Hyvän elämän rakennuspalikat
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
”Tämä on helppo. Hyvä elämä rakentuu siitä, miten toisiamme kohtelemme ja kohtaamme.”, vastasi yli 80-vuotias mies kysymykseen pelistä nousseeseen kysymyskorttiin. On onni tehdä työtä iäkkäiden, elämänviisaiden ihmisten kanssa. Se viisaus, jota ei kirjoista lueta vaan saadaan elämänkoulussa, on suurinta viisautta.
Näiden elämänviisaiden kanssa saan näin keski-ikäisenä naisenakin olla oppitytön roolissa. Ja joka viikko ammennan heiltä jotakin mitä en muuten vielä moneen vuoteen oivaltaisi. Ja aina keskiössä on muut ihmiset, kanssakäyminen muiden kanssa. Tämä pätee niin työelämässä, ystävyyssuhteissa, rakkaudessa kuin kadullakin. Isoäitini jo opetti vanhan viisauden kohdella muita kuin toivoisi itseään kohdeltavan. Tätä samaa nämä vanhat viisaat toistavat, kun puhe kääntyy elämänohjeisiin.
Meillä kaikilla on huonoja päiviä. Välillä ketuttaa kuin pientä eläintä ja kaikki ärsyttää. Silloinkin meistä jokainen voi tehdä valinnan siitä, millaisen energian tilaan saapuessaan tuo.
Yhdessä muiden kanssa elämä on helpompaa, mukavampaa ja turvallisempaa. Sovussa on aina helpompi hengittää. Meillä kaikilla on huonoja päiviä. Välillä ketuttaa kuin pientä eläintä ja kaikki ärsyttää. Silloinkin meistä jokainen voi tehdä valinnan siitä, millaisen energian tilaan saapuessaan tuo. Ja toisaalta myös siinä, miten kohtaa sen huonotuulisen, hajamielisen tai surullisen ihmisen, joka polulle osuu. Läheskään aina kaikki ei näy päälle.
Ensimmäisen kerran se todella iski päin kasvoja, kun kävelin Turun Hämeenkatua vuonna 2014. Olin lähtenyt ensimmäistä kertaa lasten syöpäosastolta käymään lähikaupassa. Oli kaunis kesäpäivä. Aurinko paistoi ja lämmitti. Ihmisiä vilisi vilkkain askelin, ohittivat vauhdikkaasti kiireissään. Jotkut hymyilivät, nauroivat ihan ääneen kaverin kanssa, joku kulki pää painoksissa. Tunsin olevani kuin tuohon vieraalta tuntuneeseen todellisuuteen tiputettu kummajainen. Minun maailmani oli pysähtynyt. Se oli täynnä surua ja epäuskoa sairaalasta saadun hurjan uutisen vuoksi. Siinä kadulla se oli kuitenkin vain minun kuplani. Maailma ympärillä jatkoi pyörimistään eikä otsassani lukenut mitään mikä olisi kertonut, että tämän hiljalleen omissa ajatuksissaan kulkevan naisen asiat eivät olleet hyvin. Ei näkynyt päälle.
Tuosta hetkestä on yli vuosikymmen. Hetki oli kuitenkin niin vaikuttava, että se on kantanut. Jättänyt vahvan opin. Monesti elämä on muistuttanut tästä. Kun läheinen sairastui ja menehtyi, kun itse olin pitkään sairaana ja toipilaana ja kun lähellä ihmiset ovat hymyillen taakoistaan huolimatta kulkeneet ja hoitaneet velvollisuutensa. Ei lue kenenkään otsassa mielen ja elämän haasteet. Ei se, että on menettänyt läheisen, on vakavasti sairas tai surullinen, masentunut, musertunut. Juuri silloin on valtava merkitys sillä miten tulemme kohdatuksi.
Hämeenkadun pikkukauppa tuli tutuksi, myyjän hymy toi aina pientä lohtua.
Miten suuri voima onkaan sillä miten toisemme kohtaamme? Olemme sitten itse millaisessa tilanteessa tahansa. Tämän vanhan viisaan miehen hyvän elämän rakennuspalikat kannan mukanani ja toivon, että näin tekee muutkin. Ollaan kilttejä.
Kohtaamisiin.