Matkailu avartaa
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
On vielä säkkipimeää, kun aamulla hyppäämme taksiin kaikkien matkalaukkujemme ja valtavan suksipussin kanssa. Edessämme on kolmen tunnin matka Trialetivuorelle, joka sijaitsee noin 1700 metrin korkeudella Kaukasuksen vuoristossa. Silmäluomet tuntuvat lyijynraskailta ja kehossa tuntuu kuin olisimme kauheassa krapulassa huolimatta siitä, että vuorokauden aikana nauttimamme väkevimmät aineet ovat pari kuppia kahvia ja kivennäisvettä.
Olemme luultavasti samaa mieltä matkan määränpäästä – kuskimme ei osaa sanaakaan englantia emmekä me georgiaa. Matka sujuu joutuisasti kapeilla teillä ja näen matkamittarin pysyvän tasaisesti nopeudessa 120 km tunnissa. Mutta edes kova vauhti ja turvavöiden puuttuminen ei saa meitä enää pysymään hereillä. Kun sitten herään savun hajuun, olen varma, että moottori on hajoamaisillaan. Käy kuitenkin ilmi, että ajamme juuri pienen vuoristokylän läpi, jossa pidetään tulta keskellä toria. Kuskimme poimii käteensä puhelimen, kirjoittaa jotain Googlen kääntäjään ja näyttää meille. ”Täällä on eläintarha, ajammeko sinne?” Ystävällistä, mutta pudistamme päätämme ja selitämme englanniksi olevamme aivan liian väsyneitä pitkän matkan jälkeen. Hän tuntuu ymmärtävän ja kaasuttaa menemään.
Vihdoinkin on aamu valjennut ja näemme odotetun tienviitan. Bakuriani, kaupunki, joka toimi 1930-luvulla Neuvostoliiton talviolympialaisten osallistujien harjoituspaikkana. Bakuriani on suosittu talvilomapaikka ja tulevalla viikolla kaupunkiin saapuu satoja urheilevia nuoria 50 eri maasta ja melkein yhtä paljon vapaaehtoisia työntekijöitä, huoltotiimejä ja katsojia. On iso juttu pienelle runsaan 2000 asukkaan kaupungille toimia euroopan nuorten olympialaisten järjestäjänä.
Hiihtostadion on upouusi, samoin ampumahiihtostadion siinä vieressä. Paikallisista moni ei tiedä missä kilpailupaikka sijaitsee ja taksikuskit katsovat meitä kysyvästi, kun englantia puhuen ja käsillä huitoen yritämme selittää minne haluamme mennä. Paikallisten bussien kanssa ei onnistu sen paremmin – bussitarkastaja tuijottaa meitä suurin silmin, pudistaa päätään ja ottaa vastaan larimme, joka on Georgian virallinen valuutta. Täällähän ei kelpaa mikään maksukortti niinkuin kotona Suomessa. Sitten näemme kuinka yksi edessä istuvista muista matkustajista ojentaa korttinsa seuraavalle matkustajalle, joka vuorostaan antaa sen seuraavalle ja lopulta bussin perällä istuva ystävällinen sielu vetää kortin neljä kertaa maksulaitteesta ja voimme vihdoin jatkaa matkaa. Ihan toinen tarina onkin sitten se, että matkustimme väärään suuntaan.
Se, että tutustuu kulttuuriin, joka on niin erilainen kuin oma, saa Suomen kamaralle laskeutuessa elämisen näyttäytymään paljon laajemmasta näkökulmasta.
Vihdoin perillä kilpailupaikalla tapaamme iloisia vapaaehtoisina toimivia nuoria, musiikki kaikuu kovaäänisistä, aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja ensimmäiset katsojat ovat jo asettuneet paikoilleen – toisin sanoen pienet pörröiset otukset. Täällä Bakurianissa on paljon kulkukoiria, ne makaavat jalkakäytävillä ja lämmittävät pörröisiä turkkejaan auringossa, nuuskivat lihapalojen toivossa ja tulevat mielellään tervehtimäänkin. Nyt ne ovat tulleet nauttimaan korkeatasoisista kilpailuista. Kanttiini on myös auki, mutta siellä ei tarjota sellaista, mihin me olemme tottuneet. Ainakaan minun tietääkseni Paraisten hiihtokilpailuissa ei ole koskaan tarjottu. ”Onko teillä kahvia”, kysyn kahvihampaani alkaessa kolottaa. Ei, sitä ei ole tarjolla, mutta kylläkin Jägermeisteria, votkaa, hehkuviiniä ja olutta. Mielenkiintoista, ottaen huomioon, että kyse on nuorille suunnatusta kilpailusta.
Palatessamme hotelliin maksamme taksikuskille venäjän ruplilla, joita meille on joskus jäänyt. Hän katsoo kysyvästi seteleitä, mutta nyökkää ja ottaa ne vastaan. Köyhyys on huomattavaa ja elintaso kaukana siitä mihin olemme tottuneet kotona. Mutta ihmiset ovat ystävällisiä ja urheilu yhdistää, sekä itse kilpailuissa että kanssakäymisessä urheiluareenan ulkopuolella. Se, että tutustuu kulttuuriin, joka on niin erilainen kuin oma, saa Suomen kamaralle laskeutuessa elämisen näyttäytymään paljon laajemmasta näkökulmasta.