Uusi vuosi vastaanotettiin kirkon mäellä

31.12.2014Foto/Kuva: Stig Kavander
Julkaistu:

Kaupunginjohtaja Folke Öhmnanin puheella, mieskuoro Pargas Manskörin laululla sekä kirkkoherrojen puheilla Parainen tervehti uutta vuotta.

Perinteinen tilaisuus uuden vuoden aattona keräsi noin 100  kuuntelijaa kirkon mäelle.

PK julkaisee tässä myös kaupunginjohtaja Folke Öhmanin puheen, joka tällä kertaa myös osittain toimi yhteenvetona hänen kaudestaan kaupunginjohtajana:

Hyvät paraislaiset!

Saaristokaupunki Parainen on hieno paikka maailmassa. Jos minulta kysytään – maailman paras! Meillä on takanamme tapahtumarikas vuosi. Piffen teki voimakkaan vaikutuksen osoittaessaan toimintansa laajuuden ja vahvuuden 100-vuotisjuhlavuonnaan. Piffen on lippulaiva, ja myös sadat muut ansaitsevat kiitoksen kotipaikkakunnan hyväksi tekemistään panostuksista. Yhdistys-, kulttuuri- ja urheiluelämämme ovat vahvoja, positiivisia voimia, jotka luovat viihtyvyyttä ja hyvinvointia kaupunkiimme. Tänä vaikeana aikana Paraisten työttömyysaste on ollut maakunnan alhaisin, me olemme suhteellisesti tarkasteltuna lisänneet eniten uusien työpaikkojen määrää, yrityksemme voivat toisin sanoen yleisesti ottaen hyvin. Paraisilla on vakaa väestöpohja ja hyvä potentiaali kasvulle, kun talous jälleen jonain päivänä kääntyy. Tänne on tervetullut, jos haluaa muuttaa jollekin monista houkuttelevista asuinalueistamme, jos haluaa hakeutua saaristoympäristöön taikka jos perheelleen on pakolaisena pakko etsiä turvallista tulevaisuutta. Kaikki voivat tuntea itsensä tervetulleiksi!

Takanamme on ennätyksellisen lämmin syksy ja perinteiset talviset aktiviteetit ovat antaneet, fantastisen kauniita joulun pyhiä lukuun ottamatta, odottaa itseään – talonmiesten onneksi ja hiihtoväen harmiksi. Vaikka meillä pari vuotta sitten oli muutama runsasluminen talvi myös täällä meidän kaupungissamme, voimme todeta lähestulkoon yksimielisen ilmastotutkimuksen varoittavan pitkällä tähtäimellä globaalista ilmaston lämpenemisestä. Ilmastokokouksissa epäonnistuminen seuraa toistaan maapallomme katsoessa vierestä. Ongelma on niin iso ja käsittämätön, että on helppo vain sulkea silmänsä ja ajatella, että kaikki kyllä järjestyy. Toki luonnolla on fantastinen palautumiskyky, mutta me olemme tosiasiallisesti ensimmäiset sukupolvet, jotka tosissaan kykenemme horjuttamaan luonnonvoimia, ja valitettavasti näytämme niin myös tekevän.

Luonnolla ja ympäristöllä on erityisen suuri merkitys Saaristokaupunkimme tulevaisuudelle. Itämerelle kaivatusta suolapulssista on saatu ilahduttavia raportteja ja sen odotetaan parantavan meren happitilannetta. Emme saa kuitenkaan unohtaa sitä, että kaikki toimet, joita yhteisönä ja yksittäisinä ihmisinä voimme tehdä Saaristomeren paremman ympäristön ja ilmastomme puolesta, ovat meille äärimmäisen tärkeitä – puhdas Saaristomeri on edellytys elävälle saaristolle.

Paraisten kaupunki haluaa olla mukana turvaamassa tulevien sukupolvien mahdollisuuksia puhtaaseen ja terveelliseen ympäristöön.

Meillä on kunnalliselle viemäriverkollemme kunnianhimoinen saneerausohjelma, joka parantaa oman puhdistamomme puhdistusprosessia selvästi. Kyse on panostuksesta, joka jatkuu taloudellisesti tiukoista ajoista huolimatta. Vierassatamamme kehittyvät koko ajan, ja veneilijöiden septijätteet on jo pitkään hoidettu ympäristöystävällisesti. Suurimman sulan hattuun ansaitsee tässä yhteydessä Pidä Saaristo Siistinä ry.

Ilmastopuolella Paraisten Kaukolämpö Oy, jonka kaupunki omistaa 100-prosenttisesti, on rakentanut kaksi biovoimalaa, jotka pystyvät hyödyntämään kotimaista biojätettä. Tämä vähentää hiilidioksidipäästöjä 7000 tonnilla vuodessa. Panostus merkitsee samalla alhaisempia energianhintoja ja luo uusia työpaikkoja alueelle. Hyvää ympäristöpolitiikkaa ja hyvää energiapolitiikkaa!

Maamme on näinä aikoina keskellä vaikeaa ja pitkäkestoista talouden laskukautta. Leikkaukset koettelevat myös valtiota ja kuntia, ja poliittinen päätöksenteko kangertelee. Emme ole tottuneet jarrutteluun ja vielä vähemmän heikennyksiin, ja voimme tulevassa vaalikampanjassa varmasti todistaa useita lupauksia, jotka tulee olemaan vaikea täyttää. Paitsi että tämä vaikeuttaa mahdollisuuksiamme rahoittaa tulevaisuuden hyvinvointia, se syö myös politiikan uskottavuutta. Politiikassa ei ole suosittua kertoa totuutta taloudestamme, mutta vaihtoehto on vielä huonompi.

