Mietteitä kaupungin toiminnasta

Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

Kuntavaalit. Pistänpä paperille muutamia juttuja melkein hylätyistä rakennuksista, joita kaupunki ei halua myydä tai jostakin muusta ihmeellisestä syystä roikkuvat kaupungin ns, tilapankissa vuodesta toiseen melkein tyhjän panttina. Päinvastoin korjauksia ja muita huoltotoimenpiteitä tulee vuosittain, jotta hylätty talo pysyisi suurin piirtein kunnossa mahdollista myyntiä odottamassa.

Kun se aika sitten tulee, niin hintahan on suoraan sanoen melkeinpä tähtitieteellinen. Kun tarjouksia sitten nettihuutokauppaan tulee, niin ne ovat lähinnä vitsejä. Tietenkin pyytää saa kuinka paljon vaan, mutta se on hullu, joka niistä maksaa pyydettyjä hintoja. Kun kaiken lisäksi otetaan huomioon kaikenkarvaiset korjaukset, niin halvalla menee eli tappiolla, mutta ei tarvitse enää huolehtia ylläpitokuluista, kun ne tulevat ostajan murheiksi.

Eli siinäkin on parantamisen varaa, kun seuraava valtuusto tekee tälle jotakin järkevää, kun rakennusten määrä jatkuvasti lisääntyy ja monessa talossa on korjausvelkaa enemmän kuin mitä talon arvo on.

On myös rakennuksia, jotka rasittavat sisäisen vuokran muodossa, vaikka käyttö on minimaalista. Esimerkkinä on kulttuuritoimi, eli kun vuokrat nousevat ja määrärahat pienenevät, niin väistämättä jotakin ikävää tapahtuu, kun rahat eivät riitä. Siinäpä toinen pikku pulma, mikä pitäisi korjata.

Tietysti on totta, että kaupunki saa tuloja sisäisten vuokrien muodossa, eli siirtää rahaa taskusta toiseen, eli aavistuksen hölmön hommaa tämäkin. Voidaan kai sanoa tämän tilapankin olevan rasite kaupungin taloudella, kun talot vanhenevat ja iän myötä tulee lisää ongelmia. Sokerina pohjalla myynti ei onnistu, kun vikoja löytyy liian paljon.

Löytyykö viisasten kiveä mikä tämänkin korjaa?

Tapio Karikko

SDP