Sukuvikako?

Hupsista. Tulipa tämä deadline yllättäen vastaan. Olen tiennyt siitä jo kuukausia joten en voi syyttää muita kuin itseäni. Mielessäni olen pyöritellyt aiheita, suurimman osan hylännyt ja taas suunnitellut, mutta enpäs ole saanut mitään kirjoitettua ennen kuin nyt, kun viimeiset hetket ovat käsillä.

Sen sijaan olen kutonut. Sukkaa pukkaa, ja neuletakkia myös. Syksyn hetkellinen kutomisinnostus jäi sittenkin krooniseksi. Ostinpa vielä kangaspuutkin jotta voin vaihdella käsitöitä, eikä jää yhtään aikaa yli. Tätä ei saa nyt ymmärtää väärin, kirjoittaminenkin on hauskaa ja teen tätä mielelläni mutta juuri se oikea aihe tuntuu joskus olevan hukassa.

Olemme sukurasitteen takia hajottaneet muun muassa renkaan, vanteen ja etupuskurin.

On kuitenkin yksi aihe joka nyt meidän perheessä ollut pinnalla koska routa rikkoo teitä taas keväällä. Se on tähän liittyen tietysti suvussa periytyvät asiat.

Mukavia asioita ovat hyvät luonteenpiirteet, vahva luusto, tuuheat hiukset tai perintönä voi saada vanhoja esineitä joilla on hieno tarina, ikäviä perintöjä ovat tietysti sairaudet.

Mutta entäpä kun sukurasitteena on kuoppiin ajaminen. Tämä outo sairaus on todettu jo kolmessa polvessa meidän perheessä. Sen takia roudan rikkomat tiet ovat nyt kuuma peruna meillä. Me osumme autolla kuoppaan vaikka yrittäisimme väistää niitä toiselle kaistalle. Tai jos yhden kuopan onnistuu väistämään, on vieressä taatusti toinen. Tämä rasittaa auton jousituksia ja varmasti niitä kaikkia niveliä, tai jotain mitä siellä autossa on.

Olemme sukurasitteen takia hajottaneet muun muassa renkaan, vanteen ja etupuskurin. Mikä lie geenivirhe tämänkin ongelman aiheuttaa, mutta ainakin se johtuu perintötekijöistä.

Yli kaksikymmentä vuotta sitten tein työtä kiertävänä kassana eräässä kauppaketjussa ja olin juuri silloin Turun laitamilla pienessä liikkeessä kun nuori äiti tuli kassalle lastenvaunuja lykäten ja hänen takanaan mies, paikallista kermaa, aivan jurrissa. Mies sitten selvittämään äidille että tiesikö tämä että jos lapsi on isän näköinen niin se johtuu perintötekijöistä, mutta jos lapsi on talkkarin näköinen niin se johtuukin ympäristötekijöistä.

Nuori äiti ei tykännyt teoriasta, minä nauroin kassan takana kippurassa. Pyydän anteeksi silloista käyttäytymistäni, voin tosin vedota ympäristötekijöihin tässä asiassa.

Sain tässä kuluvalla viikolla kutsukirjeen laboratoriosta patologian osastolta. Isäntä repesi nauramaan ja sanoi että nyt ne kutsuvat sinut ruumiinavaukseen. No ajatelkaa miten kätevää se olisi, ehkä siellä löydettäisi syy outoon käyttäytymiseen ja geenivirheeseen joka aiheuttaa kuoppiin ajamisen.

Eija Holopainen lähihoitaja jota kiinnostavat käsillä tekeminen ja uudet haasteet.