"Kuten niin monessa asiassa, myös vapaaehtoistoiminnassa pätee vanha totuus: kun antaa, niin myös saa"
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Ajattelepa vain, mitä kaikkea ympärilläsi tapahtuu. Nuorisotoiminta, urheilu, eläkeläistoiminta, erilaiset järjestöt, jotka keskittyvät muiden auttamiseen.
Vapaaehtoisia on joka puolella. Jos kaikista niistä toiminnoista, joita vapaaehtoiset tekevät, pitäisi maksaa palkkaa, yhteiskuntamme tuskin kestäisi siitä tulevaa kustannuspainetta. Tai sitten yhteiskuntamme olisi erittäin ”toimintaköyhä”.
Miksi niin monet osallistuvat tällaiseen toisten hyväksi tehtävään vapaaehtoistoimintaan? Yksi esimerkki on nuorisourheilu.
Monet nuorten liikuntatoiminnassa mukana olevat aikuiset ovat siellä omien lastensa takia, toiset ihan omasta mielenkiinnosta. Omien lasteni kohdalla olen vuosienkin jälkeen kiitollinen niille monille aikuisille, jotka ovat tarjonneet lapsilleni mielekästä toimintaa heidän lapsuusvuosinaan.
Joidenkin yhdistysten toiminta perustuu kokonaisuudessaan vapaaehtoistoimintaan, jolloin vetäjien lisäksi kaikki ovat vapaaehtoistyöntekijöitä.
Eläkeliitossamme on myös erityinen vapaaehtoistyön ohjelma, jossa mukana olevat antavat omaa aikaansa muiden hyväksi. Vapaaehtoiseksi ryhdytään ihan auttamisen halusta.
Olen miettinyt omalla kohdallani niin, että kun itse ja lapseni ovat saaneet nauttia vapaaehtoisten ihmisten työpanoksista, niin miksen minä nyt vuorostani voisi antaa omaa aikaani toisten hyväksi.
Eräällä tavalla siis panna hyvä kiertämään. Varsinkin, kun eläkeläisenä ajankäyttö on enemmän vapaasti valittavissa.
Yhdessä asiassa vedän kuitenkin rajan vapaaehtoisuuteen. Toiminta on kaikin puolin vapaehtoista siihen asti, kunnes ottaa vastaan jonkun toimen hoitaakseen. Silloin asian hoitaminen ei ole enää täysin vapaaehtoista, vaan tointa tai tehtävää hoidetaan kaikkine velvollisuuksineen, kunnes tehtävä päättyy tai luovutetaan seuraajalle.
Kuten niin monessa asiassa, myös vapaaehtoistoiminnassa pätee vanha totuus: kun antaa, niin myös saa. Usein saa jopa enemmän, kuin itse kokee antaneensa. Esimerkiksi kouluvaarina toimiminen on antanut minulle mielenkiintoisia hetkiä lasten parissa. Joku asia voi jäädä mieleen niin, että hyvä olo nousee pintaan aina, kun sitä muistelee.
Tässä eräs: Olin koululaisten kanssa Suomen kartan äärellä ja tutkimme kartassa esiintyviä paikkoja.
Lapset istuivat lattialla ja minä aikuisena olin hieman ylempänä.
Eräs poika katsoi minua alhaalta ylöspäin ja ajattelin, että nyt on mielessä varmaan joku karttaan liittyvä kysymys ja kysyin häneltä, mikä askarruttaa.”Sinulla on kauhean isot nenäkarvat”, vastasi poika. Siinä oli pokassa pitämistä, mutta mikäpä sieltä alhaalta muuta olisi voinut havainnoidakaan, kuin tuon tuiki tärkeän huomion.
Hyvää kesän jatkoa lukijoille!
Heikki Inkari
Eläkeliiton Paraisten yhdistyksen puheenjohtaja