Kesä 2024 niin kuin sen muistan
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Kesästä 2024 tuli kesä, jona uutta hyllypaperia ei vaihdettu keittiön hyllyille, vaikka niin oli suunniteltu. Kesä, jolloin raparperit kasvoivat liian nopeasti, eikä pakollista raparperipiirakkaa leivottukaan. Kesä, jolloin kaadoin kahdeksan litraa kahvia juuri asennetulle lattialle. Kesä, jonka aikana kaikki daaliat mätänivät ja useimmat tomaatintaimet kuolivat. Se oli kesä, jolloin kylpyhuoneremontti vei kaikkien aikaa ja koetteli kaikkien hermoja paljon pidempään kuin olimme osanneet aavistaakaan.
Mutta se oli myös kesä, jonka aikana koko perhe oli terveenä. Kesä, jonka sää sekä vaihteli että yllätti. Kesä, jolloin kunnostauduimme penkkiurheilussa ja seurasimme yleisurheilua, jalkapalloa ja taas yleisurheilua. Hankimme veneen ja kontrabasson mutta onneksi emme koiraa. Se oli myös leipomiskesä. Leivoimme brita-, tosca- ja mokkapaloja. Ja sitten vielä uudestaan britaa, toscaa ja mokkaa. Luovuin kesän aikana kaikista kunnianhimoisista suunnitelmistani ja laitoin ainoastaan sellaista ruokaa, jota perheenjäsenet todella suostuivat syömään.
Rikkaruohoja ei tänä kesänä juuri kitketty. Vain kerran. Silloin leikimme olevamme linnan palvelusväkeä. Ei maalattu, ei tapetoitu eikä lakattu nukkumasta äidin ja isän sängyssä… Lapsia ei vieläkään totutettu nukahtamaan itsenäisesti. Ei, satuja luetaan edelleen siskonpetissä, ja tuutulaulu lauletaan joka ilta. Kolmesti laulun sanoin ja kolmesti hyräillen. Vielä tänä kesänä lasten tulikuumat ja teräväkyntiset jalat saivat hakeutua vanhempien peittojen alle vilvoittelemaan tai lämmittelemään.
Tänä kesänä ei tehty pitkiä perhereissuja. Sen sijaan todistimme kymmeniätuhansia hyppyjä laiturinnokasta ja osoitimme niille suosiotamme. Uintimerkkejä ansaittiin, pelkoja voitettiin, hevosten selkiä suittiin ja mattoja kudottiin. Maalasimme kiviä ja kätkimme niitä kylille. Olen tehnyt hävyttömiä ristipistotöitä ja rakentanut tuhannen palan palapelejä.
Kesäkuussa olin viikon Italiassa. Pizzan ja limoncellon seurassa ajatukset ajateltiin loppuun. Kävin yöoopperassa ja kuulin Pohjois-Italian yössä Nessun Dorman kajahtavan Comojärven ylle. Matkustin taksilla pieneen sveitsiläiseen vuoristokylään ja annoin iäkkään taksinkuljettajan näyttää minulle pikkuruisen teatterilavan, jolla joku harjoitteli poikkihuilunsa soittamista. Kuljettajalla ja minulla ei ollut yhteistä kieltä, mutta pidimme toisiamme käsistä kiinni ja itkimme salin pimeydessä. Sitten hyvästelimme ja sanoimme, että ”ensi kerralla me…” Turistikohteita ja tungoksia välteltiin viimeiseen asti, niin ulkomailla kuin kotimaassa.
Kesästä 2024 ei tullut kuntoilun, salilla käymisen ja terveellisen ruokailun kesää. Sen sijaan siitä tuli kesä, jonka aikana nukuin univelkaani pois ja kävin yöuinnilla. Kesä, jolloin en jatkuvasti hermostunut lapsiini. Kesä, jolloin en jo juhannuksena kaivannut takaisin töihin.
Kesää 2024 ei muistella historian tehokkaimpana ja reippaimpana kesänä. Myönnettäköön. Se muistetaan sen sijaan ihmeellisten kohtaamisten kesänä. Odottamattomat jälleennäkemiset ja uudet tuttavuudet ovat seuranneet toinen toistaan. Ja minä olen ottanut kaiken vastaan. Eipä ainakaan ollut tylsää. Ja kun joskus kuolen, voin todeta tyytyväisenä, että olen antanut kokemusten rikastuttaa!
Daniela Franzell
Näyttelijä, käsikirjoittaja, postikorttitaiteilija
Käännös: Helene Helo