ParSport aloittaa paluunsa Kakkoseen

ParSport kaudella 2016-2017. Kuva: Gösse Storfors
Julkaistu:

Ensin tulee pitkä lista jobinposteja.

Philip Keihäs lopettaa, Jens Eriksson lopettaa, Janne Yrjölän jalka leikattiin kevään viimeisen ottelun jälkeen ja hän on syksyn poissa, Mika Johansson miettii jatkoaan pari kuukautta ja Johan Brofeldt lopettaa. Silti meillä on pelaajia neljään ketjuun, sanoo valmentaja Christoffer Dahla ennen ParSportin kauden avausta Kakkosessa lauantaina.

– Menetykset ovat kovia, mutta meillä on hyviä nuoria, sanoo kapteenina jatkava Mats Walli.

– Vei aikaansa nousta takaisin Kakkoseen, mutta kun vihdoin siellä ollaan uskon että kaikki myös haluavat näyttää että sinne kuulutaan.

Walli toteaa että lähtökohdat ovat on täysin eri kuin viime vuonna.

– Silloin oltiin useimmiten suosikkeja, nyt ollaan altavastaajia. Mutta on hyvä että saadaan enemmän kovia otteluita. Ei niitä 10 maalin voittoja pitkässä juokussa jaksa. Kakkosesta löytyy myös entisiä ammattipelaajia.

ParSport on täyttänyt aukot omilla junioreilla. Sen lisäksi Bernhard ”Bamse” Helander palaa kaukaloon lähes 15 vuoden tauon jälkeen.

– Olkapäävamma päätti urani. Se leikattiin neljä kertaa ja nyt se on kunnossa. Rakkaus jääkiekkoon on niin voimakas että muutamia vuosia sitten aloitin kaverien kanssa pelaamaan ulkojäillä kuten ennen vanhaan. Nyt tunnen olevani valmis tähän haasteseen, sanoo Helander.

Christoffer Dahla katsoo luottavaisena eteenpäin.

– Totta kai joukkue näyttää heikommalta, mutta kaikki on näyttänyt hyvältä harjoituksissa. Meidän on pakko olla hyvin valmistautuneita jokaista harjoitusta ja ottelua varten. Ei ole varaa loukkaantumisiin. 98 prosenttia joukkueesta on omia kasvatteja ja toivomme että se on seikka mistä yleisö pitää. Olemme myös järjestäneet käsipallon kanssa niin että ei pelata samaan aikaan.

Sarjassa on 10 joukkuetta, jotka kohtaavat toisensa kolmesti. Kuten muilla Kakkosen joukkueilla ParSportilla on sisäänpääsymaksu, mutta omat juniorit ja alle 12-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi. Kausikortteja voi ostaa joko jäähallista tai City Goldista.

– Tulossa on mielenkiintoisia otteluita ja paljon derbyjä kun joukkueita on Turusta, Raisiosta, Paimiosta ja Salosta, sanoo Dahla.

Ehkä vaikeimpana vastustajana hän mainitsee Kokemäen KK-V:n, jonka ParSport kohta heti lauanaina klo 15.15 kotona.

Gösse Storfors