”Luonnon oma hoplop”
Huono sisäilma ja tilanpuute mainitaan usein päiväkotien ja koulujen isona ongelmana. Tällä ryhmällä ei ole niitä ongelmia lainkaan.
Merituulen päiväkodin esikouluryhmä Tuulikellot ei ole mikään aivan tavallinen eskariryhmä. Kyseessä on ulkoseikkailuryhmä, joka siis viettää suurimman osan ajastaan ulkosalla. Kelistä riippumatta. Kyseessä on pilottihanke Paraisilla. Ryhmässä on tällä hetkellä 12 lasta.
– Toivomme tietenkin että tämä hanke saa jatkoa, sillä tulijoita olisi ollut enemmänkin, kertoo esiopettaja Sirpa Aaltonen.
Ulkoseikkailuryhmään kuuluvan esikoululaisen repusta löytyy hieman erilaisia varusteita kuin muiden repuista, varsinkin talviaikaan. Istuinalusta, juomapullo ja lämmin aluskerrasto kuuluvat perusvarustukseen. Kengät ja käsineet ovat varsinkin talvella kaiken ulkotoiminnan a ja o.
– Syksyllä kun satoi todella kovaa joku vanhempi taisi lasta tuodessaan kysyä että lähdettekö te oikeasti ulos tänään? Kyllä lähdimme, Aaltonen nauraa.
Kun varustus on kunnossa, ei sellaista kuin huonoa keliä ole olemassakaan. Lämmin urheilukerrasto ja kestävät ulkoiluvaatteet riittävät yleensä.
Esikouluryhmällä on – ulkosalla vietetyn ajan suuremmasta energiakulutuksesta johtuen – ylimääräinen välipala noin kello 10 aikoihin, jonka kaupunki kustantaa.
– Välipalalla nautitaan näin talvella esimerkiksi lämmintä mehua, hedelmää tai voileipää, hieman päivästä ja tilanteesta riippuen, Aaltonen kertoo.
Koko 12 lapsen esikouluryhmä jatkaa varsinaisen esikouluopetuksen (neljä tuntia) jälkeen vielä täydentävässä päivähoidossa, joten käytännössä koko ryhmä on koossa joka päivä ainakin iltapäiväkolmeen asti.
Ulkoseikkailuihin Merituulen päiväkodin sijainti on mitä mainioin, sillä kävelyetäisyydeltä löytyy rantaa, metsää ja kaikenlaista muuta mielenkiintoista tutkittavaa.
– Meillä on myös nuotioalusta, joka on ollut mukana muun muassa tikkupullan ja makkaranpaistossa, kertoo Christa Lindström.
Mitään varsinaista pakkasrajaa ulkoseikkailuryhmällä ei ole, mutta kovalla pakkasella ulkoillaan noin tunti kerrallaan monta kertaa päivässä.
– UIos menemme aina, kelistä riippumatta. Aina joulukuulle asti ruokailimme myös ulkona laavussa, mutta tällä hetkellä ruokailemme sisätiloissa, Aaltonen kertoo.
Mikäli ulkoseikkailuryhmä saisi oman kodan jossa on tulipesä, he pärjäisivät käytännössä koko päivän ulkosalla. Sellainen onkin toivelistalla.
– Ruskolla vastaavalla ryhmällä on käytössään puolijoukkueteltta jossa on kamina. Lämmönlähde ja wc:t lapsille ovat oikeastaan ainoat asiat jotka me tarvitsemme, Lindström kertoo.
– Tällä hetkellä normaali ulkopäivä lähtee käyntiin aamuyhdeksältä, jolloin lähdemme joko lähimetsään tai hieman kauemmas. Ruokailemaan tulemme 11.30 ja sen jälkeen olemme taas ulkona iltapäiväkahteen asti jolloin on välipala.
Koko ryhmällä on myös täydentävää päivähoitoa, joten he ovat meillä ainakin iltapäiväkolmeen asti, Aaltonen kertoo.
Päivä alkaa ja päättyy aina Merituulen päiväkodilla, mutta loppuosa päivästä vietetään suurilta osin taivasalla.
– Pyrimme järjestämään esikouluopetuksen joko ulkona tai pihapiirin pienessä Tuulentuvassa tai laavussa ja hyödynnämme luonnosta löytyviä esineitä monella eri tavalla. Toki lapset laskevat pulkkamäkeä silloin tällöin, mutta pääpiirteittäin mennään luonnon ehdoilla, Aaltonen sanoo.
Vanhemmilta tullut palaute on myös ollut innostavaa. Eräs äiti luuli kuultuaan ulkoeskarista ensimmäisen kerran sen olevan tyttärelle ehkä turhan erähenkistä, mutta on yllättynyt positiivisesti.
– Tyttäreni on oppinut normaalien esikoulussa opittujen asioiden lisäksi roimasti myös luontoon liittyviä asioita. Lisäksi hän on reipastunut, saanut kavereikseen sekä tyttöjä että poikia ja mikä parasta hän lähtee eskariin joka aamu innolla, äiti kertoo.
