Heisalan paratiisisaarella tuotetaan omenoita ja maitoa – ”Täällä ollaan iloisia, jos naapuri menestyy”

PK vieraili seitsemän kilometriä pitkällä Heisalan saarella, joka sijaitsee noin 20 kilometriä Paraisten keskustasta etelään. Täällä lypsylehmät viihtyvät ja omenapuut kukoistavat.

Navigoituaan oikein ja vältettyään tunnettua Rinnanbäckin edustalla olevaa matalikkoa, PK:n toimittaja nousee saareen. He jotka haluavat saapua Heisalaan autolla pääsevät saarelle Granvikin lauttarannasta Viken-yhteysaluksella, joka liikennöi viidestä kuuteen kertaa päivässä. Myös Ängsholmin, Ramsholmin ja Verkholmin saaret kuuluvat Heisalan saareen, jonka pinta-ala on 600 hehtaaria ja joka on seitsemän kilometriä pitkä.

Åke (75) ja Magdalena Johansson (73) asuvat keltaisessa talossa, joka sijaitsee vanhaa Heisalala-navettaa vastapäätä. He toivottavat PK:n toimittajan tervetulleeksi tuoreella mustikkapiirakalla ja kahvilla verannalla, josta on henkeäsalpaavan kaunis merinäköala. Pöydän ympärille ovat kokoontuneet myös Åken ja Magdalenan poika Andreas Johansson ja hänen vaimonsa Sonja Ek-Johansson sekä lapset Kalle (12) ja Matilda (10).

– Olen kylän vanhin, sanoo Åke.

Heisalassa asuu ympäri vuoden 16 henkilöä

Åken äiti Irja Johansson saapui Rymättylästä Heisalaan vuonna 1921. Magdalena varttui naapurisaari Sorpossa ja hän sanoo vitsaillen, ettei Åken tarvinnut soutaa kauas Heisalasta hänet tavatakseen. Vuonna 1976 Åke ja Magdalena aloittivat maanviljelijöinä Heisalassa ja heillä oli silloin 12–13 lypsylehmää. 45 vuotta myöhemmin Andreas-poika otti tilan haltuunsa yhdessä Pernajasta kotoisin olevan vaimonsa Sonjan kanssa.

– Otin mukaan yhdeksän lehmääni ja vuoheni Trixyn, kun muutin Heisalaan, Sonja kertoo ja lisää, että tänään hänkin juhlii 18 vuotta maanviljelijänä.

Nykyään Heisalassa asuu ympäri vuoden 16 henkilöä, mutta kesän aikana määrä moninkertaistuu. Vuosina 1923–1963 Heisalassa toimi alakoulu, johon tuli lapsia myös läheisiltä saarilta. Magdalena kertoo, että rakennus, kuten koko Heisala, kuului luultavasti jossain vaiheessa Wiklundin kauppiassuvulle. Andreas ja Sonja ostivat vanhan koulun vuonna 2012 ja vuokraavat sitä parhaillaan.

Heisalassa on aina ollut myös aktiivisia marttoja, jotka muun muassa järjestivät joulujuhlia vanhassa koulussa. Saaressa on myös metsästysseura ja tiekunta.

Vaikka Åke ja Magdalena ovat nykyään eläkkeellä, ovat molemmat Andreaksen ja Sonjan arjen tärkeitä tukipylväitä.

– Minä toimin traktorinkuljettajana, sanoo Åke, ja Magdalena lisää, että hän vastaa maapalvelusta.

Tila toimii nykyään yrityksenä

On helppo ymmärtää, että auttavia käsiä tarvitaan, sillä tilalla on nykyään 120 lypsylehmää, yhteensä noin 170 eläintä, kun nuoret eläimet lasketaan mukaan. Joka toinen päivä maitoauto käy Heisalassa ja vasikkaauto käy parin-kolmen viikon välein viemässä härkävasikoita mantereelle kasvatukseen. Poikimisia on vuodessa noin 130. Nurmirehu viljellään itse ja Andreas arvioi, että paaleja tulee vuodessa noin 2000.

– 20 vuoden välein eläinten määrä on kaksinkertaistunut, Andreas kertoo ja osoittaa vuonna 2019 valmistunutta uutta navettaa.

Tila toimii nykyään yrityksenä, joka vaatii päivittäisten töiden lisäksi paljon hallinnollista työtä suunnittelusta budjetointiin ja laskutukseen. Suuri osa työstä hoidetaan itse. Tyypillisenä arkipäivän aamuna kello soi kuudelta ja kun lapset ovat lähteneet Vikenin kanssa kouluun, on aika hoitaa ruokinta.

