Mikä on salainen paheesi – puutarhakäytävät vai tanssiminen?

undefined
Alice Björklöf
Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

Katsomme puhelinta liikaa. Aikuiset, vanhemmat, lapset, alaikäiset, tytöt, pojat, vauvat – me kaikki katselemme puhelinta liikaa. Sosiaalisen median riippuvuudestamme tulee jatkuvasti uusia varoitusotsikoita. Se on haitallista, se saa meidät masentumaan, se alentaa itsetuntoamme ja vie paljon aikaa.

Tiedämme, että maailman terävimmät mielet istuvat ja rakentavat sovelluksia niin, ettemme pysty luopumaan niistä. Tiedämme, että syötettämme ohjaavat algoritmit, jotka ovat erikoistuneet kiinnostuksemme vangitsemiseen ja syötteemme täyttämiseen – tiedämme, että meitä huijataan koko ajan – emmekä kuitenkaan voi sille mitään.

Tiedämme, että maailman terävimmät mielet istuvat ja rakentavat sovelluksia niin, ettemme pysty luopumaan niistä.

Tänä kesänä minulla oli juhannuslomaviikko, johon kuului tahaton vieroitus. Olen erittäin epäileväinen langattoman internet-kapasiteetin toimintaan saaristossa, sillä se vaihtelee niin paljon. Vähän niin kuin ennen vanhaan, kun työskenteli kaupassa ja aina yllättyi sillä viikolla, kun yhtäkkiä kului paljon enemmän kaikkea.

Samalla tavalla vapaa-ajanasukkaiden tulva tulee joka vuosi puhelinyhtiöille ilmeisesti yllätyksenä. Minulla ei ollut juurikaan Internet-yhteyttä koko viikon aikana. En voinut lukea uutisia, Facebook näytti vain samoja sivuja enkä pystynyt työskentelemään etänäkään. Luoja kuinka kivaa! Sain paljon tehtyä, enkä tiennyt, mitä maailmassa tapahtuu, maailma ei näyttänyt välittävän.

Tunnen kuuluvani viimeiseen ilman puhelinta varttuneeseen sukupolveen, ja välillä mietin, onko normaalia vanhuuden nostalgiaa ajatella, että elämää pitäisi elää livenä eikä näytön kautta. Perustelen sitä sillä, että tuhansien vuosien aikana muovautuneet aivomme ja kehomme eivät kestä valtavaa tiedonkulkua ja paikallaan olemista.

Ehkä olen kuitenkin vain vanha ja teknologian vastainen. Samalla myönnän ensimmäisenä, että väsynyt pääni löytää itsensä joskus tuijottamasta erilaisia videoita Instagramissa, tietämättä miten sinne oikeasti jouduin.

Tunnen kuuluvani viimeiseen ilman puhelinta varttuneeseen sukupolveen.

Joku sanoi, että ihmiskunta jakautuu pieneen prosenttiin, joka tuottaa sisältöä sosiaaliseen mediaan, ja suureen, hämärään enemmistöön, joka istuu ja katselee. Ilmeisesti voit istua ja katsella melkein mitä tahansa. Ihmiset leikkaavat hiuksia, syövät ruokaa, meikkaavat tai pelaavat minecraftia.

Myönnän, että syötteessäni on kahdenlaisia videoita, jotka pyörivät paljon - vanha mies siivoaa umpeen kasvaneita puutarhoja ihmisille Australiassa ja yritykset, jotka puhdistavat saastuneita jokia Indonesiassa. Valtaisan riippuvuutta aiheuttavaa. Mitä te katsotte? Ihmisiä leipomassa kakkuja, avaamassa paketteja, puristamassa näppylöitä (yök) tai tanssimassa eri hittien tahtiin?

Sitten mietin, pitäisikö minun ryhtyä kuvaamaan, kun pesemme veneen pohjia merilevästä ja merirokoista, teippaamme veneet ja maalaamme ne niin että ne näyttävät uusilta. Se on melkein sama asia. Ehkä se olisi hitti jossain Afrikassa ja rikastuisin? Sen mielestä, joka syötteessäni rakentaa hiekasta taloja ja uima-altaita, se olisi ehkä erilaista ja siistiä?

Sitten mietin, pitäisikö minun aloittaa kuvaaminen, kun pesemme veneen pohjia merilevästä ja merirokoista, teippaamme veneet ja maalaamme ne, niin että ne näyttävät uusilta.

Minusta tulisi osa sitä tyyntä menestyksekästä prosenttia, joka tekisi jotain (kaiken lisäksi painepesurilla), sen sijaan, että istuisin tuijottamassa muiden puutarhakäytäviä. Mitä mieltä olette? Tai sitten voin tietysti jättää puhelimen huomioimatta ja kenties leipoa kenenkään tietämättä, kitkeä rikkaruohot kokonaan käsin kuvaamatta tapahtumaa, tai mennä kampaajalle ihan itsekseni.

Käännös: Tuuli Meriläinen

Alice Björklöf
Saaristolainen ja pankinjohtaja
Julkaistu: