Salaisuudet, jotka tekevät maailmasta valoisamman
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
– Kuinka kauan on tällaiset markkinat järjestetty Paraisilla? kuiskaa Turkulaisrouva.
Hän on tullut lauantai-iltapäivänä Paraisille todetakseen, että keskellä kaupunkia on suuri ihmisjoukko, Vanhan Malmin joulumarkkinat. Hän ei voi uskoa silmiään – että näin suuret ja hienot joulumarkkinat järjestetään Paraisilla! ”Näistä markkinoista en aio kertoa kenellekään, tämän tiedon pidän itselläni”, hän sanoo hymyillen ja jatkaa kulkuaan kojujen välissä silmät suurina ja ihmettelevinä. Myöhemmin toteamme, että tämä ”salaisuus” on jo täyttänyt runsaat 30 vuotta.
Sain tosin olla mukana leipomassa, mutta mitä oikeasti oli jumalaisen hyvässä taikinassa, oli todella salaista – ainoa, mitä tiesin, oli että siihen tarvittiin sekä votkaa että runsaasti voita, jotta saatiin aikaiseksi näitä pieniä, ihania, mausteisia piparkakkuja.
Joulu on täynnä salaisuuksia ja on paljon meitä aikuisia, jotka teemme kaikkemme pitääksemme salaisuudet. Kymmenen vuoden avioliiton jälkeen sain vihdoinkin tietää salaisuuden anoppini hyvien piparkakkujen takana. Sain tosin olla mukana leipomassa, mutta mitä oikeasti oli jumalaisen hyvässä taikinassa, oli todella salaista – ainoa, mitä tiesin, oli että siihen tarvittiin sekä votkaa että runsaasti voita, jotta saatiin aikaiseksi näitä pieniä, ihania, mausteisia piparkakkuja. Nyt resepti on tarkassa säilössä, käsin kirjoitettuna, vanhassa reseptikirjassani odottamassa tulevaisuuden miniöitä ja vävypoikia. Mutta tarvitaan monen vuoden avioliitto, ennenkuin minä paljastan tämän salaisuuden!
Kaikki tiedämme, että joulupukki ei tule porojen vetämässä pulkassa – silti siitä salaisuudesta pidetään kiinni. Joulupukkiin uskomisen taiassa ei ole kyse todellisuudesta – vaan kyse on toivosta, ilosta ja yhdessäolosta. Muistan tunteen, kun lapsena pimeys laskeutui ja lumi kimalteli ikkunan ulkopuolellae (sillä lapsuuden joulut olivat aina valkoisia). Me lapset seisoimme ikkunassa ja etsimme katseellamme joulupukkia ja yhtäkkiä hän seisoi siinä parrakkaana tonttulakki päässään ja maailma oli hetken ajan taianomainen.
Luulen, että joulupukki ei koskaan katoa kokonaan – kun tulemme vanhemmiksi hän muuttaa muotoaan parrakkaasta lakkipäisestä olennosta välittämisen tunteeksi. Joka aamu joulukuun 24. päivään asti hiivin varpaillani pienten pakettieni kanssa, täytän adventtikalenteria ja vannon, että tämä on viimeinen vuosi – edes nuorimmat talossa eivät villeimmissä kuvitelmissaankaan usko, että tontut ovat olleet asialla. Piilotan joululahjat vaatekaappiini ja tiedän, että kaikki tietävät niiden olevan siellä. Se on meidän aikuisten vaalima salaisuus. Piilotamme lahjat, kuiskailemme ja kuljemme varpaisillamme. Emme huijataksemme, vaan siksi, että tarvitsemme jotain, joka on vain mielikuvitusta. Joten ensi kerralla, kun näet lapsen ikkunassa odottamassa, salli odotuksen tarttuvan itseesi. Sillä joulupukkiin uskomisen taika ei ole vain lapsille. Se on meidän yhteinen salaisuutemme – ja se tekee maailmasta valoisamman, ainakin yhdeksi illaksi.
Tässä PK:n numerossa, vuoden viimeisessä, paljastamme salaisuuden, jota olemme pitäneet marraskuun lopusta asti. Kuka on piiloutunut parran taakse? Kuka on jouluTOMttu? Ilahduttavan moni halusi olla mukana leikkisässä kilpailussamme! Onnittelut kaikille, jotka onnistuivat saamaan viisi kertaa Tomin oikein! Nyt pidämme toimituksessa tarpeellisen joulutauon ja palaamme uuden numeron kanssa ensi vuoden tammikuun toisena päivänä.
Toivotan kaikille lukijoillemme oikein Hyvää Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta!