Löytö kulman takana
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Olin pitkään hyvin skeptinen ranskalaisia puistoja kohtaan. Ajattelin aina, että ne olivat niin kaukana, ja kuljetuksiin tuhraantui turhaan aikaa – eikä edes minkään erityisen vuoksi, vain tylsiä, vihreitä ja yksitoikkoisia nurmialueita varten. Opiskeluaikoina kyse oli useimmiten piknikistä, mikä sekin hankaloitti asioita: kotitekoiset kakut piti kuljettaa, piti miettiä lautasia ja aterimia, juoko jokainen oman juomansa vai jaammeko? Piknik ei todellakaan ole minun juttuni – miksei mieluummin tavata kahvilassa, jossa kaikki on valmiina? Varsinkin kevätauringon paahteessa sai usein kylkiäisenä kunnon rusketuksen…
Opiskelujen jälkeen en ajatellut puistoja juuri lainkaan ennen kuin sain lapsen. Asun kaukana metsästä, joten missä lapseni voisi leikkiä, kiipeillä, ryömiä ja seikkailla mahdollisimman lähellä luontoa? Naapuri vinkkasi Square Léon Serpollet ‑puistosta, joka sijaitsee vain lyhyen matkan päässä meiltä. No, ajattelin. Mennään testaamaan. Meille avautui kokonaan uusi maailma!
Aluksi puisto oli lähinnä nukkumapaikka, rauhan ja mietiskelyn paikka. Puistossa on kaksi sisäänkäyntiä, mikä oli kätevää päiväunilenkkejä varten. Puistossa on useita tasoja. Ensimmäisellä tasolla on vanhojen puiden reunustama käytävä ja penkkejä. Jos jatkaa pidemmälle, päätyy eräänlaiseen liikenneympyrään, jonka keskellä on suihkulähde. Rehellisesti sanottuna se ei ole kaikkein komeimmasta päästä, mutta se muistuttaa hieman Paraisten Tokmannin liikenneympyrää vesineen ja pienen lampeen. Lammen ympärillä on kasveja ja aina kukkivia kukkia – jopa talvella! Jos katsoo tarkkaan, voi löytää myös usean metrin korkuisen rautalanka-Eiffel-tornin, jota pitkin kasvit voivat kiipeillä. Viime kesänä kasvit ja kukat oli istutettu teemalla ”kasvillisuus valtaa urbanismin”; valkoisesta metallilangasta tehdyt pienet rakennukset peittyivät viikko viikolta yhä enemmän kasvillisuuden alle.
Samalla tasolla on myös pelikenttä ja leikkipuisto pienille ja keskikokoisille lapsille: siellä on merirosvolaiva, jonka läpi kulkee tunneli, linna, jossa on miniliukumäki, talo heiluvine askelmineen, liikkuvia palapelejä, pieni nurkkaus pöytineen ja penkkeineen, josta voi katsella yli puiston. Sitten voi valita, meneekö alas isoa liukumäkeä vai kiipeääkö alas ”hämähäkkimiehen” verkkoa pitkin. Lisäksi voi keinua gorillalla, elefantilla, kahdella erilaisella mielikuvituksellisella etanalla, ratsastaa kalalla tai lentää lentokoneessa.
En edelleenkään ole piknik‑ihminen, mutta pieni termoskupillinen kahvia on aina ylellinen lisä (ja enää minun ei tarvitse kantaa sitä kädessäni) – ja jos on kurvannut leipomon kautta ja ostanut pienen leivonnaisen, niin se on kyllä piste i:n päälle!
Toiselle tasolle pääsee portaita pitkin tai pientä, kärryille tarkoitettua piilotettua polkua. Tällä tasolla on monipuolinen puutarha penkkeineen. Ihmiset istuskelevat täällä nauttimassa auringosta, lukemassa tai urheilemassa. Kesällä kaikki varjopenkit ovat suosittuja, ja keväällä taas toivotaan löytävänsä paikan auringosta, jotta saisi hieman lisä-D-vitamiinia. Samalla tasolla, vähän kauempana, on tavallisia keinuja ja suuri pyöreä keinu, jossa ennätysmäärä lapsia keinuu yhtä aikaa. Siellä on myös valtava verkkotorni, josta lapset huutavat ylpeinä vanhemmilleen: ”Äiti, isi, katso! Kiipeilin ihan tänne asti!”. Lisäksi on kuutioita, joiden päälle voi kiipeillä.
Kolmas taso on niin korkealla – tai sinne on niin paljon portaita – että sinne on vaikea päästä kärryn kanssa. Sieltä näyttää kuitenkin löytyvän pöytiä ja tuoleja sekä joitain kuntoiluvälineitä… Sinne meidän täytyy vielä lähteä seikkailemaan joku päivä! Puiston ulkopuolelle päästessä voi valita portaiden ja kiemurtelevan kärrytien välillä. Puiston portti on niin mahtava, että jos ei tiedä mitä sen takana on, en ainakaan itse uskaltaisi mennä sisään – se näyttää niin yksityiseltä…
Joulupukki toi minulle joululahjaksi kahvikuppitelineen rakkaaseen YOYO‑rattaaseeni. En edelleenkään ole piknik‑ihminen, mutta pieni termoskupillinen kahvia on aina ylellinen lisä (ja enää minun ei tarvitse kantaa sitä kädessäni) – ja jos on kurvannut leipomon kautta ja ostanut pienen leivonnaisen, niin se on kyllä piste i:n päälle!