Paraisilla tapahtuu – ja juuri sitä me haluammekin
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Paraisilla tapahtuu nyt paljon. Täällä rakennetaan, suunnitellaan, kehitetään ja ajatellaan uudella tavalla. Se ei ole sattumaa. Se on tavoitteellisen työn tulosta siitä, että olemme selkeästi valinneet suunnan: työskentelemme strategiamme mukaisesti, jonka tavoitteena on ”kasvua, joka näkyy ja tuntuu”.
Suomen kunnat ovat valinnan edessä. Joko varaudutaan kasvamaan – tai sitten on pakon edessä varauduttava kutistumaan. Kyse on tulevaisuudenuskosta, investoinneista, työpaikoista, palveluista ja elinvoimasta. Me olemme valinneet tiemme. Me uskomme Paraisiin.
Kaikki mitä teemme, tähtää Paraisten vahvistamiseen paikkakuntana – tavoitteena on tarjota hyviä palveluita, turvallinen yhteisö ja houkutteleva elinympäristö sekä nykyisille että tuleville asukkaille. Haluamme, että täällä on helppo asua, työskennellä ja yrittää. Haluamme, että lapsiperheet kokevat olonsa turvalliseksi, ikäihmisillä on toimivat palvelut ja yritykset näkevät mahdollisuuksia toimia ja kasvaa. Haluamme nähdä uusia, mielenkiintoisia asuntoja, jotka houkuttelevat uusia paraislaisia ja tarjoavat uusia asumisen mahdollisuuksia nykyisille asukkaillemme.
Samalla kehitämme organisaatiotamme vastaamaan tuleviin haasteisiin. Talous on tiukilla koko maassa ja kuntien rooli muuttuu kovaa vauhtia. Siksi meidän on työskenneltävä viisaammin, käytettävä verovaroja tehokkaammin ja uskallettava ajatella uudella tavalla. Katseemme on tiukasti vuodessa 2030. Kuten Siv Sandberg kommentoi Åbo Underrättelserissä 17.2. – tempo on nyt kovempi. Kun työtehtävät muuttuvat – mitä dynaamisessa kaupungissa tapahtuu jatkuvasti, muuttuvat myös osaamisvaatimukset. Jos kunta ei kykene sopeutumaan jatkuvasti muuttuvaan lainsäädäntöön, se ei myöskään pysty tarjoamaan kuntalaisille niitä palveluja, joihin he ovat oikeutettuja.
Tärkeintä on, että teemme kaiken tämän yhdessä. Olemme kaikki käärineet hihat – yli puoluerajojen ja yhdessä kaupungin työntekijöiden kanssa. Näin rakennamme parempaa kaupunkia: yhteistyöllä, pitkäjänteisyydellä ja vastuunotolla.
Tavoitteemme on selkeä: Paraisten on kasvettava. Kasvun on oltava kestävää, harkittua ja ankkuroitua ainutlaatuiseen identiteettiimme. Sen tulee näkyä uusina mahdollisuuksina, uusina ratkaisuina ja kasvavana tulevaisuudenuskona.
Me uskomme Paraisiin ja teemme töitä joka päivä, jotta Paraisista tulisi entistäkin parempi paikka.