Askartelupuolella ulkoseikkailuryhmä ei tuota kotiin vietäväksi läheskään samaa määrää kuin muut ryhmät, mutta kuvat ja päiväkirja dokumentoivat ryhmän tekemisiä säännöllisesti.
– Opetuksessa pyrimme siihen, että se olisi hauskaa ja samalla tehokasta. Tämä vaatii tietenkin meiltä spontaaniutta ja työparin välistä toimivaa kemiaa, Aaltonen ja Lindström sanovat.
Aina hyvin laaditut suunnitelmat eivät syystä tai toisesta toteudu – ja silloin on pakko improvisoida. Henkilökunnan pitää myös osata heittäytyä mukaan ja käyttää omaa mielikuvitustaan eri tavalla. Monessa asiassa lasten oma kiinnostus voi toimia eräänlaisena avaimena oppimiseen, tietenkin esiopetuksen opetussuunnitelmaa noudattaen.
– Uskallan väittää että ulkoryhmän lapset ovat todennäköisesti itsenäisempiä ja oma-aloitteisempia, sillä he saavat ja joutuvat pärjäämään enemmän itsekseen ilman jatkuvaa ohjausta. Tämä on sellainen luonnon oma hoplop, Aaltonen sanoo.
Lasten motoriset taidot kehittyvät tällaisessa toiminnassa aivan eri tavalla kun koko keho on käytössä jatkuvasti. Samalla lapset haastavat itse itseään ja kannustavat toisiaan esimerkiksi kiipeily- ja tasapainoilun saralla.
Yhtäkkiä esikouluopettaja kysyy toimittajalta montako poikaa ja montako tyttöä ryhmässä on. Minulla ei ole hajuakaan, olisiko suurin piirtein tasan?
– Meillä on yhdeksän poikaa ja kolme tyttöä, mutta sitähän ei huomaa, eihän, Aaltonen kysyy.
Aivan oikein. Täällä metsässä kaikki rymyävät aivan samalla tavalla, välillä naama kurassa.
Mutta takaisin tämän nimenomaisen maanantain Huiske-metsässä tapahtuvaan esikouluopetukseen. Ohjelmassa ovat planeetat ja aurinkokunta.
Lapset jaetaan kahteen ryhmään, joista toinen opettelee planeettojen järjestystä ja toinen maalaa sormiväreillä jäähän planeetta-aiheisia kuvioita. Kaikki dokumentoidaan valokuvin, mitään muuta pysyvää näistä askareista ei jää.
Ennen tehtäviä lapset leikkivät metsässä keksien mitä mielikuvituksellisimpia juttuja. Joukosta löytyy oravia ja kissoja, välillä kalastetaan kallionreunalta ja löydetään sammalta ja kerätään talveksi kotipesään muonavarastoa.
Missä on hauskempaa, täällä metsässä, päiväkodin pihalla vai sisällä?
– Metsässä, totta kai, koko lapsikatras huutaa yksissä tuumin kun kyselen missä he mieluiten ovat.
Mikä täällä sitten on parasta?
– Täällä saa leikkiä ja kiipeillä, tehdä kaikkea kivaa, kuuluu vastaus.
Konsepti muistuttaa monella tapaa ruotsalaista ”i ur och skur” -konseptia, ja Suomen Ladun Metsämörri-toiminta on myös olennainen osa ulkoseikkailuryhmän ympäristökasvatustoimintaa.
– Omalta osaltani tällaisen ryhmän perustaminen on todellinen unelmien täyttymys. Olen aina haaveillut tällaisesta ja toivottavasti saamme jatkaa vielä pitkään, Aaltonen kertoo.
Tällä hetkellä vastaavaa toimintaa ei ole ruotsinkielisen päivähoidon tai esikoulun puolella. Päivähoidon painopiste Paraisilla on kuitenkin koko ajan kääntymässä entistä enemmän myös ulkona tapahtuvan toiminnan lisäämiseen ja kehittämiseen.
– No, teillä on varmasti riittänyt noita kiinnostuneita vierailijoita ihan riesaksi asti?, meiltä on kyselty. Mutta tosiasiahan on että näin ei ole käynyt. Itse asiassa kukaan ulkopuolinen ei ole toistaiseksi käynyt tutustumassa meidän toimintaamme, Aaltonen toteaa.
Koulujen puolelta on ollut tiettyä kiinnostusta ja Aaltonen tuleekin olemaan paikalla sivistyslautakunnan suomenkielisen jaoston kokouksessa kevään aikana kertomassa omia kokemuksiaan. Lisäksi ryhmä järjestää 10. helmikuuta avoimien ovien päivän, jolloin tästä esikoulutoiminnasta kiinnostuneet voivat tulla paikan päälle tutustumaan Tuulikellojen toimintaan.
– Aloitamme päivän tavalliseen tapaan täältä Merituulen päiväkodilta aamuyhdeksältä, jonka jälkeen olemme pari tuntia jossakin lähiympäristössä ulkona. Ruokailun yhteydessä palaamme tänne pihapiiriin ja halukkaat voivat tutustua myös tiloihimme täällä, Aaltonen sanoo.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi