Teatterikesää odotellessa
Se tarkoittaa samalla että käsikirjoittaja Skini Lindgårdin työ on pääpiirteittäin valmista. Ainakin sen pitäisi olla.
Suurin jännitysmomentti kesäteatterin kohdalla lienee aina alkuvuoden tilaisuus jossa peilataan kiinnostusta tulevan kesän näytelmää varten. Se pidettiin tänä vuonna tammikuun lopulla.
– On aina jännää nähdä ketkä ilmestyvät paikalle ja kenelle pitää soittaa taivuttelupuheluita. Tietenkin monet nuoret eivät vielä siihen aikaan vuodesta tiedä miltä heidän kesänsä näyttää esimerkiksi kesätöiden osalta, Lindgård sanoo.
Tämän kesän näytelmä on itsenäinen jatko-osa ”trilogiassa”, jonka ensimmäiset osat sijoittuivat 1960- ja 70-luvuille. Varsinaisesta trilogiasta ei kuitenkaan Lindgårdin mukaan voi puhua, sillä näytelmien välillä ei juurikaan ole yhteyksiä tai yhteitä jatkumoa. Doris – flickan i läderrock (eli suomennettuna nahkatakkinen tyttö) on taattua kasaria, ainakin musiikin ja puvustuksen osalta.
– Itse olin 80-luvulla pienen pienen lapsen äiti, joten en oikeastaan ollut sillä tavalla mukana siinä ajanjaksossa. Mutta kun kokoonnuimme teatteriyhdistyksen taiteellisen raadin kanssa he olivat kuitenkin sitä mieltä, että minun pitäisi kirjoittaa... Ja onhan tarinan Doriskin pienen lapsen äiti.
Tuotantotiimi koostuu suurilta osin tutuista kasvoista, mutta yksi täysin uusi nimi löytyy joukosta. Puvustaja Timjami Varamäki on kotoisin Jyväskylästä ja valmistelee kevään aikana maisterinopintojaan Aalto-yliopistossa.
Bändillä on myös isompi rooli kuin aikaisempina kesinä, sillä vuorosanojakin on jonkin verran. Näytelmä kertoo Doriksesta, joka laulaa bändissä joka samalla on hänelle eräänlainen henkireikä raskaassa arjessa.
Maantieteellisesti tapahtumat voisivat sijoittua oikeastaan minne tahansa Suomessa. Parainen on yleensä ollut keskeisessä roolissa näytelmissä, mutta tällä kertaa ei ehkä niinkään.
– Toki Kivitasku ja Råttis Rock mainitaan, mutta muilta osin tapahtumat voisivat oikeastaan sijoittua mihin tahansa, Lindgård sanoo.
Mutta kohderyhmä, se lienee kuitenkin melko selkeästi hahmoteltavissa. Eikö?
– Kohderyhmänä taitaa ensi kädessä olla ne, jotka muistavat kahdeksankymmentäluvun hyvässä tai pahassa. Miksei myös nuoremmille, mutta aivan lapsille tämä näytelmä ei kuitenkaan sovi, Lindgård toteaa.
Miten kirjoitusprosessi omalta osaltasi etenee?
– Yleensä kirjoitan sen jälkeen kun olemme kokoontuneet tiimin kanssa ja vaikkapa käyneet läpi juttuja joita ei ole mietitty aivan loppuun asti. Tarvitsen tätä vuorovaikutusta, sillä muuten ajaudun helposti umpikujaan. Erilaisten ihmisten tapaaminen auttaa prosessin käynnistämisessä. Kirjoittaminen on kaikesta huolimatta eräänlaista tiimityötä, vaikka se yksinäistä puuhaa onkin.
Entä miten pitkälle mietit roolitusta jo kirjoitusvaiheessa. Kirjoitatko jokin tietty näyttelijä mielessäsi?
– Se vaihtelee, mutta tällä kertaa pääosassa nähdään Mecki Ruokolahti, joka on sen verran kokenut että hänelle uskaltaa antaa paljon näitä eri tunteita käsiteltäväksi. Minulle käsikirjoittajana on helpottavaa kun pääosa on näinkin selkeästi linjattu.
Kirjoitustyö alkoi hiljalleen syksyn aikana, mutta Lindgårdin mukaan työ eteni tällä kertaa aiempia vuosia nopeammin.
– Nyt minun pitää enää luottaa heihin jotka ovat sen jo lukeneet läpi ja hyväksyneet. Nyt onkin sitten enää jännitettävänä millaisia arvosteluja näytelmä saa osakseen. Ainakin se tulee olemaan todellinen tunteiden vuoristorata, toivottavasti se toimii myös näyttämöllä.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi