Ihana tammikuu
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Tammikuulla on huone maine. Kuukauden kuvaillaan olevan niistä kaikista pisin, pimein ja onnettomin. Kuin se olisi vain siirtymävaihe joulukuusta kevääseen. Jotain, mistä vain täytyy selvitä. Mutta minun mielestäni se ei ole kuitenkaan niin paha.
Joulukuun levottoman energian jälkeen tuntuu tammikuu melkein vapauttavalta. Se ei pyydä mitään erityistä, ei ole juhlapäiviä, joiden pitäisi olla täydellisiä tai odotuksia, jotka täytyy lunastaa. Vain päiviä, jotka tulevat ja menevät ja pimeys, jota ei tarvitse selitellä. Mielestäni on jotain hienoa siinä, ettei tarvitse esittää mitään tunnetta tai luoda tunnelmaa. Tammikuu on tyytyväinen siihen mitä jo on.
Moni meistä alkaa uuden vuoden valmiiksi väsyneenä, kaikilla luettelo asioista, joissa meidän pitäisi tulla paremmiksi. Meidän täytyy pitää kuria paremmin, olla tehokkaampia, onnistuneita ja mielellään maailman parhaita.
Maailma on vähän hiljaisempi. Samalla tammikuun hiljaisuus ei ole tyhjää, vaan rauhoittavaa. Ja ehkä juuri sitä me tarvitsemme. Moni meistä alkaa uuden vuoden valmiiksi väsyneenä, kaikilla luettelo asioista, joissa meidän pitäisi tulla paremmiksi. Meidän täytyy pitää kuria paremmin, olla tehokkaampia, onnistuneita ja mielellään maailman parhaita. Tammikuu on itsensä parantamisen lähtölaukaus. Mutta ajattele, jos se saisikin olla lähtölaukaus omasta itsestä huolehtimiseen, pitääkseen huolta siitä, mitä jo on, ennen kuin yritämme jotain muuta. Ajattelen, ettei kaiken tarvitse heti tuntua räjähtävältä, uudelta, jännittävältä ja inspiroivalta.
Voin iloita siitä, että päivät ovat samanlaisia. Aika kuluu hitaammin, vähän vähemmän dramatiikkaa ja turvallinen olo, kun tietää, mitä on tulossa. On kuin keho voisi rentoutua, kun mitään ei tarvitse todistaa. Tammikuu sallii slowmotion-vauhdin, jolloin ei haittaa, vaikkei suunta olekaan vielä selvillä. Ei taukoa elämästä, mutta osa sitä. Ei uusi alku, vaan pikemminkin jatkumo.
Joten ehkä me voisimme lopettaa tammikuun inhoamisen. Tai ehkä vain minä olen inhonnut kuukautta alusta asti. Ehkä voisimme kiittää sitä, koska se ei vaadi, että kukoistamme. Rutiinien toistamisessa ja tammikuun hiljaisuudessa on tilaa hengittää. Ja onko se nyt oikeastaan väärin, jos pitää sitä riittävänä, ainakin juuri nyt?