Malmhattan ja Kalk Canyon
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Parainen on paikka, jota moni meistä kantaa mukanaan itsestään selvällä ylpeydellä – mutta aivan liian usein myös pienellä varovaisuudella. Ikään kuin emme oikein uskaltaisi sanoa ääneen, että Parainen on hyvä ja että tämä on oikeasti yksi ainutlaatuisimmista paikoista asua. Kyllähän me sen sisimmässämme tiedämme, mutta liian usein olemme liian vaatimattomia sanoaksemme sen ääneen.
Joillekin meistä Parainen on koti sanan syvimmässä merkityksessä. Täällä ovat suvun juuret, lapsuusmuistot, talo ja maa, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Toisille se on tietoinen valinta – ehkä pitkän etsinnän tulos, joka on päättynyt tunteeseen, että on vihdoin löytänyt oikean paikan. Yhteinen nimittäjä on silti sama: arvostamme sitä, mitä Paraisten kaupungin rajojen sisällä on.
Mutta tulevaisuutta ajatellen ei riitä, että vain tunnemme ja tiedämme tämän. Meidän täytyy myös toimia sen mukaisesti.
Läheisyys Turkuun on selvä esimerkki. Vain 25 minuutin päästä on yhden maan elävimmän ja nopeimmin kasvavan kaupungin keskusta. Se on suunnilleen sama aika kuin metromatka Lauttasaaresta Kalasatamaan – vähän perspektiiviä antamaan. Lisäksi Paraisten ja Turun välillä kulkee yli 50 bussivuoroa päivässä molempiin suuntiin.
Myös veneellä Bläsnäsistä Aurajoen suulle matka on lyhyt – käytännössä vain muutama merimaili. Meillä on käsissämme todellinen kultainen sijainti.
Myös veneellä Bläsnäsistä Aurajoen suulle matka on lyhyt – käytännössä vain muutama merimaili. Meillä on käsissämme todellinen kultainen sijainti. Silti kohtelemme sitä usein sivulauseena emmekä strategisena valttikorttina, joka se todellisuudessa on.
Lisäksi meillä on jo nyt sellaista, mitä monet muut vasta yrittävät rakentaa. Palveluita, luonnon läheisyys ja saaristo, joka ei ole vain kaunis, vaan aidosti ainutlaatuinen. Tätä ei voi kopioida eikä rakentaa muualle. Se on täällä – ja se on meidän. Saaristo, jossa voi oikeasti asua ja elää ympäri vuoden. On päiväkoteja, kouluja, kauppoja ja ravintoloita.
Siksi on aika lopettaa rajoituksista puhuminen ja alkaa puhua mahdollisuuksista. Se tuttu puhe siitä, mitä puuttuu tai minkä pitäisi olla suurempaa, pidempää tai korkeampaa, uhkaa muuttua jarruksi. Liian usein keskitymme siihen, mitä meiltä puuttuu, sen sijaan että näkisimme, mitä meillä jo on. Ja samalla kun odotamme parannuksia, saatamme sivuuttaa kaiken sen, mikä edessämme jo on.
Entä jos uskaltaisimme vähän “nostaa henkselit”? Jos alkaisimme nostaa esiin oman “Malmhattanimme”, oman “Suntimme” ja oman “Kalk Canyonimme” – ei sisäpiirin vitseinä, vaan todellisina vahvuuksina. Meille ne voivat olla arkipäivää, mutta vierailijalle ne voivat olla jotain aivan uutta, kiehtovaa ja erottuvaa.
Kyse on pohjimmiltaan siitä, että uskallamme uskoa siihen voimaan, joka meillä jo on. Opimme näkemään poikkeuksellisen siinä, mikä on meille arkea. Ja että ymmärrämme kehityksen alkavan usein asenteesta – avoimuudesta ja halusta nähdä uutta.
Me itse päätämme, mitä Parainen on – ja mitä siitä voi tulla. On aika luopua liiallisesta varovaisuudesta ja oikaista selkä. Sillä välin, kun odotamme kaikkea uutta, meidän on opittava olemaan ylpeitä siitä, mitä meillä jo on.
Paraisten päättäjille on tarjottu mahdollisuus avata sitä, mitä kaupungissa tapahtuu lukemattomien poliittisten kokousten aikana ja niiden välillä. Jokainen puolue kirjoittaa vuorollaan kolumnin.