– Aloitan siivoamalla karsinat ja tarkistamalla, että kaikki lehmät ovat käyneet lypsyllä. Aamutyöt tehdään klo 10–11, sitten on toimistotyön vuoro, Sonja kertoo.

Toimistotyön jälkeen työ jatkuu navetassa tai ulkona pellolla.

– Tämä on ollut kesä, jolloin olemme paalanneet ja paalannet ja paalanneet, Andreas huokaa.

"Lähtisin täältä vain pakottamalla"

Huolimatta siitä, että elämä maatilalla merkitsee kovaa työtä ja vapaat hetket ovat harvassa, kukaan pöydän ympärillä istuvista ei vaihtaisi elämää saarella mukavampaan elämään keskustassa.

– Lähtisin täältä vain pakottamalla, Magdalena sanoo ja hän herkistyy kyyneliin asti, kun hän selittää, kuinka mukavalta tuntuu nähdä Andreas ja Sonja jatkavan työskentelyä tilalla.

Ikkunasta Magdalena näkee lapsuudenkotinsa. Sonja kertoo arvostavansa sitä, että saa olla rauhassa saarella ja asua lähellä luontoa.

– Parasta ovat luultavasti lehmät, Matilda sanoo.

– Traktorilla ajaminen, Kalle sanoo epäröimättä.

Vuonna 1987 Viken aloitti liikennöinnin Heisalaan

Tärkeä kokoontumispaikka Heisalassa on yhteysalus Vikenin satama. Siellä Heisalan asukkailla on aikaa jutella toistensa kanssa odottaessaan pääsyä mantereelle. Magdalena sanoo, että monet ihmiset eivät ymmärrä, kuinka he voivat olla Malmilla jo kahdeksalta aamulla ”Kuinka pääsit Malmiin, oletteko jo täällä?”, monet sanovat yllättyneenä.

Vuonna 1987 Viken aloitti liikennöinnin Heisalaan.

– Silloin meidän elämä täällä muuttui, sanoo Åke.

– Ilman Vikeniä emme olisi jääneet tänne, se saapui kreivin aikaan, Andreas huomauttaa.

Heisalassa noin 30 000–40 000 omenapuuta

Kun jatkaa noin puolitoista kilometriä eteenpäin Heisalantietä pitkin Rinnanbäckin tilalta, näkyviin tulee suuret omenapellot. Täältä löytää Toni Rahkosen 14 hehtaarin omenatilan, jonka hän otti haltuunsa isältään Lassi Rahkoselta vuonna 2010. Tonin isoisoisä Hugo Rahkonen osti tilan Heisalasta 1920-luvun lopulla. Hugo itse ei kasvattanut mitään, vaan se oli Tonin isoisä Kalevi Rahkonen, joka perusti pienen omenatilan 1930-luvulla.

– Aloitin itse asiassa maidontuottajana, Toni kertoo.

Nykyään hänellä on tilallaan 7–8 vakituista työntekijää, ja kun omenat poimitaan syksyllä, työntekijöiden kokonaismäärä voi olla enimmillään 30. Toni arvioi, että hänellä on Heisalassa noin 30 000–40 000 omenapuuta ja 20–30 erilaista omenalajiketta. Hän ei myöskään voi kuvitella asuvansa muualla kuin Heisalassa.

– Ei ole mitään parempaa kuin Heisala, tämä on erittäin kaunis paikka, eikä täällä liiku paljon ihmisiä.

Naapurisovussakaan ei ole valittamista.

– Täällä ollaan iloisia, jos naapuri menestyy, Toni sanoo.

"Se on maailman paras paikka"

Myös noin 20 hehtaarin suuruinen Ramsholmin saari kuuluu Heisalaan. Holmbergin suku on ollut täällä vuodesta 1901, jolloin merimies Emil Holmberg osti koko Ramsholmenin ja ympäröivät luodot. Emil meni naimisiin Olivian kanssa, joka oli kotoisin Höglandista. Nykyään Rabbe Holmberg omistaa noin 2,4 hehtaarin tilakeskuksen Ramsgårdin, jonka hän on ottanut haltuunsa vanhemmiltaan Kaj ja Runa Holmbergilta vuonna 2000. Kiinteistöllä on 11 erilaista rakennusta, joten työtä riittää aina, Rabbe kertoo. Rabbe on kirjoilla täällä ja viettää mahdollisimman paljon aikaa Ramsgårdissa yhdessä avopuoliso Anne Rönnlundin kanssa.

Rabbe arvostaa rauhaa ja luonnon läheisyyttä sekä upeita mahdollisuuksia sekä metsästykseen että kalastukseen.

– Se on maailman paras paikka ja ihmiset täällä ovat mukavia, Rabbe sanoo.

Käännös: Tuuli Meriläinen