Faffa hoitaa aamiaisen ja lounaan noudettavaksi

Julkaistu:

Harri Heino päätti toteuttaa unelmansa. 15 merellä vietetyn vuoden jälkeen hän päätti satsata omaan, noutoruokaan panostavaan kahvilaan Koulukadulla.

– Irtisanouduin laivatyöstäni viime kesäkuussa ja jo seuraavana päivänä olin matkalla töihin tuttavan vierassatamaan Kökarilla. Siellä mietin tätä asiaa parin kuukauden ajan ja kun kerroin suunnitelmasta vaimolleni olinkin yhtäkkiä jo allekirjoittanut vuorkasopimuksen tästä kiinteistöstä, hän kertoo.

Koulukadulla, entisen Ta-Ta-Takeawayn tiloihin avattu Faffas take-a-way on Heinolle täysin uusi aluevaltaus, sillä hänellä ei ole minkäänlaista aiempaa kokemusta kahvilan pyörittämisestä.

Valikoima tulee vaihtumaan kysynnän ja sesongin mukaan. Tuotteet jotka tekevät kauppansa jäävät valikoimaan, hyllylle jäävät poistuvat. Uusia tuotteita tulee mukaan sitä mukaa kun esimerkiksi kesä lähestyy. Kaikki asiakaspalautteet myös huomioidaan ja jäätelöäkin on tulossa kunhan kelit lämpenevät.

– Näin alkuun olen panostanut tuoreisiin smoothieihin, katkarapuvoileipiin ja salaatti-annoksiin jotka valmistan asiakkaan toiveiden mukaisesti. Lämmintä ruokaa minulla ei ole tarjolla, eikä näillä näkymin ole tulossakaan. Sillä saralla kilpailua on jo aivan riittävästi, joten en aio heittäytä mukaan siihen, hän kertoo.

Heino avaa ovet aamulla kello 7.30 ja sulkee iltapäivällä kello 17 – ainakin näin alkuun. Aamiaisasiakkaat ovat eräs kohderyhmä, toinen on kiireiset lounastajat, jotka eivät välttämättä ehdi istumaan kovin pitkään lounaspöydässä vaan haluavat nopean ja kevyen noutolounaan.

– Aukioloaikoja tarkastellaan tarpeen mukaan ja kesäksi kokeilen sekä lauantai- että sunnuntai-aukioloa. Toistaiseksi olemme avoinna vain arkisin.

Koko valikoima on laktoositon, gluteenitonta saa tilauksesta.

– Pienimuotoista, asiakasläheistä ja tuoretta. Ne ovat oikeastaan minun johtosääntöni tässä hommassa, Heino sanoo.

Oman itsensä herrana oleminen on myös Heinon mieleen.

– On todella upea tunne saada itse päättää asioista ja vaikkapa muuttaa valikoimaa jos siltä tuntuu. Ei tarvitse kysellä muilta lupaa, vaan sen kun tekee, hän sanoo.

Mikael Heinrichs

050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi