Toimittajasta opettajaksi: "Olen ymmärtänyt, että opettaminen on aika hauskaa"

Robin Sjöstrand.
Julkaistu:

Robin Sjöstrand on nyt hieman yli kuukauden työskennellyt Paraisten Sarlinin koulun Jopo-luokan opettajana.

– Olen ymmärtänyt, että opettaminen on aika hauskaa.

Robin on opettanut ennekin

Näin Robin Sjöstrand toteaa oltuaan ensimmäisen kuukauden opettajana Sarlinin koulussa. Robin tulee täysin eri toimialalta, mutta hän on opettanut ennekin, muun muassa Arbiksessa ja työssään ÅU:n toimittajana.

– Vastasin usein toimituksessa kesätyöntekijöistämme ja pidin heidän auttamisesta.

Robin työskenteli ÅU:ssa yhteensä viisi vuotta. Lisäksi hän on työskennellyt Vasabladetissa, Österbottens tidningissä, Ylessä ja Förbundet Finlands Svenska Synskadade-liitossa sekä Finlands svenska sång- och musikförbund:issa.

Mikä sai sinut hakemaan työpaikkaa?

– Kun hallitus poisti aikuisopiskelijoiden opintotuen huhtikuussa, aloin etsiä töitä. Soitin kouluun ja minulle tarjottiin heti tätä väliaikaista työpaikkaa.

Robin sanoo miettineensä melkein päivän ennen kuin suostui.

Joka tunnilla on uusi aine

Tämän vuoden Jopo-luokassa on kuusi poikaa, jotka kaikki käyvät yhdeksättä luokkaa. Opetus perustuu opiskelijan yksilölliseen elämäntilanteeseen ja hakemus tehdään opiskelijan pyynnöstä. Robin kertoo, että hän opettaa yhteensä kahdeksaa ainetta ja se, miltä päivät näyttävät, vaihtelee paljon.

– Joka tunnilla on uusi aine, on tärkeää löytää oikeat näkökulmat, jotta aiheesta tulee kiinnostava, hän sanoo ja huomauttaa samalla, että opettajan ja toimittajan ammatilla on siis yhteinen nimittäjä.

Robin korostaa myös, että hän uskoo, että opettaminen on sitouttamista, jonka pitäisi olla tavoite, vaikka se ei aina olekaan niin helppoa. Hän itse kuvailee itseään rennoksi, mutta johdonmukaiseksi opettajaksi, joka asettaa tietyt perussäännöt, jotta kaikki voivat toimia luokassa.

– Niin tekemällä voi helpommin joustaa tarvittaessa.

Robin Sjöstrand

  • Ikä: 41
  • Asuu: Paraisilla
  • Perhe: vaimo ja kaksi pientä poikaa
  • Koulutus: Filosofian maisteri, pääaineena ruotsi. Opiskelee äidinkielen opettajaksi.

Malin Johansson

Käännös: Tuuli Meriläinen