Kaupungintalon alin kerros muutetaan meidän kaikkien yhteiseksi kohtaamispaikaksi
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
On hetkiä, jolloin kaupunki saa mahdollisuuden määritellä itsensä uudelleen – ei suurten visioasiakirjojen kautta, vaan jonkin niin konkreettisen kuin tilan avulla. Parainen seisoo nyt juuri tällaisen tilaisuuden edessä. Kaupungintalon alin kerros uudistetaan, ja tavoite on yhtä yksinkertainen kuin radikaali: luoda yhteinen olohuone kaikille.
Se kuulostaa lähes itsestään selvältä. Kuka ei haluaisi avointa, kutsuvaa tilaa, jossa voi istahtaa, kohdata, työskennellä, levätä tai vain olla? Silti tiedämme, etteivät tällaiset tilat synny itsestään. Ne on ideoitava, muotoiltava huolella ja – ehkä tärkeimpänä – täytettävä aidolla sisällöllä. Tässä piilee myös sen mahdollisuuden ydin, joka meille paraislaisille nyt tarjoutuu.
Muualla on jo hyviä ja toimivia esimerkkejä: Oodi Helsingissä, Villa Lande Kemiönsaarella, Fokus Raaseporissa (Karjaalla), Kaarina-talo Kaarinassa. Nyt on meidän vuoromme Paraisilla hankkeen “mereltä merelle” puitteissa kutsua mukaan osallistumaan uuden yhteisen kokoontumispaikan luomiseen, jossa yrittäjät, kolmas sektori, taide, kulttuuri, poliitikot ja viranhaltijat voivat kohdata, viihtyä ja työskennellä rinnakkain ja yhdessä. Tämä mahdollistuu niin sanottujen danaarvovarojen ansiosta, joita kaupunki on saanut.
Kun kaupunki kutsuu keskusteluun 14. huhtikuuta, paikalla arkkitehti Päivi Tallberg, kyse ei ole pelkästään kalustuksesta tai estetiikasta. Kyse on siitä, miten näemme julkisen tilan, yhteisöllisyyden ja arjen kaupungissamme.
Olohuone – mutta kenelle?
Käsite “yhteinen olohuone” on houkutteleva, mutta myös haastava. Kodin olohuone on paikka, jossa tunnet olosi turvalliseksi, tiedät miten toimia ja tunnet olevasi kotona. Mutta miten tämä tunne luodaan julkiseen tilaan, jossa kohderyhmänä ovat kaikki – ja siten ei mikään yksittäinen ryhmä?
On olemassa riski, että lopputuloksena on kompromissitila, joka toimii vähän kaikille, mutta ei kunnolla kenellekään. Muutama tuoli siellä, pöytä täällä, ehkä kahviautomaatti nurkassa – ja silti jotain puuttuu. Elämä. Identiteetti. Sielu.
Tämän välttämiseksi meidän on uskallettava esittää vaikeampia kysymyksiä kuin “tarvitaanko lisää istumapaikkoja?”. Meidän on kysyttävä: kuka haluaa jäädä tänne? Miksi tänne tullaan mieluummin kuin johonkin muualle? Mitä tämä tila tarjoaa sellaista, mitä Paraisilla ei vielä ole?
Toiminnon ja tunnelman välillä
On helppo juuttua toiminnallisiin ratkaisuihin. Hiljaisia työtiloja? Kyllä, niitä tarvitaan. Kahvila? Ehdottomasti, se houkuttelee ihmisiä. Mukavia sohvia? Tietenkin. Mutta toiminnallisuus on vain puolet tarinasta.
Toinen puoli on tunnelma. Todella hyvä julkinen tila omaa ilmapiirin, jota ei voi pelkistää toimintojen listaksi. Se on jotain, mikä koetaan pikemminkin kuin analysoidaan. Valo, äänitaso, materiaalit, ihmisten liike – kaikki vaikuttavat yhdessä.
