Maailmanpelastajat

Viime eduskuntavaalien jälkeen Ylen ajankohtaisohjelmassa käsiteltiin Vihreiden vaalitappiota. Puolue on pyrkinyt vaikuttamaan ihmisiin aina ympäristönsuojelun kautta, ns. maailman pelastaminen agendanaan. Ympäristöaiheisen keskustelun yleistymisen myötä, kaikki muutkin puolueet ovat lisänneet näitä teemoja ohjelmiinsa. Nykyään on siis ainakin teoriassa muitakin hyviä vaihtoehtoja ympäristötietoisille äänioikeutetuille. Vihreät menettivät asiantuntijoiden mukaan ääniosuuttaan etenkin tästä syystä.

Ilmastonmuutos ja luontokato etenevät vääjäämättömästi kuin ruosteisilla raiteilla kohti viimeistä asemaa liukuva resiina, jonka vipuvartta heiluttavat ihmisten ahneus ja tiedon puute. Tiedon puutteen sijaan voidaan oikeastaan puhua luetun ymmärtämisen puutteesta tai piittaamattomuudesta, koska vertaisarvioitua tutkimustietoa aiheesta on jo riittämiin. Ehkä asian hahmottamisesta ja tunnustamisesta vaikean tekee se, että muutokset ovat yhteen ihmiselämään suhteutettuna hitaita ja kukaan ei osaa määritellä absoluuttisen tarkasti esimerkiksi ilmaston lämpenemisen äärimmäisiä vaikutuksia. Kaikki me silti haluamme pelastaa maailman. Oli sitten vaalikevät tai ei.

On olemassa monia tapoja pelastaa maailma. Toisten mielestä kulutustahtia pitäisi hidastaa ja samaan aikaan kehittää uusia kestävämpiä energia- ja kuljetusmuotoja. Talouskasvun vannoutuneiden puolustajien mielestä kadotuksesta noustaan teknologian kautta. Yksittäinen lääkäri auttaa ihmisiä selviämään esimerkiksi pandemioiden aiheuttamista sairauksista ja näin omalla toiminnallaan voi pelastaa maailmaa potilas kerrallaan. Etenkin länsimaiset yhteiskunnat ja yhteisöt taistelevat tasa-arvoisuuden puolesta, jotta kaikilla meillä olisi samanlaiset lähtökohdat elämään ja täten yhtä hyvät tai huonot mahdollisuudet selvitä tiukoistakin paikoista.

Oli kyseessä sitten ilmastonmuutos, eriarvoisuus, kulttuurien vastakkainasettelu tai mikä tahansa globaali haaste, maailman pelastaminen liittyy puheissamme aina ihmiseen. Ehkäisemme luontokatoa ja hidastamme ilmastonmuutosta, jotta omat elinolosuhteemme paranisivat. Puhumme maailman pelastamisesta, vaikka oikeasti haluamme varmistaa oman lajimme olemassaolon. Pitäisikö ennemmin puhua ihmisten tai ihmislajin pelastamisesta vai onko maailmaa edes olemassa ilman ihmistä?

Itseäni on lohduttanut hypoteesi siitä, että luonto lopulta tavallaan korjaa sen, minkä me tuhoamme. Vaikka ilmastonmuutoksen torjuminen on ihmiskunnan selviämisen kannalta tärkeää, tämä pieni, mutta valtava planeettamme ei välttämättä kaipaa pelastamista. Leikin ajatuksella, että tuhansia vuosia ihmisen sukupuuton jälkeen monimuotoiset suot, metsät ja kirkasvetiset järvet ovat nielaisseet moottoritiet ja Pohjanmaan turkistarhojen ahtaat ja tyhjäksi jääneet häkit. Kirjalansalmen uusi siltakin makaa merenpohjassa pieninä murusina.

On uskomatonta, että meillä Suomessakin elää vielä ihmisiä, jotka eivät ole huolissaan ilmastonmuutoksen tai luontokadon vaikutuksista, vaikka ne kohdistuvat myös ihmisiin. Kulutus kasvaa entisestään, metsiä kaadetaan kiihtyvään tahtiin ja lentoliikenne kasvaa vuosittain, riippumatta siitä, ketä äänestämme. Ajattelemme, että talouskasvua tarvitaan nyt ja aina. Kun happi, vesi tai ruoka loppuu, viimeisen kvartaalin budjetin ylityksellä voi heittää vaikka kuumuuden kuivattamalla lammella uiskentelevaa vesilintua.

Emme tiedä, miten maapallolle lopulta käy tai mikä on se viimeinen naula, joka ihmiskunnan arkun kanteen lyödään. Ajatus maailmanlopusta on ahdistava ihmiskunnan näkökulmasta, mutta myös yksittäisten ekosysteemien katoaminen on yksinkertaisesti surullista. Etenkin, kun sitä tapahtuu tälläkin hetkellä - vakavana vaalitenttejä tuijottavien silmiemme alla.

Jaakko Lento

Kirjoittaja on omituista maailmaa ihmettelevä skräbböleläinen ja Paraisten luonnonsuojeluyhdistyksen hallituksen jäsen