Käsissämme koulun arki
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Neljän vuoden jälkeen Sivistyslautakunnan ruotsalaisen jaoston varapuheenjohtajana jatkaminen Sivistyslautakunnan jäsenenä tuntui luonnolliselta. Jaosto on, kuten sen suomenkielinen vastine, lautakunnan alla. Koulutus on minulle sydämen asia, jolle omistaudun mielelläni vielä eläkeläisenäkin. Ei ole epäillystäkään, että maamme hyvinvointi pitkälti perustuu hyvään koulutukseen ja monipuoliseen osaamiseen. Tämä on vahva motiivi.
Sivistyslautakunnassa tehdään ratkaisevia päätöksiä varhais-, esi-, perus- sekä lukio-opetukselle. Asialistalta jää usein puuttumaan opettajien työkuormitus ja sen tuomat haasteet. Opettajat ovat lujaa tekoa. He eivät valittele eivätkä pyydä apua. He yrittävät pärjätä omin päin, viime tinkaan. Silloin se voi olla liian myöhäistä.
Opettajat pitävät työpäivän aikana harvoin taukoja: Wilmaviestit ym. oppilashuoltoasiat vaativat pysyvää nettiyhteyttä, oppilaita pitää valvoa enemmän kuin koskaan ennen, ruoat pitää syödä kiirehtien (mutta kuitenkin “kasvattavana ateriana”), suunnitelmia työstetään ja päivitetään jatkuvasti.
Oma kokemukseni puhuu selvää kieltä. Kun valmistuin luokanopettajaksi vuonna 1980 työnjako oli selvä: koulu antoi opetusta, koti kasvatti. Työpäiväni oli, suunnittelu- ja viimeistelytyöt mukaan lukien, 7–8 h pitkä. Vuonna 2021 se oli keskimäärin 10h. Opettajat pitävät työpäivän aikana harvoin taukoja: Wilmaviestit ym. oppilashuoltoasiat vaativat pysyvää nettiyhteyttä, oppilaita pitää valvoa enemmän kuin koskaan ennen, ruoat pitää syödä kiirehtien (mutta kuitenkin “kasvattavana ateriana”), suunnitelmia työstetään ja päivitetään jatkuvasti. Työyhteisöllinen vuorovaikutus rajautuu kokouksiin tai siirtyy vapaa-aikaan. Kasvatukselliselle välittömyydelle ja luovuudelle ei ole tilaa. Nämä seikat eivät ainakaan tee opettajien työtä helpommaksi.
Suomen huipputulokset Pisa-tutkimuksissa ovat muisto vain. Sillä on varmasti tekemistä sen asian kanssa, että opettajien ja rehtoreiden haasteet ja työkuormitus ovat kasvaneet samaa tahtia kuin työrauha järkkyy ja erityisopetuksen tarve lisääntyy. On järkyttävää lukea kuinka hyvinvointialueet sysäävät ennaltaehkäisevän opiskeluhuollon vastuuta koulujen harteille, vaikka tämä lain mukaan on moniammatillinen tehtävä!
Me Vihreät olemme huolissamme opettajien jaksamisesta. Meidän mielestä nyt, kun joka toinen opettaja tutkimusten mukaan harkitsee alan vaihtoa, olisi korkea aika huomioida koulujen työolosuhteet ja keksiä keinoja pysäyttää tämä väärään suuntaan menevä kehitys.
Koulujen oppilasmäärät ovat laskussa. Tästä keskustellaan, mutta lähinnä talouden kannalta. Tässä nähdään tilaisuus poistaa virkoja ja säästää rahaa. Pitäisikö virkoja irtisanomisten sijaan pitää ennallaan, eli käytännössä lisätä opettajien määrää kouluissamme ja sillä tavalla tehdä opettajan työstä jälleen puoleensavetävä ja viihtyisä? Kun opettajat viihtyvät, niin oppilaatkin viihtyvät.
Koulutus on sijoitus tulevaisuuteen. Onneksi Paraisilla tämä on oivallettu, koska täällä ollaan jo kauan panostettu koulutukseen. Kiitollisena totean tämän. Koulun arki on kuitenkin myös meilläpäin muuttunut vaativammaksi. Emme voi sulkea silmiämme yleisiltä kehityssuunnilta. Tavoitteemme olla hyviä tai parhaita koulutuksen alalla jatkuu - monivivahteisimmin!
Paraisten päättäjille on tarjottu mahdollisuus avata sitä, mitä kaupungissa tapahtuu lukemattomien poliittisten kokousten aikana ja niiden välillä. Jokainen puolue kirjoittaa vuorollaan kolumnin.