Maalle meidän landelle!

Millä tasolla mahtavatkaan lintujen ja muiden elävien olentojen adrenaliinit liikkua näin keväthuumassa? Paradoksaalistä kyllä luonto on meille ihmisille myös rentoutumisen lähde, myös silloin kun siellä on meneillään hektistä aktiviteettia.

Muutama vuosi sitten ÅU-lehti vinkkasi virolaisista liveluontokuvista. Myös tänä vuonna me, suurimmaksi osaksi sisätiloissa ahertavat homo sapiens -lajin edustajat pääsemme ihailemaan luonnon ihmeitä esimerkiksi tietokoneen välityksellä. Voimme pitää taukoa arkiaskareista ja tiirastella kotkien, kalasääskien, haikaroiden, hylkeiden ja ilvesten arkea osoitteesta http://pontu.eenet.ee/.

Mutta välillä tuntuu hieman oudolta tiirailla eläimiä. Linnut näkyvät erittäin yksityiskohtaisesti. Äänetkin kuuluvat: haikara hinkkaa nokkaansa sulkia vasten, laineet liplattavat rannassa, peipot laulavat. Opin paljon katsellessani.

Tunnen kunnioitusta lintuja ja luontoa kohtaan ja olen kiitollinen muistutuksesta siitä, että oikea elämä on paljon muutakin kuin minun oman kalenterin ympärillä pyörimistä. Ajattelen, että tämä ikään kuin oikeuttaa minut tunkeutumaan pahaa aavistamattomien filmitähtien elämään kaikkine rengastuksineen, lähettimineen ja yksityiselämää loukkaavien asioineen.

Mutta miten onkaan mahdollista että esimerkiksi harakka, jolla oli nokassaan iso oksa lentäessään Kalkkitien yli eräänä aamuna matkallani Turkuun tietää, että sen pitäisi rakentaa itselleen pesä?

Mistä se tietää mitkä oksat ja risut ovat hyviä ja miten ne pitää asettaa? Ja missä, kaikkine eriskummallisine taitoinemme ja tietoinemme onkaan meidän ihmisten intuitio? Mitä kaikke me pystyisimmekään tekemään yhdessä jos luottaisimme enemmän intuitioomme? Emme palkkaisia asiantuntijoita kertomaan meille miten asioiden pitäisi olla, millaisia me itse olemme ja mitä osaamme, vaan käyttäisimme kaiken sen tiedon, joka meillä jo on olemassa.

Miten eräät meneillään olevat uudistukset etenisivät ja miten kohtelisimme heitä, jotka tarvitsevat apuamme?

Melko usein koen tekeväni liian vähän tuon korjausta kaipaavan keon, eli oman yhteiskuntamme, eteen. Että minä voisin ja minun pitäisi hyödyntää energiaani johonkin oikeasti merkitykselliseen. Samalla ajattalen, että myös pieni jaetun ilon hetki saa hyvän leviämään. Loppujen lopuksi me ihmiset olemme melko usein reiluja toisiamme kohtaan verrattuna luonnossa tapahtuviin, vaistojen ja viettien alaisiin asioihin. Monen ihmisen mielestä ne ovat kokonaisuuden kannalta tuhoisia.

Siitä huolimatta minulla olisi kehotus kaikille näin vapun alla. Menkäämme maalle meidän landelle, vaikkapa seuraamaan lintujen paluuta.

Tove Hagström Opettaja, psykodraamaohjaaja ja yksityisyrittäjä käännös Mikael Heinrichs