Mahdollisimman monta, mahdollisimman kauan
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Lauantaina Piffenin juhlavuosi huipentuu komeaan jäsenjuhlaan, jossa juhlistetaan 110 vuotta elämää ja liikettä, liikuntaa ja toveruutta. Olen ollut osa tätä hienoa yhteisöä 26 vuoden ajan, enkä kadu päivääkään, että 19-vuotiaana vaihdoin Sibbo Vargarna -seuran sinikeltaisen hiihtoasun polkkaraidalliseen Piffenin asuun. Bengt Westerlund, innokas aktiivi, sai minut nopeasti vakuuttuneeksi seuranvaihdosta, kun hän huomasi Sipoon suden harjoittelemassa salaa Finbyn metsissä opiskeluaikana. Siitä lähtien olen ylpeänä edustanut Pargas IF:ää sadassa hiihtokilpailussa – aina hauskoista seuranmestaruuskilpailuista vaativampiin kansallisiin ja SM-tason kilpailuihin.
Nykyään tulokset ja kilpailut eivät enää ole tärkeitä, mutta yhteisöllisyys merkitsee sitäkin enemmän. Treenituntien vähentyessä talkootunnit ovat lisääntyneet. Muutama viikko sitten minulla oli etuoikeus osallistua lajirajat ylittävään seminaariin, jossa KIHU:n johtava asiantuntija Jari Lämsä luennoi seurojen tulevaisuudesta Suomessa. Lämsän mukaan 35 prosenttia eli 1,46 miljoonaa suomalaista osallistuu urheiluseurojen toimintaan. Noin 500 000 suomalaista tekee jonkinlaista vapaaehtoistyötä seuroissa, ja seurojen vapaaehtoistyön arvoksi arvioidaan noin 700 miljoonaa euroa.
Monipuolisia seuroja tarvitaan – uskon, että monipuolisessa seurassa kasvatetut onnistuvat hyvin valitsemallaan tiellä.
Nykyään, kun järjestäytynyt urheilu ja liikunta ovat suositumpia kuin koskaan aikaisemmin, ja ikä, jolloin ihmiset aktivoituvat seuroissa, on huomattavasti nuorempi kuin muutama vuosi sitten, myös vaatimukset seuroja kohtaan kasvavat. Seuroilta odotetaan toimintaa kuin yrityksiltä ja palveluorganisaatioilta – esimerkiksi kuten monet kuntosaleistamme jo nykyään toimivat. Kuinka paljon seurojen pitäisi jaksaa antaa ilmaiseksi? Laatu maksaa. Eikä välttämättä ole parempi, jos se maksaa paljon.
Useimmista urheilulajeista on tulossa ympärivuotisia, ja jo nuorella iällä joutuu valitsemaan lajin. Jalkapalloa ei enää pelata vain kesäkaudella, ja hiihtoa harrastetaan nykyään myös kesällä rullasuksilla tai tunneleissa lumella. On selvää, että ne juniorit, jotka valitsevat useita urheilulajeja, eivät voi olla huipulla kaikissa lajeissa – eikä heidän tarvitsekaan. ”Mahdollisimman monta, mahdollisimman kauan” kuulostaa hyvältä motolta, jos haluamme kasvattaa tulevaisuudessa menestyviä, motorisesti taitavia ja loukkaantumattomia urheilijoita. Seurat voisivat tarjota vähän ekstraa, tehdä yhteistyötä, hyödyntää rajat ylittäviä mahdollisuuksia, käyttää vanhempien osaamista ja kokeilla roolien vaihtamista. Monipuolisia seuroja tarvitaan – uskon, että monipuolisessa seurassa kasvatetut onnistuvat hyvin valitsemallaan tiellä. Eläköön Piffen vähintään seuraavat 110 vuotta!