Täyden kympin kotikasvatus
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Olen hyväkäytöksinen ihminen. Tiedän, että tervehdittäessä kuuluu katsoa toista silmiin. Lahjoista ja ruoasta on tapana kiittää ja sovituista kellonajoista pidetään kiinni.
Useimmiten käytöstavoista on hyötyä, mutta puhelinmyyjien kohdalla niistä voi olla myös haittaa. Siitä lähtien kun perustin oman yrityksen olen käyttänyt useita tunteja yrittäessäni kohteliaasti päättää puheluita sitkeiden myyjien kanssa.
Eräänkin kerran minulle soitti suomalainen puhelinmyyjä, joka halusi minun investoivan johonkin josta en oikeastaan ymmärtänyt mitään. Hän kuitenkin lupasi minulle sievoisen voiton mikäli olisin valmis panostamaan pienen summan joka kuukausi.
Hyväkäytöksinen kun olen, en halunnut nolostuttaa häntä – joten madalsin ääntäni hieman ja jatkoin jutustelua.
Yritin selittää etten ollut asiasta kiinnostunut, mutta hän ei antanut periksi. Puhelusta kehkeytyi vartin mittainen kaksintaistelu. Lopulta hän kysyi minulta suoraan: ”Mutta etkö sinä halua rahaa?!”.
Tietenkin halusin, mutta en sitoutumalla yritykseen ja toimintaan jota en ollut itse valinnut ja josta en tiennyt mitään. Joten vastasin tylysti: ”Raha ei merkitse kaikkea maailmassa!”. Tässä vaiheessa myyjä tuntui vihdoinkin käsittävän, että hän oli saanut toivottoman hipin langan päähän ja lopetti pikaisesti puhelun.
Toisella kertaa sain puhelun iloiselta malesialaiselta puhelinmyyjältä. Mikäli ymmärsin yskän, hän halusi minun investoivan autoihin.
Hän luuli todennäköisesti soittaneensa huomattavasti isompaan yritykseen kuin minun pikkufirmaani, sillä hänen edullisin vaihtoehtonsa oli hintaluokkaa koko vuoden tuloni. Hetken juteltuamme, huomasin hänen kutsuvan minua ”Herra Kariniksi”.
Hyväkäytöksinen kun olen, en halunnut nolostuttaa häntä – joten madalsin ääntäni hieman ja jatkoin jutustelua. Siitä kehkeytyikin mielenkiintoinen puhelu. Hänen mielestään kaikki, mitä sanoin oli fantastista.
”Mikä teidän toimenkuvanne on tässä yrityksessä, herra Karin?”
”Täällä ei ole muita, olen ainoa henkilö tässä yrityksessä. Joten kai minua voisi kutsua toimitusjohtajaksi.”
”Fantastista! Millä alalla toimitte, herra Karin?”
”Piirrän kuvia. Kanoja, muotokuvia ja sen sellaista.”
”Fantastista! No, oletko naimisissa oleva mies, herra Karin?”
”En, olen sinkku.”
”Eheheeeh, fantastista.”
Tovin jälkeen kuitenkin väsyin vastaamiseen ja yritin tapojeni mukaisesti kohteliaimmin todeta, että hän tuhlasi sekä omaa että minun aikaani.
Tästä myyjästä ei kuitenkaan ollut helppo päästä eroon, joten äänensävyni muuttui asteittain vähemmän kohteliaaksi.
Lopulta en nähnyt mitään muuta ulospääsyä kuin unohtaa kaikki hyvän kotikasvatuksen perusteet ja tehdä jotain niinkin kiellettyä kuin iskeä luuri miehen korvaan.
Ajatella, että pystyin siihen! Fantastista.
Karin Holmström Paraislainen agrologi, josta tuli kuvittaja