Juhlan aikaa

Pääsiäisen viettoon liittyy uskomuksia, symboleita ja traditioita, jotka ovat vaihdelleet aikojen saatossa. Toiset arvostavat enemmän kristillisiä perinteitä, toiset kansanperinnettä. Joillekin on tärkeää, että perinteitä on, riippumatta siitä mistä ne ovat peräisin.

Pakanalliset – kauniimmin sanottuna kansanperinteiset – tavat ovat sekoittuneet kristillisiin, ja kotimaiset ulkomaisiin uskomuksiin, vuosisatojen ajan. Se, että noidat kuuluvat juhlaan siinä, missä ylösnousemuskin, lienee osoitus aidosta suvaitsevaisuudesta. Tai siitä, ettei kaikkia pakanallisia tapoja lopultakaan saatu kitkettyä suomalaisten mielistä.

Pääsiäispupu on peräisin anglosaksisesta pakanauskonnosta. Kevään jumalattaren Eastren uskottiin tulevan pääsiäisenä maan päälle jäniksenä ja munivan uutta elämää, värillisiä munia. Pääsiäisen tunnusväri, syvä keltainen, onkin keltuaisen väri. Pääsiäismunia Suomessa syötiin aiemmin erityisesti sukkasunnuntaina, jolloin kisailtiin, hypeltiin ja keinuttiin paljain jaloin yhdessä tanssivan, nousevan auringon kanssa.

Noidat olivat kansanperinteen mukaan liikkeellä karjaonnea pilaamassa erityisesti lankalauantaina. Niitä karkottamaan oli syytä polttaa pääsiäiskokkoa. Epäillään, että noidat eli trullit olivat oikeasti syrjäytyneitä naisia, jotka kiersivät lypsämässä maitoa ja leikkelemässä karvoja lehmistä ja lampaista. Kokkoa pitäessä oli lankalauantaina kätevää keittää ja värjätä talvella kehrätyt langat.

Kristillisen selityksen mukaan virpojat muistavat Raamatun kertomusta, jossa Jerusalemiin aasilla ratsastavan Jeesuksen eteen laskettiin palmunlehtiä ja vaatteita. Käytännön syistä meillä on tyydytty pajunoksiin, joilla on loitsittu ja siunattu perheenjäseniä, sukulaisia ja naapureita. Asennemuutoksesta kertonee se, että vaikka pienet pääsiäisnoidat käyvät edelleen ”kerjuulla”, harva pitää virpojia syrjäytyneinä tai yrittää savustaa heitä pois. Ovenkin avaa aika moni.

Perinneruuista suomalaisimpana pidetään mämmiä. Imelä ruispuuro valmistetaan ruismaltaasta ja ruisjauhoista. Juuret juontuvat kuitenkin muinaiseen Persiaan, jossa perinneherkkua on ollut tarjolla paljon kauemmin. Suomessa mämmi on tullut tunnetuksi vasta 1700-luvulla Varsinais-Suomessa.

Lampaanliha on suomalaisessa ruokapöydässä varsin vieras – muutoin kuin pääsiäisenä, jolloin syödään lähes puolet koko vuoden lampaanlihan kulutuksesta. Lammasateria saa alkunsa vanhasta juutalaisesta pääsiäistavasta, joka siirtyi myös kristityille, kun Jeesus opetuslapsineen söi karitsanlihaa viimeisellä ateriallaan.

Pääsiäisen traditioita siis riittää, jokaiselle makunsa mukaan. Jos ei ole perinneihminen, voi aina lähteä linturetkelle tai puusavottaan saareen. Hyvää kellokeskiviikkoa ja sen jälkeisiä pyhiä, itse kullekin säädylle.

Maija Arosuo

Toimittaja