Mitä jos viljelijät eivät jaksa enää?
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Tässä hiljattain olin työpäivän jälkeen järkyttävän nälkäinen – ja tiedättehän, millaista on käydä kaupassa, kun vatsa murisee kuin ukkonen. Hurmiossa hamstrasin kaikkea mikä näytti hyvältä: pensasmustikoita, hapanleipää, mozzarellaa ja tuoretta leipää, jossa oli ah niiin rapsakka kuori. Pastahyllyltä poimin pussillisen spagettia. Illaksi oli tarkoitus valmistaa pasta bolognesea – sitä lapset suostuvat syömään ainakin joskus. Yksinkertainen vaihtoehto on usein paras.
Lihatiskillä oli kuitenkin vastassa lappu, jonka olin nähnyt aiemminkin, ja tietysti ehtinyt unohtaa: ”Jauhelihan saatavuus on rajattua toimitusvaikeuksien vuoksi”. Tai siinä pitäisi ehkä oikeasti lukea: “Valitettavasti viljelijät eivät jaksa enää”.
Sillä niin se on. Näemme pohjan lähestyvän, eikä se koske pelkästään hyllyjä. Yhä useammat maanviljelijät luovuttavat ja lopettavat. Yhä harvempi nuori haluaa ottaa tiloja hoitoonsa. Ja se tosiasia, että jauhelihasta on tullut niin suosittua – juuri siksi, että se on halvin liha – on vain yksi monesta pulan taustasyistä.
Kaubamajan jono kiemurteli pitkänä kadulle. Kävi ilmi, että he jonottivat appelsiineja.
Ensireaktioni oli tietysti ärtymys: ”Mitä teen NYT ruoaksi?” Sitten ajattelin, kuten varmasti monet muutkin ovat ajatelleet: Mikä loppuu seuraavaksi? Sillä jos maitotilalliset eivät jaksa enää (sillä suuri osa jauhelihastamme valmistetaan maitokarjasta), meillä on pian pulaa maidosta, kermasta, juustosta ja voista. Ja sen jälkeen sama ehkä koskee perunoita, sipuleita, porkkanoita ja salaattia. Entä milloin koittaa päivä, kun jauhoja ja murohiutaleita ei enää olekaan "toimitusvaikeuksien" vuoksi? Otamme ruoan itsestäänselvyytenä, mutta jokaisen tuotteen takana on joku, joka nousee ennen auringonnousua.
Muistan, kun kävin lapsena Tallinnassa 1980-luvulla. Kaubamajan jono kiemurteli pitkänä kadulle. Kävi ilmi, että he jonottivat appelsiineja. Eräänä kauniina päivänä saatamme itse jonottaa, sekä ulkomaisten jauhojen että appelsiinien vuoksi – eikä siihen edes tarvittu kommunismia.
Tottakai voi pyrkiä kohtuullisen omavaraiseksi vihannesten osalta, jos on erittäin innokas harrastusviljelijä. Mutta suurimmalla osalla meistä ei ole osaamista, saatikka voimia kasvattaa niitä määriä, jotka tarvitaan selviytymiseen pidemmäksi ajaksi. Ja harvalla on mahdollisuus pitää lehmää eteisessä saadakseen maitoa aamukahviin, tai aikaa kirnuta voita Teams-kokousten välissä. Henkilökohtaisesti en voisi ampua eläintä edes jos henkeni olisi kiinni siitä. Älkää hyvät ihmiset puhuko omavaraisuudesta jonain romanttisena ja helpompana vaihtoehtona nykyiselle elämälle - harva meistä pystyisi siihen oikeasti.
Voimme sekoittaa pettua leipään kuten talonpoika Paavo teki, mutta toivon vilpittömästi, että se jää kokematta.