Paraurheilija Henry Sundblom kellottaa kovat mailit joka viikko
Kurkasissa asuva 27-vuotias paraurheilija Henry Sundblom ajaa joka viikko yli 600 kilometriä harjoituksiin.
Siinäpä vasta sitoutumista. Sundblomilla on tällä hetkellä lajivalikoimassa kaksi lajia: parayleisurheilu ja kelkkajääkiekko. Pyörätuolikoripallo jäi pois ohjelmasta keväällä päättyneen kauden jälkeen.
Yleisurheilu uutena lajina
Yleisurheilun puolella Sundblom on tuore kolminkertainen SM-mitalisti, kelkkakiekossa hän tavoittelee tosissaan paikkaa Vierumäellä pelattavien MM-kisojen C-sarjan joukkueesta.
Parayleisurheilussa hän on vakaasti päättänyt selviytyä Qatariin loppuvuodesta 2019 matkaavaan MM-kisaryhmään.
– Pitää tähdätä korkealle, muuten tässä ei ole mitään järkeä, F54-luokan tuore kiekonheiton Suomen mestari toteaa.
Mestaruuden lisäksi Sundblom otti hopeaa saman luokan kuulantyönnössä ja keihäänheitossa. Mainittakoon samassa yhteydessä, että Sundblomin yleisurheilu-ura alkoi vasta vajaa vuosi sitten.
Tulevaisuuden tavoitteena on kehittyä erityisesti pyörätuolikelauksessa – ja pääsy parayleisurheilun suurimpaan ja hienoimpaan tapahtumaan, eli Paralympialaisiin. Tokyo ja vuosi 2020 on jo merkattu kalenteriin. Heittolajeista poiketen Sundblomin kilpailuluokka ratalajeissa on T53.
Parayleisurheilun luokittelu
- Luokissa on kirjain T tai F, jotka tarkoittavat joko ratalajia (=track) tai kenttälajia (=field).
- Kirjaimen perässä oleva numeroyhdistelmä puolestaan ilmaisee kilpailijan vamman tyypin.
- Näkövammaiset kilpailevat luokissa 11–13, pyörätuoliurheilijat luokissa 32–38 sekä 51–58 ja pystyurheilijat luokissa 40–46.
- Mitä matalampi numero, sitä vaikeampi toimintakyvyn haitta on kyseessä.
- Virallisen luokittelun tekee tähän erikoistunut henkilö. Kotimaassa kilpaillakseen luokitus tulee tehdä Suomessa, kansainvälisiä kilpailuja varten luokittelu tulee tehdä myös ulkomailla.
- Luokitus on voimassa toistaiseksi, edellyttäen ettei toimintakyky tai ennuste muutu.
– Minulla on suhteellisen pitkät käsivarret, eli ominaisuuksieni pitäisi soveltua paremmin kelaukseen vaikka minulla ei olekaan pitkää selkää. Onneksi on olemassa tyynyjä, joilla pääsee ylös tuolin ”kuopasta”. Pitää harjoitella kovaa ja määrätietoisesti, Sundblom toteaa.
Yleisurheilun pariin hänet ylipuhui Liedon Parman tuore lajin valmennuspäällikkö Janne Keränen.
Lietolaisseura on yksi maamme harvoista seuroista, joka on tosissaan panostanut parayleisurheiluun. Syy tähän onkin selvä: Keränen asetti ehdoksi pestille juuri parayleisurheilun tuomisen mukaan seuran toimintaan.
Sanottu ja tehty – Liedon Parma sai järjestettäväkseen tämän vuoden SM-kilpailut. Kun mukaan saatiin houkuteltua myös suomalaisen parayleisurheilun suurin nimi Leo-Pekka Tähti, se toi mukavasti lisänäkyvyyttä kisajärjestelyille.
Ikä ei ole este
Vastikään päättyneissä Berliinin parayleisurheilun EM-kisoissa Suomi saalisti yhteensä 14 mitalia. Eräs Sundblomin seuratovereista, Janne Saario, oli myös mukana. Hän osallistui F34-luokan keihäänheittoon (11. sija) ja kuulantyöntöön (6.). Tähden saldo kisoista oli kolme kultaa ja yksi yllätyshopea.
Parayleisurheilussa useat kilpailijat, varsinkin heittolajeissa, ovat huomattavasti tavallisen yleisurheilun kollegoitaan iäkkäämpiä. Saario on 42-vuotias, Tähti puolestaan 35-vuotias.
– Pystyurheilussa olet yleensä vanha jo kolmekymppisenä ja 35-vuotiaana ura alkaa olla jo selvästi ehtoopuolella. Paraurheilussa ei ole kovinkaan harvinaista että urheillaan huipputasolla vielä jopa viisikymppisenä, Sundblom vakuuttaa.