Heikon talouden aikoina meidän on syytä pitää mielessä kaksi asiaa.

Ensimmäinen on se, että Paraisten kaupungilla on kaikki edellytykset olla edelleen voittaja suomalaisten paikkakuntien ja alueiden joukossa.

Toinen on se, että meidän on jatkossa oltava parempia ja nopeampia ottamaan se kuuluisa yksi askel taaksepäin. Muuten jumitumme negatiiviseen keskusteluun emmekä kykene ottamaan niitä kahta askelta eteenpäin, jotka meillä kaikilla on mahdollisuus ottaa.

Missä sitten ovat nykyiset ja tulevat vahvuutemme?

Meillä on fantastinen luonto ja ympäristö, jotka tulevat olemaan yhä tärkeämpiä tekijöitä valittaessa paikkakuntaa vakinaiseen tai osavuotiseen asumiseen. Meillä on tarjota pikkukaupunkimiljöötä, maaseutua ja saaristoa – muiden lähellä tai muista erillään oman valinnan mukaan. Harvalla paikalla maassamme on käsissään samat valttikortit.

Meillä on vahva ja luotettava teollisuus, ja vaikka kalkki ennemmin tai myöhemmin loppuu, sijaintimme on todennäköisesti houkutteleva myös pitkällä tähtäimellä. Turun seudun läheisyyden ansiosta voimme hyödyntää suuren kaupungin dynamiikkaa ja hajauttaa riskejä, joiden kanssa pieni yhteisö muuten aina joutuu elämään.

Saaristolla on tulevaisuus edessään. Muuttuneiden elämänmallien ansiosta väkimäärä tulee itse asiassa kasvamaan, vaikka se ei aina näy virallisissa väestötilastoissa. Palveluelinkeinot ja tekniikan aluevaltaukset tulevat tarjoamaan aivan uudenlaisia mahdollisuuksia palveluille ja työlle laajan saaristomme alueella.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, tulee aktiivinen kolmas sektori. Aktiiviset yhdistykset ja asukkaat ovat vahvuutemme. Tätä ei voida säädellä ylhäältä päin annettavilla käskyillä, vaan se vaatii asukkaiden keskuudesta löytyvää voimakasta tunnetta paikallisyhteisöä kohtaan. Sitä on koko Saaristokaupungin alueella, aktiivinen elämäntapa lähiyhteisössä pitää hyödyntää ja siihen pitää kannustaa.

Entä sitten kyky ottaa yksi askel taaksepäin, miten se sopii menestyskonseptin muottiin?

Yhteiskunta muuttuu hurjaa vauhtia. Kuntien osalta kaikki kääntyy päälaelleen, jos ja kun sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy kunnalta alueellisille kuntayhtymille. Lukion tulevaisuus on valinkauhassa. Vaatimukset moderneista menetelmistä ovat muuttamassa koulun arkea. Voimakas panostus avohoitoon ja ehkäisevään sosiaalihuoltoon muuttaa vanhoja totuttuja malleja.

Yhteiskunnan palvelut muuttuvat, ja me voimme olla mukana ohjaamassa kehitystä niin halutessamme. Jos edelleen käsittelemme muutoksia pelkästään siten, että vastustamme niitä, emme pääse perille asti. Meidän on pystyttävä näkemään, mikä muuttuvassa maailmassa on kohtuullista ja mahdollista, näkemään, mihin kehitys on menossa, ja kehittämään uusia konsepteja palveluille. Jos emme koskaan halua muuttua, se johtaa siihen, että vain heikennykset toteutetaan, joko itsemme tai muiden toimesta. Jos osaamme hyödyntää muutokset uusien palvelumuotojen luomiseen ja jopa halvemmalla hinnalla, olemme paljon vahvemmin varustautuneita. Meillä on kaikki mahdollisuudet kehittää myös palveluita, mutta se vaatii sitä, että osaamme myös lopettaa toimintaa siellä, missä siitä on kaikkein vähiten vahinkoa. Se, että uskomme voivamme säilyttää kaikki vanhat rakenteet ja totutut käyttäytymismallit ja samalla tehdä uusia hyvinvointipanostuksia, on yhtälö, joka ei tule pitämään. Parempi kyky avoimempaan ja vähemmän aggressiiviseen keskusteluun siitä, miten paikallinen hyvinvointimme pitää järjestää, olisi juuri nyt enemmän kuin tarpeen. Se, joka kykenee sopeutumaan muutokseen ja hyötymään siitä, on voittaja.

Hyvät paraislaiset!

Satavuotiaan Piffenin viestijuoksijoiden tavoin vaihdamme jatkuvasti vastuun kapulaa. Otamme viestikapulan vastaan, teemme oman panoksemme joukkueen hyväksi ja ojennamme kapulan eteenpäin uusille, levänneille juoksijoille. Se, että olen saanut olla mukana Paraisten kaupungin kaltaisessa joukkueessa ja yhdessä fantastisten joukkuetovereiden kanssa tehdä työtä yhteisen hyvän tulevaisuuden eteen, on ollut jännittävä ja hieno matka.

Haluan toivottaa kaikille Paraisten asukkaille monia menestyksekkäitä uusia vuosia!kuunteilijaa kirkon mäelle.