Rakkaus vei hänet toiselle puolen maailmaa
Anna Malmberg muutti Pohjois-Carolinaan USA:han yhdessä amerikkalaisen miehensä Geoffin kanssa syksyllä 2002.
Anna Malmberg on asunut Pohjois-Carolinassa USA:ssa pian 13 vuotta. Paraisilla käymänsä lukion jälkeen hän muutti Turkuun ja opiskeli geologiaa Åbo Akademissa. Kun hän valmistui opinnoistaan, muuttokuorma lähti Pohjois-Carolinaan.
Näin hän kertoo:
Mieheni Geoff ja minä opimme tuntemaan toisemme on line -pelissä, eräänlaisessa chat roomissa, kun hän asui USA:ssa ja minä Turussa. Tapasimme joitakin kertoja ja sitten hän muutti Suomeen. Hän työskenteli Turussa muutaman vuoden, mutta hänen mielestään oli aika vaikeaa asua Suomessa, kun hän ei osannut kieltä. Niinpä meistä tuntui luonnolliselta muuttaa tänne.
Aluksi tänne muutettuamme asuimme vähän aikaa Geoffin isoäidin luona Rocky Mountissa. Sitten sain työtä Caryn kaupungista, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Rocky Mountista, joten me muutimme sinne ja asuimme siellä muutaman vuoden. Sen jälkeen muutimme Holly Springsiin siksi, että talojen hinnat ovat täällä paremmat. Holly Springs on pieni kaupunki, mutta se kasvaa ja kehittyy valtavan nopeasti. Täällä on noin 20 000 asukasta. Meillä on kaksi pientä tyttöä, 8-vuotias Megan ja 6-vuotias Ronja, ja lisäksi meillä on kaksi koiraa.
Arkena ei ehdi kahden pienen lapsen ja kokoaikatyön takia tehdä iltaisin paljoakaan ylimääräistä. Nousen ylös kello 5.30 jokaisena arkipäivänä, teen aamiaista perheelle ja huolehdin siitä, että lapset ovat valmiita kouluun. Sitten vien heidät päiväkodille, koska sieltä kulkee busseja kouluun ja sen jälkeen ajan töihin. Koko matka vie noin puoli tuntia, ellei ole paljon liikennettä. Teen työtä laboratoriossa, jossa me enimmäkseen teemme asbestikokeita eri rakennusmateriaaleista. Kello 17 ajan takaisin, vien tytöt heidän harrastuksiinsa, ajan kotiin ja teen päivällistä. Tavallisesti tytöt ovat nukkumassa kello 20 paikkeilla. Aika tylsää rutiinia, mutta näin useimmat päivät menevät.
Viikonloppuisin minulla on tapana touhuta täällä kotona ja puutarhassa. Asumme omakotitalossa aika tyypillisessä amerikkalaisessa korttelissa. Meillä on monta mukavaa naapuria, joiden kanssa me lapsinemme olemme tekemisissä melkein joka päivä. Pohjois-Carolinassa on erittäin tavallista, että pientaloalueilla on pieni uima-allas, josta voi ostaa osuuden, mutta meidän alueellamme ei ole yhtään. Sitä vastoin isoäidillä, joka asuu viereisessä kaupungissa, on uima-allas. Hänen luonaan käymme usein viikonloppuisin. Holly Springs sai vuonna 2013 palkinnon Pohjois-Carolinan parhaana pikkukaupunkina lapsiperheille. Vähemmän hienoa taas on se, että meillä on ydinvoimala täältä muutaman kilometrin päässä etelään.
Paraisilta kaipaan eniten luontoa ja ylipäätään vapautta Suomessa, mikä johtuu siitä, että voi liikkua ilman autoa. Täällä täytyy lähteä autolla melkein joka paikkaan. Meillä on todella onnea, että meillä on kirjasto niin lähellä, että voimme kävellä sinne. Ja kesällä voimme kävellä myös pienelle torille, mutta muutoin tarvitaan autoa. Kävelyteitä on aika vähän. Kaipaan myös tuoretta kalaa, sitä ei täällä ole saatavana. Täällä on kyllä joitakin järviä ja jokia, joista kalastetaan, mutta esimerkiksi lohi on aika surkeaa ja valtavan kallista.
Jos voittaisin lotossa, ostaisin mökin Turunmaan saaristosta. Silloin voisimme viettää kesät siellä, mutta en tiedä, viihtyisinkö Paraisilla koko vuoden. Säähän ei ole niin kiva kuutena kuukautena vuodessa. Minulla ei ole mitään ”kunnon” talvea vastaan, mutta en tykkää, kun on märkää, harmaata ja loskaista. Täällä meillä on tavallisesti lunta parina päivänä vuodessa ja siitä syntyy täydellinen kaaos. Koulut ja työpaikat sulkeutuvat. Ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi lumiauroja eikä kenelläkään ole autossaan talvirenkaita. Tavallisimmin lunta sataa tammikuun lopussa tai helmikuussa. Kesällä voi olla siinä +40ºC. Se ei olisi niin vaarallista, mutta usein tulee myös valtavan kosteaa ja siksi voi olla usein epämukavaa olla ulkona jo, kun on vain vähän yli 30ºC, kuten esimerkiksi tänään. Huhtikuu–toukokuu on tornadokautta ja toukokuu–lokakuu hirmumyrskykautta. Meillä oli tornado, joka iski vain pari kilometriä talostamme pari vuotta sitten. Tornadot ovat aika harmillisia. Useimmiten meille ei synny sen pahempaa vaivaa hirmumyrskyistä, koska me asumme kuitenkin aika kaukana rannikosta (noin kahden tunnin ajomatkan päässä). Kuitenkin joskus niistä aiheutuu tulvia ja tietysti ne voivat myös aiheuttaa tornadoja.
Uudenaikaisen tekniikan avulla ei ole kovin vaikeaa pitää yhteyttä kotipuolen ihmisiin. Meillä on tapana käydä Suomessa siinä puolentoista vuoden välein ja vanhempani tulevat tavallisesti tänne vierailulle kerran vuodessa. Siskoni Heidi matkustaa joskus työnsä puolesta konferensseihin Kanadaan ja silloin hän voi vierailla meidän luonamme kotimatkalla ja viipyä joitakin päiviä. Tänä vuonna hän on ollut täällä jo kolme kertaa.
Arvostan täällä eniten sitä, että ihmiset ylipäätään ovat sitoutuneempia ja valmiimpia vapaaehtoisesti tekemään työtä eri asioiden hyväksi. Hyväntekeväisyystapahtumissa mukana oleminen ja auttaminen on jotain, mitä kaikki haluavat tehdä ja he ovat ylpeitä osuudestaan siinä. Suomessa mielestäni on usein se asenne, että joku muu voi tehdä sellaista. Siitä minä en täällä niin paljon tykkää, että ihmiset voivat olla kauhean pinnallisia. Täytyy olla tarkkana, mitä sanoo, ettei satu loukkaamaan kenenkään tunteita. Ihmiset esimerkiksi kiittävät kutsusta ja lupaavat tulla, mutta sitten he eivät kuitenkaan ilmesty paikalle, tai sitten he soittavat viime minuuteilla ja sanovat, etteivät voi tulla. Kaipaan suomalaista rehellisyyttä ja ”ei hölynpölyä”-asennetta, jollainen suomalaisilla usein on.
Marina Saanila, suomennos Tarja-Liisa Mäkelä