Ihmetyksiä

Tapahtui vuosia sitten Äkäslompolossa, Kellostapulikurussa. Paikassa, jonka olin täysi-ikäisyyden kynnyksellä syksyn ruskassa nimennyt maailman kauneimmaksi paikaksi, MKP. Olin saapunut samaiseen paikkaan vuosien päästä lokakuun ensipakkasilla pienen poikani ja mieheni kanssa. Näyttääkseni heille jotakin todella kaunista. He näkivät ja jäivät nuotiolle lämmittelemään. Jatkoin hetken matkaa yksin. Kävelin huurteisia pitkospuita. Kaikkialla oli kaunista hennon valkoista, hengitys höyrysi ja hiljaisuus sai korvat soimaan. Ja sitten edessä aukesi satumaailma. Hetkeen en nähnyt minne pitkoset loppuvat, näin vaan maailman alhaalla laaksossa. Kauneimman ikinä. Silloin lämmin tunne valtasi koko naisen ja kyyneleet valuivat pitkin kylmiä poskia. Se oli ensimmäinen kerta, kun luonto kosketti kyyneliin.

Vuosia myöhemmin ymmärsin kokemani. Olin kokenut ihmetyksen. Törmäsin ja ihastuin tähän termiin luettuani Maria Boreliuksen kirjan ”Hyvinvoinnin vallankumous”.

Kirjassa tiedetoimittaja Borelius kertoo tutkimusmatkastaan ymmärtääkseen miksi maapallolla on alueita, joissa asuu terveempiä ja onnellisimpia ihmisiä. Ruokavalion, liikunnan, tietoisuuden ja elämäntapojen ohella hän kirjaa hyvän elämän rakennuspalikaksi ihmetysten kokemisen.

Ihmetykset ovat niitä yksityiskohtia, näkymiä, kokemuksia, jotka saavat kehossa aikaan läikähdyksen. Saavat hymyilemään, ihastumaan. Huokaamaan, että Wau! Ne voivat olla näkyjä kaupungilla; miten vanha pariskunta kulkee käsi kädessä toisiaan tukien. Ne voivat olla hyviä tekoja arjessa, lasten leikin seuraamista. Kauniita maisemia. Tai ihan yksinkertaisesti pieniä, suuria ja pienenpieniä yksityiskohtia ympärillämme. Suurimman vaikutuksen tekevät maisemat, jotka meillä saaristokaupungissa ovat hyvinkin tuttuja: Maisema, jossa näkee oikein kauas. Niin kauas, ettei näe loppua. Maisema, jossa tuntee olevansa osa kokonaisuutta. Maisema, jossa tuntee pienuutensa kaikkeudessa. Maisema, jossa mittasuhteet elämässä asettuvat kohdilleen. Meri ja tunturit tarjoilevat näitä parhaimmillaan.

Ihmetykset ovat niitä yksityiskohtia, näkymiä, kokemuksia, jotka saavat kehossa aikaan läikähdyksen. Saavat hymyilemään, ihastumaan. Huokaamaan, että Wau!

Sen lisäksi, että luonto jo itsessään rauhoittaa ihmistä, saa siitä moninkertaiset vaikutukset antautumalla ihmetyksille. Niiden huomaaminen tuo elämään ihan huomaamatta sisältöä, joka saa suunpielet venymään ylöspäin. Ne nousevat haastavissakin tilanteissa hippasen, toisinaan ihan korviin asti. Pienet haltioitumisen hetket, joita ihmetykset meille tarjoavat, vaikuttavat ihan tutkitusti onnellisuuden kokemukseemme ja sitä kautta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Mitä enemmän ihmetyksiä näemme ja koemme, sitä enemmän koemme myös onnellisuutta ja sitä paremmin voimme. Se mihin keskitymme, se vahvistuu.

Lasten kanssa ihmetyksiä löytyy moninkerroin ja usein sieltä mistä aikuinen ei keksi etsiäkään. Toki lasten ihmetykset voivat olla erilaisia kuin meidän aikuisten, mutta ne ovat aivan yhtä arvokkaita ja niitä on varmasti enemmän kuin meillä elämää kauemmin nähneillä. Ihmetyksen voimme löytää myös lapsen innokkuudesta. Miten hellyyttävän ihmetyksellistä onkaan lapsen aito läsnäolo ja innostus. Moninkertaista ihmetystä!

Hetken pysähdys luonnossa tarjoaa ihmetyksiä maisemallaan, tuoksuillaan, mauillaan, äänillään ja tuntemuksilla. Maltat vain pysähtyä, hetken kuulostella mitä juuri sinulle avautuu ja huomaatkin jo hymyileväsi. Ja sen suurimman ihmetysten tuoman vaikutuksen tarjoilee meidän kotikaupunkimme luonto aina, kunhan vain maltamme pysähtyä sen äärelle.

Ihmetyksellistä alkanutta vuotta!