Parexit – vain matkustamalla

En ole koskaan ollut kovinkaan suuri etelänmatkojen ystävä. Viimeinen etelänmatkani taitaa olla joskus 90-luvulta jalkapallokauden päättymisen jälkeen joukkueen kanssa tehty matka Kanariansaarille. Sitä reissua ei kuitenkaan voi kunnolla kutsua lomamatkaksi – se oli kyllä jotakin aivan muuta. Joillakin ystävilläni on pakonomainen tarve päästä etelään kerran-pari vuodessa. Minä en sitä ymmärrä. En yksinkertaisesti osaa ajatella lähteväni etelään vain olemaan ja istumaan aurinkoisissa rantakuppiloissa tai vastaavaa. Ei – se ei ole minua varten.

Olen kaupunkimatkailun ystävä, jos oikeastaan edes sitäkään. Oikeastaan nekin matkat liittyvät tai ainakin ovat aina liittyneet tavalla tai toisella työntekoon. Joko matka on ollut reissu Mestareiden liigan jalkapallo-otteluun Saksaan, Hollantiin, Englantiin, Unkariin, Ruotsiin ja niin edelleen. Aikaisemmin matkani veivät musiikkihommissa Lontooseen, missä olenkin vieraillut reilusti yli 50 kertaa. Aikoinaan ”parhaana vuotena” jopa neljä tai viisikin kertaa. Toki siihen vaikutti myös se, että aikoinaan paras kaverini Ossi (RIP) asui siellä ja olen hänen poikansa Ralphin kummisetä.

Lontoo onkin minulle ollut sellainen paikka, minne minulla on ollut se pakonomainen tarve matkustaa. Tosin edellisestä kerrasta on parin viikon kuluttua jo kolme vuotta, mutta kuitenkin. Olen joskus sanonut, että olen varmaan edellisessä elämässäni ollut britti, sillä siksi paljon olen pitänyt brittiläisestä elämäntavasta – ja tietty brittiläisestä oluesta ja pubikulttuurista. Olen vuosien varrella saanut Englannista myös paljon hyviä ystäviä ja nyt päästäänkin tämän kolumnin otsikkoon, joka on tietysti suora johdannainen brexitistä.

Pari päivää sitten Turun Sanomissa Maija Palmer kirjoitti, kuinka heidän ystävyytensä tuttavaperheen kanssa on ajautunut brexitin myötä sivuraiteille. Olen havainnut brittiystävieni kanssa samaa. Muutamat heistä ovat täysin sitä mieltä, että brexit ja lähtö korruptoituneesta EU:sta on järkevä ratkaisu ja toiset sitten taas sitä mieltä, että brexit-ero pitäisi ehdottomasti peruuttaa.

Muistan hyvin, kuinka järkyttynyt kummipoikani oli 2016, kun äänestyksen tulos selvisi ja britit äänestivät brexitin puolesta. Ihan rehellisesti täytyy myöntää, että näin ”edellisen elämäni brittinä” järkyttynyt olin myös minä. Koko tätä brexit-showta seuranneena olen tullut siihen tulokseen, että en ehkä sittenkään ollut edellisessä elämässäni britti.

Siitä tulikin mieleen, että olihan se Parexit joskus todella lähellä, kun tätä kaunista kaupunkiamme jonkin aikaan kutsuttiin Länsi-Turunmaaksi. Onneksi kuitenkin järjestetyssä äänestyksessä kaupungin nimeksi palasi Parainen, vaikkakin Nauvon vaakunalla. Silloinkin mielipiteet jakautuivat kahtia, mutta olemme siitä selvinneet ja asumme jälleen Paraisilla, missä on myös sellaiset paikat kuin Nauvo, Korppoo, Houtskari ja Iniö, joita edelleenkin kutsumme niiden oikeilla nimillä. Voisivat britit ottaa mallia meistä paraislaisista, jotka peruutimme Parexitin – niin voisi siis tehdä Brexitillekin.

Timo Järvenpää 0400-242 131/timo.jarvenpaa@aumedia.fi