Paraisilla meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus luoda jotain, joka heijastaa kaupungin identiteettiä. Olemme saaristokaupunki, jota leimaavat meren läheisyys, pienimuotoisuus ja yhteisöllisyys. Miksei tämän annettaisi näkyä ja tuntua? Anonyymin “modernin” tilan sijaan alin kerros voisi olla jotain, joka todella tuntuu Paraisilta.
Tila, joka elää – koko päivän
Toinen ratkaiseva kysymys on aika. Monet julkiset tilat toimivat hyvin tiettyinä tunteina, mutta ovat tyhjiä muulloin. Jos kaupungintalon alimmasta kerroksesta halutaan todellinen olohuone, sen täytyy elää koko päivän – ja mielellään myös iltaan asti.
Aamulla se voisi olla paikka kahville ja sanomalehden lukemiselle. Päivällä tila opiskelulle, etätyölle ja kokouksille. Iltapäivällä paikka, jossa nuoret viettävät aikaa, eläkeläiset tapaavat ja spontaanit keskustelut syntyvät. Ja miksei joskus myös iltaisin – pieniä tapahtumia, keskusteluja, kulttuuria?
Tämä vaatii joustavuutta. Siirrettäviä kalusteita. Muunneltavia pintoja. Tekniikkaa, joka tukee erilaisia käyttötapoja. Mutta ennen kaikkea se vaatii halua tehdä tilasta dynaaminen, ei staattinen.
Aidosti saavutettava
Yhteisen olohuoneen on oltava juuri sitä – yhteinen. Se tarkoittaa, että sen tulee olla saavutettava kaikille, iästä, taustasta tai elämäntilanteesta riippumatta.
Kyse on fyysisestä saavutettavuudesta – helppo pääsy, erilaisiin tarpeisiin sopivat istumapaikat, äänimaailma, joka ei sulje ketään ulkopuolelle. Mutta kyse on myös psykologisesta saavutettavuudesta. Tunteeko itsensä tervetulleeksi? Saako olla oma itsensä?
Asukkaiden rooli – enemmän kuin symboliikkaa
On erittäin positiivista, että kaupunki kutsuu nyt keskusteluun. Mutta jotta tämä olisi enemmän kuin symbolinen ele, asukkaiden ideat on otettava aidosti vakavasti.
Se ei tarkoita, että kaikki ehdotukset voidaan toteuttaa, mutta se tarkoittaa, että prosessin on oltava läpinäkyvä. Miten ideoita käytetään? Mitä priorisoidaan? Miksi?
Kun ihmiset kokevat voineensa oikeasti vaikuttaa, myös omistajuuden tunne kasvaa. Silloin kaupungintalon alin kerros ei ole “kaupungin projekti”, vaan “meidän yhteinen tilamme”.
Mahdollisuus ajatella suuremmin
On helppo nähdä tämä hanke yksittäisenä remonttina. Mutta sen voi nähdä myös osana jotain suurempaa. Miten suhtaudumme julkisiin tiloihin Paraisilla? Millainen rooli niillä on tulevaisuudessa?
Aikana, jolloin suuri osa elämästämme tapahtuu digitaalisesti, fyysiset kohtaamispaikat ovat yhä tärkeämpiä. Ne ovat paikkoja, joissa näemme toisemme, rakennamme luottamusta ja koemme kuuluvamme johonkin suurempaan.
Lopuksi
14. huhtikuuta kl. 17.30 kaupungintalolla on tilaisuus aloittaa tämä matka. Mutta se on vasta alku. Todellinen työ on keskustelun jatkamista, ideoiden kokeilemista sekä jatkuvaa kehittämistä.
Hyvä olohuone ei valmistu avajaispäivänä. Se kasvaa ja muotoutuu käyttäjiensä mukana. Ja ehkä juuri tämä on tärkein oivallus: tätä tilaa ei vain rakenneta – sitä eletään.
Kysymys ei ole vain siitä, miltä kaupungintalo näyttää. Kysymys on siitä, millaisen Paraisten me haluamme.
Paraisten päättäjille on tarjottu mahdollisuus avata sitä, mitä kaupungissa tapahtuu lukemattomien poliittisten kokousten aikana ja niiden välillä. Jokainen puolue kirjoittaa vuorollaan kolumnin.