Kilometrejä kertyy
Hänen toinen lajinsa, eli kelkkajääkiekko, tuli myös kuvaan melko myöhäisessä vaiheessa. Hän aloitti lajin syksyllä 2016 ja edustaa kaukalon puolella sekä TPS:aa että Riihimäen Kiekko-Nikkareita.
– Kiekko-Nikkarit on käytännössä sama asia kuin maajoukkue, sillä vain muutama pelaaja maajoukkueringissä tulee muista seuroista. Riihimäellä kausi alkoi jo elokuussa, kun Turussa se alkaa vasta syyskuun puolella.
Näin ollen Sundblomille kertyy melkoinen määrä kilometrejä pelkästään harjoitusmatkoista. Kolme harjoitusta viikossa Liedossa ja päälle vielä lätkätreenit Turussa ja Riihimäellä tuovat joka viikko mittariin ainakin 600 kilometriä.
– Toivottavasti pystyn vakuuttamaan maajoukkueen valmennuksen ja saan paikan MM-kisajoukkueesta, vaikka nopeutta pitäisikin saada lisää. Jos C-sarjan MM-kisat menevät hyvin, saatamme nousta B-sarjaan kevääksi ja silloin on edessä toiset kisat Tšekeissä ensi toukokuussa.
Koris sai jäädä
Sundblom on harrastanut urheilua koko ikänsä – ja pyörätuolikoripalloa hän pelasi 14 vuoden ajan Turussa ja Lahdessa.
– Pyörätuolikoripallossa seurasiirrotkin saattavat erota hieman tavanomaisesta. Minun kohdallani vaihdoin Turun joukkueesta Lahteen erään turnauksen yhteydessä, jossa eräs toinen kaveri vaihtoi joukkuetta toiseen suuntaan. Meillä oli halliin saavuttaessa vanhan seuran pelipaita yllä, ja vaihdoimme paitoja ennen ottelua. Sen jälkeen kysyimme oliko kenelläkään jotain sanomista asian suhteen, ja sitten edustimmekin jo uutta seuraamme kumpikin. Siinä ei ollut puhetta siirtosummista tai pelaajasopimuksista sillä kertaa, Sundblom naurahtaa.
Koripallo sai kuitenkin jäädä – ainakin toistaiseksi. Kuten missä tahansa urheilussa, lajivalinta on tehtävä jossain kohtaa.
– Kelkkajääkiekko ja yleisurheilu tukevat mielestäni kuitenkin sen verran paljon toisiaan, että aion jatkaa molempia lajeja kun pidän kummastakin niin paljon.
”Ei tässä rikastumaan pääse”
Keskustelu parayleisurheilijoiden ”omavastuusta” sai tulta alleen Berliinin EM-kisojen yhteydessä, kun näkövammainen pituushyppääjä Ronja Oja kertoi Twitterissä voineensa huokaista helpotuksesta kun oma mitalisijoitus toi vapautuksen omavastuusta. Liitto oli kisojen alla luvannut maksaa mitaistien 900 euron suuruisen omavastuu-osuuden kisamatkasta.
– Tottahan toki ”Lepen” (Leo-Pekka Tähti) menestyminen on antanut lajille runsaasti näkyvyyttä myös suuren yleisön parissa. Hänen valintansa Vuoden urheilijaksi 2016 oli todella iso ja ansaittu juttu, Henry Sundblom toteaa.
Siitä huolimatta laji on taloudellisesti paitsiossa ja jokainen haalittu sponsorieuro on todella tärkeä. Toki asian laita on sama missä tahansa urheilulajissa ja -muodossa, mutta paraurheilussa raha-asiat kärjistyvät. Kilpakelaustuoli saattaa helposti maksaa jopa 8 000–10 000 euroa.
Kun tähän lisätään jäsen- ja kausimaksut, harjoitusmatkat ja leiritykset ynnä muut, summa nousee nopeasti melko huimaksi. Lajiliitoilla ja seuroilla on harvoin mahdollisuuksia tukea urheilijoita sen suuremmin taloudellisesti.
– Eihän tässä lajissa ole kannattavuutta urheilijan kannalta, vaan kyse on tosimielessä harrastamisesta. Tukea ja stipendejä voi hakea, mutta niitäkin on rajallisesti tarjolla. Minulla on seuran kautta muutama sponsori ja olen myös itse saanut muutaman paikallisen yhteistyökumppanin mukaan.
– Ei tässä rikastumaan pääse, mutta olisihan se hienoa jos joskus saisi taloudellisen puolen edes jonkinlaiseen tasapainoon. Palkintorahoja ei tässä lajissa usein nähdä.
Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi