Kissa- tai koiraihminen

Joskus julkisessa keskustelussa on selkeä ero kissa- ja koiraihmisen välillä. Varsinkin sosiaalisessa mediassa näiden kahden ihmisryhmän välillä voidaan käydä melko kiivaita keskusteluja. Ajattelin omalta osaltani pohtia matkaani pinttyneestä koiraihmisestä eräänlaiseksi sekä koirista että kissoista pitäväksi hybridi-ihmiseksi, koska se on todella mahdollista.

Lapsuudessani kotitilalla, jossa vartuin, oli vain kissoja. En muista kaikkien nimiä, mutta luulen, että yksi oli Trisse, jonka kanssa olen joskus jopa jakanut lounaani. Ei niin, että olisin antanut lihakeittoani Trisselle, mutta söin Trissen lihakeittoa. Tilalla ei ollut ollut koiraa isoäitini isän metsästyskoirien jälkeen. Jossain nuoruuden vaiheessa perhe kuitenkin päätti, että meidän pitäisi hankkia koira, se osoittautui saman rodun spanieliksi kuin Ruotsin kuninkaallisen perheen koira. Koira Miranda oli perheen ensimmäinen askel koiraihmisten maailmaan. Seurakoirana Mirandan elämä oli luultavasti varsin mukavaa, sillä perheen kaikki kolme lasta olivat vielä siinä iässä, että heidät voitiin pakottaa ulos kävelemään koiran kanssa. Kun olin teini, minulla oli mahdollisuus hankkia metsästyskoira. Se oli Madicken, beaglen ja ajokoiran risteytys. Samaan aikaan eräs vanhempi sukulainen halusi myös kouluttaa minusta hyvä koiranohjaaja, joten sain kunnollisen ohjeistuksen koiranomistajaksi. Itse kouluttamasi metsästyskoiran omistaminen vahvisti uskomattoman paljon persoonallisuuttani koiraihmisenä. Luultavasti näinä aikoina aloin halveksua kissoja ja kissaihmisiä, koska kissat olivat vain laiskoja lemmikkejä, joista ei ollut mitään hyötyä, joten sen täytyi tarkoittaa, että kissaihmiset ovat automaattisesti kyseenalaisia.

Jos 90-luvulla olisi ollut sosiaalista mediaa, olisin todennäköisesti osallistunut kissojen- ja koiranomistajien välisiin taisteluihin. Kotona oli enimmillään kolme koiraa, seurakoira Mirandan ja metsästyskoirani Madickenin lisäksi bordercollie Bill. Noihin aikoihin kissaa ei ollut kuvioissa, viimeinen isoäidin kissoista oli kuollut useita vuosia sitten. Koira-ihmisenä olin luultavasti urani huipulla, tiesin tasan tarkkaan, mikä on koirissa parempaa kuin kissoissa, ja tulevassa kotitaloudessani ei koskaan olisi kissaa. Piste.

Sitten tapahtui mitä useimpien miesten elämässä tapahtuu, tapaat naisen, joka on oikeassa. Minun tapauksessani nainen oli erittäin vahva kissaihminen. Hänen kotonaan oli kissoja, jopa useita. Ensimmäisen kerran kun istuin tulevien appivanhempieni keittiön pöydän ääressä, kissa hyppäsi syliini. Toisin sanoen minun piti uudistaa vahva mielipiteeni sekä kissaihmisistä että kissoista. Ajan myötä muutimme yhteen, ja sitten ei kestänyt kauan, kun minulla oli myös kissa, tai ainakin puolet kissasta. Minulla oli tuolloin ensimmäinen paimenkoirani, kelpie Allan. Koska nainen elämässäni, sekä koira että kissa, olivat kaikki kolme Itä-Uudeltamaalta, he tulivat hyvin toimeen. Ensimmäisen kissan jälkeen tuli toinen kissa ja sitten kolmas kissa, ja nyt meillä on jo neljäs kissa. Toki kaksi vanhinta kissaa ovat jo kuolleet. Meillä on kuitenkin edelleen myös paimenkoira, joten taidamme olla nyt jonkinlaisia ??hybridi-ihmisiä.

On täysin mahdollista omistaa sekä kissoja että koiria. On myös täysin mahdotonta luokitella ihmisiä heidän omistamiensa lemmikkien perusteella. Ainakin minä olen oppinut olemaan nöyrä ja avarakatseinen, niin kissan kuin koiran kanssa voi halailla.

Andreas Johansson

Heisalalainen maanviljelijä?

Käännös: Tuuli Meriläinen