Kymmenen vuotta kaukalon laidalla

Jälleen kerran seison toimitsijakopissa kellon käyttäjänä tai kuuluttajana tai jossakin muussa tehtävässä.

Kymmenen vuoden ajan käytin vapaa-ajastani ison osan tähän – alkuun katsomossa istuen ja myöhemmin eri tehtävissä. Vähintään se oli autonkuljettajana ja ruokahuoltona toimimista.

Huonoina hetkinä manasin mielessäni, että tätäkö tämä äidin rooli on ja miksi minulla ei ole oikeutta omaan aikaan. Olisin voinut käyttää ajan johonkin tärkeämpään. Vai olisinko?

Kun oma lapsi aloittaa harrastuksen, niin usein myös vanhempia pyydetään seuran tehtäviin.

Innokkaimmat lähtevät mielellään mukaan mutta on myös niitä, jotka häipyvät vähin äänin paikalta.

Urheiluseurat tarvitsevat vapaaehtoisia mahdollistaakseen toimintansa. Pienissä seuroissa ei ole palkattua henkilöstöä vaan usein koko toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön. Mitä useampi vapaaehtoinen on mukana toiminnassa, sitä vähemmän työtä on henkilöä kohden. Pienikin seura haluaa kehittää toimintaansa ja tarjota mahdollisuuksia uusille harrastajille.

Valitettavasti monet kehittämisideat kariutuvat vapaaehtoisten puutteeseen. Jos kuitenkin käy seuraamassa harjoituksia tai otteluita niin eikö samalla voisi antaa pienen panoksen seuralle?

Jos vapaaehtoistyö ei kiinnosta tai ole mahdollista niin kannustusjoukoissa löytyy aina vapaita paikkoja.

Muistan lapseni treenejä tai otteluita seuranneena, kuinka pienen katse pelikatkolla etsi minut katsomosta. Katsekontakti ja kannustava hymy merkitsi pienelle pelaajan alulle paljon. Äiti on kiinnostunut, tämä on hänellekin tärkeää, minä olen tärkeä. Sama kannustamisen tarve säilyy, vaikka pieni pelaaja kasvaa teini-ikäiseksi.

Kun ajattelen näitä vuosia jälkeenpäin niin huomaan, miten paljon ne antoivat minulle. Lapseni, nykyään jo täysi-ikäinen, sai läsnäolostani tärkeän tuen. Sain nähdä läheltä hänen kehittymistään pienestä juniorista isoksi ja taitavaksi pelaajaksi. Mikä onkaan tärkeämpää, kuin tukea ja kannustaa lasta tai nuorta hänen matkallaan aikuiseksi.

Kymmenen vuotta kaukalon laidalla seuranneena ja osan näistä vuosista myös seuran vastuutehtäviä hoitaneena jätin tehtävät viime kevään jälkeen.

Ajattelin, että nyt saavat muut kantaa vastuun tehtävistä ja minä keskityn muihin asioihin. Puoli vuotta lopettamisen jälkeen olen viestitellyt seuran kanssa ja todennäköisesti syksyllä taas jotakin pientä roolia sieltä minullekin löytyy.

Vapaaehtoistyö on oikeasti mukavaa. Siellä on saman henkisiä ihmisiä ja meillä kaikilla on yhteinen tavoite luoda hyvää muille. Suosittelen!

Milla Jakobsson

Elää neljän teinin kanssa ja toimii päivisin esimiestehtävissä valtionhallinnossa. ParSportin taustajoukoissa vaikuttanut.