Toimiva arki koko kaupungissa
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Kuntavaalit.Tom Simola esitti ajankohtaisen kysymyksen pääkirjoituksessa (PK 4.3.): miten uudet päättäjät käsittelevät Paraisten tulevaisuutta?
Kuntaa vahvistetaan kokonaisuutena kehittämällä sen osien vahvuuksia. Kunnan eri osissa on monia vahvuuksia, mutta ne ovat keskenään hieman erilaisia.
Saaristotie palvelee kaikkia. Siksi Kirjalansalmen ja Hessundin sillat ovat tärkeitä koko kunnalle. Teollisuudelle ja elinkeinoelämälle Saaristotie on välttämättömyys.
Toimivan arjen näkökulmasta digitaaliset yhteydet ovat yhtä tärkeitä kuin tiet ja sillat. Verkkoa pitää kuitenkin rakentaa ja laajentaa niin, että kapasiteettia riittää kaikille. Sitä työtä pitää jatkaa, koko kunnan alueella.
Emme vielä tiedä, miten sote-uudistus vaikuttaa palvelutarjontaan eri kunnanosissa. Kunnan pitää kuitenkin katsoa kokonaisuutta niin, että tarjonta on mahdollisimman hyvä kaikissa kunnanosissa. Meillä pitää myös olla valmius kehittää joukkoliikennettä niin, että se palvelee esim. terveydenhoitoa ja koulutusta.
Maantieteestä johtuen kaupungin kouluverkko näyttää erilaiselta kuin useimmissa kunnissa. Meillä on suhteessa useampia ja pienempiä kouluja. Silti koulujen kustannukset ovat valtakunnallista keskitasoa, ja tulokset huipputasoa. Jos valitset asuinpaikkasi koulun perusteella, sinulla on erilaisia vaihtoehtoja mistä valita.
Eri kuntaosien asukkaita tulee kohdella tasavertaisesti. Esim. kunnallisten maksujen pitää olla samoja riippumatta siitä, missä osassa kuntaa asut.
Saariston erityispiirteet tulee huomioida koko kaupungin strategiassa. Samalla tavalla kuin Kirjalansalmen silta palvelee kaikkia Saaristotien kulkijoita, ulkosaariston satama tuo hyvinvointia koko kuntaan.
On tärkeää, että kunnan eri alueita kehitetään omista vahvuuksistaan käsin, mutta yhteistyössä.
Yhteistyö rakentuu turvallisuudelle ja turvallisuus kehittyy yhteisöllisyydestä. Tätä ei voi saavuttaa tekemättä asioita yhdessä tai keskustelematta.
Päätöksiin pitää voida vaikuttaa ja tehtyjä päätöksiä pitää arvioida. Huonoja päätöksiä pitää voida korjata ja virheitäkin pitää sallia, mutta ei samoja virheitä kahdesti.
Tällä tavalla voimme luoda toimivan arjen meille kaikille, nyt, ja tulevaisuudessa.
Tomas Björkroth
Regina Koskinen
Conny Granqvist
Kunnallisvaaliehdokkaita
RKP, Parainen