet tai täyttävät pian 70, voivat rentoutua – vanheneminen tapahtuu vielä aika hitaasti
Mutta muutaman vuoden kuluttua se voi tapahtua silmänräpäyksessä. Tanskassa on jo päätetty nostaa eläkeikää 70:een. Suomessa liike-elämässä monet puhuvat 70 vuoden puolesta myös täällä. Meidän maassamme ei ole varaa pitää terveitä ihmisiä eläkkeellä ilman, että he tekevät töitä. Nuoret ovat samaa mieltä. He eivät halua raataa töissä seitsemänkymppisiksi ja maksaa neljänneksen palkastaan terveille, keilaileville, korttia ja golfia pelaaville eläkeläisille. En olisi minäkään halunnut, kun olin 40.
Silmänräpäys?
Niin, kun tulevaisuudessa jäät eläkkeelle 70-vuotiaana, olet samassa hetkessä liian vanha istumaan usean yhtiön ja organisaation hallituksissa, hallintoneuvostoissa ja vastaavissa.
Yhteiskunta, johon kuulut, on päättänyt, että ennen 70 ikävuotta olet liian nuori, seuraavana päivänä olet liian vanha. Poikkeuksena on suuri joukko maailman johtajia, jotka tämän logiikan mukaan ovat jo sivuuttaneet parasta ennen -päiväyksen, mutta eivät viimeistä käyttöpäivää.
Keskustelu eläkeiästä tulee varmasti jatkumaan vielä pitkään. Tanskassa päätös korotetusta eläkeiästä otettiin tanskalaisten tapaan vastaan oluella ja olankohautuksella. Suomessa me varmaankin puristamme kätemme nyrkkiin taskussa ja vaikenemme. Ranskassa hallitus ehdotti korotusta 62 vuodesta 64 vuoteen – kaukana 70:stä – ja ranskalaiset parkkeerasivat traktorinsa Riemukaaren luokse, pukeutuivat keltaisiin liiveihin ja polttivat autonrenkaita. Kulttuuri on erilaista siinä osassa maailmaa, missä voimme kuitenkin todeta olevamme onnekkaita, kun ylipäätään saamme eläkettä. Joten hallitus pani uudistuksen jäihin, ranskalaisilla ei pidä olla yhtä korkea eläkeikä kuin muilla, ei edes lähellä.
Kuka on siis oikeassa? Vastaus: kaikki eikä kukaan samaan aikaan. Emme puhu ryhmistä vaan ihmisistä.
Työ, työtehtävät, talous ja etenkin terveys ja työssä viihtyminen vaihtelevat suuresti. Jos sinulla on mukava hyvinpalkattu työ, olet hyvässä kunnossa ja sitäpaitsi voit vielä valita tekeväsi osa-aikaista työtä, voit tehdä kuten hotellikuningas Olav Thon Norjassa ja lopettaa toimitusjohtajana 100 vuotta täytettyäsi (polvet olivat heikot) ja siirtyä johtokunnan puheenjohtajaksi. Tosin se oli ehkä väärä päätös, koska hän kuoli vähän sen jälkeen.
Mutta jos sinulla on kaikenlaisia kremppoja, et viihdy työssäsi ja saat raataa aamusta iltaan, on helppo ymmärtää, että 70 tuntuu väärältä ja ylitsepääsemättömältä.
Mutta jos sinulla on kaikenlaisia kremppoja, et viihdy työssäsi ja saat raataa aamusta iltaan, on helppo ymmärtää, että 70 tuntuu väärältä ja ylitsepääsemättömältä.
Ratkaisu on tietysti vaikea. Vaikea vetää yksilöllisiä rajoja, jotka kaikkien mielestä ovat oikeudenmukaisia. Mutta siihen meidän pitäisi pyrkiä. Tilastollisesti voi olettaa, että terveystilanteen erot ovat suurimpia 60 ja 90 ikävuoden välillä. Kuten tavallista, porkkana toimii piiskaa paremmin. Jotkut taloustieteilijät ehkä kannattavat piiskamallia, mutta minä luulen, että yhteiskunta, jossa on on tyytyväisiä jäseniä, on sekä parempi että halvempi.
Vähän aikaa sitten tehdyn mielipidekyselyn mukaan 74% 54-84 -vuotiaista on sitä mieltä, että meillä esiintyy ikäsyrjintää ja 59%:n mielestä vanhempia kohdellaan toisen luokan kansalaisina. Enimmäkseen on kyseessä huoli omasta ja läheisten terveydestä.
Miten tätä pitäisi tulkita? Raihnaisia ja niitä, jotka ovat huolissaan tulevasta raihnaisuudestaan, on monta, mutta miten jakaisimme yhteiskunnan pienet resurssit?
Kuulostaa aika kovalta puhua toisen luokan kansalaisista, Norjassa eläkeläiset ostavat bussissa kunnialipun ja Espanjassa eläkeläisiä kutsutaan sanalla jubilados.
Juhlakansalainen kuulostaakin aika hyvältä!
Jokaisessa ikäryhmässä on niitä, jotka elävät puutteessa, mutta on myös paljon niitä, jotka elävät hyvää elämää ja joilla on vain pieniä ongelmia. Jokaiselle on oma itse tärkein ja läheisin. Suomessa demokratia ei ole uhattuna, niinkuin valitettavasti monessa muussa maassa, joten keskustelu siitä, miten rakennamme hyvän yhteiskunnan mahdollisimman monelle ja kannustamme yksilölliseen menestykseen, voi ja pitääkin jatkua
Valitusyhteiskuntaa emme halua.