Pieni askel työelämään
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Pian kesätyöläiset – ne onnekkaat nuoret, jotka ovat saaneet kesätyöpaikan tänä vuonna – ovat taas liikkeellä. Muistan itse, miten suurelta se tuntui, kun sain ensimmäisen kesätyöni 14‑vuotiaana. Työ ei ollut glamouria — enimmäkseen kukkapenkkien kitkemistä ja ruohonleikkausta — mutta lähdin kotiin joka päivä tunne siitä, että olin tehnyt jotain järkevää ja merkityksellistä. Kahvitauot olivat päivän kohokohta, kun Sipoon kunnan puisto-osaston konkarit kertoivat vitsejä ja tarinoita toinen toisensa perään. Se oli yhteisöllisyyttä ja vahvaa tunnetta siitä, että olin osa joukkoa. En muista, mitä palkkaa sain, mutta kokemus ja usko tulevaan painoivat varmasti enemmän kuin palkkakuori.
Niiden kesien aikana eteni työtehtäväni vähitellen ikkunanpesijäksi, tehdastyöntekijäksi, logistiikkasuunnittelijaksi ja laskuttajaksi.
Kun tänään luen tuoretta Nuorisobarometria – valtakunnallista kyselyä, jossa kartoitetaan 15–29‑vuotiaiden nuorten mielipiteitä, hyvinvointia, arvoja ja elämäntilannetta – tuntuu siltä, että monilta nuorilta on kadonnut juuri se tunne, että on tarpeellinen ja on tullut nähdyksi. Vain 17 prosenttia uskoo maailman tulevaisuuteen, mikä on alle puolet muutaman vuoden takaisesta. Ja 70 prosenttia kokee painetta löytää työpaikka – ei siksi, etteivät haluaisi tehdä työtä, vaan koska pelkäävät, etteivät saa mahdollisuutta lainkaan. Se on huolestuttavaa. Kesätyön pitäisi olla juuri tällainen mahdollisuus: matalan kynnyksen paikka, jossa saa kokeilla siipiään ja tuntea, että on matkalla eteenpäin.
Mitä haluamme, että kesätyö merkitsee nuorille tänä päivänä? Onko se vain muutaman viikon työllistämistä? Vai onko se yksi harvoista paikoista, joissa nuori voi todella tuntea, että maailma ehkä sittenkin avautuu edes hieman?
Kesätöitä kyllä tarjotaan, jopa arvonnalla, jotta mahdollisuudet jakautuvat oikeudenmukaisesti. Paraisilla arvotaan 20 nuorta työskentelemään puisto‑, siivous‑, huolto‑ tai päivähoitotehtävissä, palkkana 900 euroa kuukaudessa. Tuntipalkka ei päätä huimaa, kun viikkotunteja on 30. Lisäksi käytössä on kesätyöseteleitä, joiden avulla yhä useampi nuori pääsee työelämään: työnantajalle maksetaan pieni taloudellinen tuki, jos he palkkaavat nuoren. Paraisilla kesätyöseteli tarkoittaa 380 euron avustusta työnantajalle, joka palkkaa vuosina 2008–2010 syntyneen nuoren vähintään kahdeksi viikoksi.
Palkalla on toki merkitystä, mutta kesätyöt eivät ole pelkästään työpaikkojen määrästä tai palkkatasosta kiinni. Tulevaisuudenusko ei synny pelkästä tilastotiedosta. Se syntyy tunteesta, että on olemassa polku eteenpäin. Se, että joku näkee sinut, luottaa sinuun ja ajattelee, että ponnistelusi merkitsee jotain. Kesätyö on yksi ensimmäisistä investoinneista omaan tulevaisuuteen – yhtä lailla kuin investointi yrityksille, jotka näin tulevat tutuiksi ja houkutteleviksi tuleville työntekijöille. Nuoret saavat kokemuksia, jotka auttavat heitä navigoimaan työelämässä ja uskaltamaan unelmoida suuremmin.
Mitä haluamme, että kesätyö merkitsee nuorille tänä päivänä? Onko se vain muutaman viikon työllistämistä? Vai onko se yksi harvoista paikoista, joissa nuori voi todella tuntea, että maailma ehkä sittenkin avautuu edes hieman? Ehkä tulevaisuudenusko alkaa juuri siitä – jostakin niinkin yksinkertaisesta kuin nuoresta, joka kävelee kotiin heinäkuisena iltana ja ajattelee: ”Tästä selvisin. Ehkä selviän paljon muustakin.”